Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Kuluttajat verkkomarkkinoinnin kohteena

Olen menossa puhumaan koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Markkinointi verkossa -seminaariin, joka järjestetään 2.-3. lokakuuta. Jos jollakulla on ajatuksia siitä, mitä haluaisi kuulla aiheestani "Kuluttaja verkkomarkkinoijan saaliina" (minulta toivottiin nimenomaan kuluttajanäkökulmaa ja vähän raflaavastikin!), niin saa pistää tulemaan.

Mieluusti otan vastaan myös lähteitä ja tietoja, sillä verkkomainonta ei kuitenkaan ole se aivan paras tietämysalueeni.

Lisäksi kaikkien omakohtaiset näkemykset siitä, miten kuluttajina koette eri verkkomarkkinoinnin tavat ja muodot, ovat erityisen lämpimästi tervetulleita!

Muiden puheita kuunnellen 

Kuuntelin juuri Yle Areenan kautta Kaapinpaikka-ohjelman, jossa Digikon Pirkka ja Esinetarinoiden Riitta Nieminen-Sundell keskustelivat Eve Mantun johdolla netin sukupuolirooleista. Blogitkin olivat keskustelussa mukana. Hyvä keskustelu, jossa oli paljon ajatuksia herättäviä kommentteja.

Lisäksi tällä viikolla kuuntelin Sula Pinta -podcastin, jossa aiheena oli virtuaalinen kuluttaminen. Tokion piiri -blogia kirjoittavan tutkija Vili Lehdonvirran ajatuksista kirjoitin joskus talvellla, ja tämä keskustelu sitten syvensi aihetta mukavasti.  

Muutaman asian kirjasin ohjelmasta ylös:

Keskeisin teesi Vilin väitöskirjassa on, että koska kuluttaminen on pitkälti sosiaalista käyttäytymistä, niin tietoverkon välityksellä kuluttajuus virtualisoituu enenevässä määrin. Esimerkiksi Etelä-Koreassa on virtuaalimaailmoja, joita käyttää suuri joukko ihmisiä, ja virtuaaliesineet tekevät kauppansa.
Lahjaksi ostaminen on erityisesti monessa Aasian maan kulttuurissa tärkeä osa. ”On pakko ostaa jotain lahjaksi” -ajatus toimii valtavana kulutuksen moottorina. Virtuaalimaailmassa toimii sama laki, eli osoittaakseni, että välitän, on jotain ostettava.

Vili selvitti hyvin informaatio- ja virtuaalihyödykkeen eron. Informaatiohyödykkeet eivät ole niukkoja: vaikka yksi henkilö sitä käyttää, niin se ei estä muita käyttämästä sitä, kuten esimerkiksi MP3:t.

Sen sijaan virtuaalihyödykettä yhteisösivuistoilla ja virtuaalimaailmoissa (siis esim. Habbo Hotel) voi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ja niiden määrä on rajallinen. Näin ne saavat ihmisen mielessä esineen kaltaisen statuksen. Kun lähettää virtuaalisen lahjan, niin siihen liittyy tietyllä tavalla samoja merkityksiä kuin konkreettiseen lahjaan: se on juuri sinulle, siitä on maksettu tietty summa ja se on valittu tietystä joukosta.

Olisi vaikka mitä kirjoitettavaa mielessä, kun tässä on mennyt muutama päivä tiiviisti offline-elämässä (umpilisäkkeen poiston ja sen jälkimainingit) ja blogeissa on sillä välin käyty mm. kaikenlaista kansalaisjournalismikeskustelua.

Mutta aloitettakoon suma mainostamalla ensi maanantaina olevaa Kuluttaja, Nyt! -pikaseminaaria (tilaisuus myös Facebookissa esillä, sinne kannattaa myös ilmoittautua, vaikkei se pakollista olekaan). Minä olen mukana yhtenä puhujista: aion tietysti saada kaikki sympatiat sillä, että olen äskettäin maannut leikkauspöydällä…

Muita, oletettavasti minua ja umpilisäkettäni mielenkiintoisempia, ovat tutkija Mikko Rask, Keskon ex-kehitysjohtaja Jouko Kuisma ja ympäristöjärjestö Dodon sihteeri, ympäristöasiantuntija Pauliina Jalonen.

Tervetuloa siis Demos Helsingin tiloihin eteläiseen Helsinkiin Laivurinkatu 41:en klo 17-19!

Kävin tänään ProComin järjestämässä Viestinnän haasteet digitaalisessa maailmassa -tilaisuudessa. Siellä Viestintäviraston viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila kertoi näkemyksiään siitä, miten digitalisoituminen vaikuttaa erityisesti organisaatioviestintään, ja IADE:n erikoissuunnittelija Kati Uusi-Rauva käsitteli web 2.0:a.

Nuoret miehet tv-lupaa maksamaan 

Lauttamus-Kauppilan puheenvuorossa nousi lopussa esiin Viestintäviraston ongelma saada kasvukeskuksissa asuvat nuoret miehet maksamaan tv-lupamaksunsa. Toisaalta kommenteissa nousi esiin sekin, ettei tätäkään ryhmää pirstaleisessa maailmassa pitäisi nähdä vain tietynlaisena. Kohderyhmäajattelun ongelmallisuutta sivuttiin muutenkin.

Blogit osana organisaation viestintää 

Kati Uusi-Rauvan esitys pohjautui mm. TIEKEn Kari A. Hintikan Web 2.0 -raporttiin (pdf), joten sinällään varsinaisesti uutta ei minulle tullut.

Mutta mielenkiintoista oli tietysti tarkkailla sitä, kuinka blogeista puhutaan nyt osana muuta viestintää ja kovasti tunnutaan pohtivat, miten niitä organisaatioissa voitaisiin hyödyntää. Nyt ei enää todellakaan kerrota, mitä blogit ovat, vaan oletus on, että ne jo tiedetään ja tunnetaan.

Taisi olla Hill & Knowltonin henkilö, joka kommentoi, että yritykset tuntuvat olevan perustamassa blogejaan kovin heppoisasti ja sitten joudutaan hieman toppuuttelemaan. Niinpä, kyllä yritysbloginkin perustaminen kuulostaa varmasti helpolta hommalta, mutta jotta se eläisi alkuintoa pidemmälle, niin pitäisi se suunnitellakin kunnolla.

Yleisesti ottaen yritysblogilla voi toki olla hyvät mahdollisuudet esimerkiksi asiakassuhteiden kehittämiseen, mutta ei se todellakaan tyhjästä synny. Säännöt ja tavoitteet blogin kirjoittamisessa on tehtävä selviksi, kuten moneen kertaan on todettu. 

Teekkarit kirjoittavat opinto- ja työkokemuksistaan 

Itselläni organisaatioviestintään liittyvästä blogaamisesta henkilökohtainen kokemus on se, että tuossa juuri päättyneen työsuhteen aikana pistimme kesä- ja osa-aikatöissä firmassa oleville teekkaripojille oman Virtaa ja voltteja -blogin pystyyn. Tavoitteena kyseisellä blogilla on ennen kaikkea olla yksi tietolähde, kun nuoret hakevat tietoa sähköalan opiskelusta (taustalla on siis Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto).

Samalla tietysti toivoin, että blogi toimisi myös organisaation sisällä yhtenä näkökulmana siihen, mitä nuoret työstään ja alasta ajattelevat. Pojat ovat saaneet kirjoittamisen sisältöihin varsin vapaat kädet, ja ainakin pari ensimmäistä kuukautta blogi on rullannut ihan mukavasti.

Mutta kyseessä on toki jonkinlainen kokeilu, joka on suoritettu varsin rennoin ottein. Ja tietysti taustalla oli tämä oma innostuneisuuteni blogeista ja halu nähdä, saanko muitakin näin edes kokeilemaan.

Jaiku kiinnostaa 

Uusi-Rauvan esityksen päätteeksi päästiin Jaikuun, josta Mediapäivien ja Jaikun luojan, Jyri Engeströmin esityksen jälkeen, kirjoitin mm. seuraavaa:

"- - -kyse olisi siitä, että haluamme tässä epävarman hajanaisessa maailmassa olla yhteydessä rakkaimpiimme: yhteinen aika kotosalla jne. on vähäistä ja tietysti muutenkin jonkinlaiset "maailman uhkat" koetaan suuremmiksi."

Itse en toistaiseksi ole omaa Jaikuani kovin aktiivisesti hyödyntänyt, mutta en epäile, ettenkö esimerkiksi vuoden päästä olisi aktiivisempi: juuri nyt omat mobiiliviestintälaitteistoni eivät ole kovin kehittyneet, eikä Jaikun kontakteissani ole tärkeimpiä lähipiirini ihmisiä. Mutta kunhan tekniikka kehittyy, niin kenties löydän omat tapani Jaikunkin käyttöön. Ja esimerkiksi Mediapäivillä oli hauska seurata, kuinka muut porukasta viestivät Jaikun välityksellä.

Minä ja netti-identiteettini

Kati Uusi-Rauva nosti esiin myös netti-identiteetin: mitä meistä kenestäkin netistä löytyy.

Samaa asiaa sivusin viime perjantaina, kun esittelin kuluttajaekonomian tutkijaseminaarissa tutkimusaihettani eli blogeja. Jotenkin ihmisiä tuntuu hiukkasen joko hämmentävän tai huvittavan, että minulla on itse asiassa kaksi netti-identiteettiä: tämä Mari Koo, joka on asiallinen ja asiantuntevampi, ja sitten Marinadi, joka on hömpempi hymytyttö.

Perjantaina sain kommentin, että blogi-identiteettisihän ovat itse asiassa jonkinlaiset brändit. Kyllä, sitäkin nämä netti-identiteettini ovat.

En minä niitä mitenkään tietoisesti rakenna, mutta itselleni, ja ilmeisesti aika monille blogejani seuraavalle, rajanvetoni on kohtuullisen selkeä. Helppona esimerkkinä vaikka se, että Marinadi voi kirjoittaa tisseistään, mutta Mari Koo ei, vaan hän voisi pohtia Kulutusjuhlassa rintaliivien hankintaa.  

Nyt on sitten käyty seminaarissa höpöttelemässä. Oman osuuteni vetäisin varmaan turhankin vauhdikkaasti, mutta kello raksutteli ja ajattelin, että parempi vähän liian lyhyesti (ja varmasti puhuin turhan nopeasti) kuin yhtään liian pitkään.

(Ja jostain syystä esitykseeni hienosti laittamani linkit olivat menneet ihan sekaisin, vaikka ne tsekkasin varmasti pariin otteeseen. Lisäksi omassa tekstissäni oli ainakin kolme ärsyttävää kirjoitusvirhettä, argh! Miksen niitäkään koskaan huomaa ajoissa…).

Aina on myös se ikuisuusongelma, että kuinka paljon pitäisi esimerkiksi kertoa perustietoa blogeista. Tällä kertaa oletin yleisön jotain aiheesta tietävä, etenkin, kun joukossa oli jo muutama, jotka blogisteiksi tiesin (Petterin lisäksi My typon Heidi ja blogeista gradua tekevä Sari).  

Olisi ollut kiva jutella enemmänkin useamman henkilön kanssa, mutta aika on rajallista. Kiva oli nähdä graduani ohjannut Raijaksen Anu ja Petterille ilmoitin, että otan häneen yhteyttä tammikuussa. Tarvitsisin nimittäin ainakin pätevää ohjausta tutkimuksen tekoon, ja kenties sieltä suunnalta voisi tätä apua löytyä.  

Esitykseni linkkejä 

Esityksessäni viittasin useisiin blogeihin, jotka ajattelin nyt vielä tähän linkata siltä varalta, että joku esitystäni kuunnellut eksyy tätä lukemaan ja kaipailisi näitä tietoja.

- Oma henkilökohtainen, vanhin blogini on siis Mieto marinadi.
- Kulutusasioiden tiimoilta emännöin Kulutusjuhlaa. 
- Mobiilit kuvani löytyvät Mari kännykkäkuvaa -blogista.
- Lotta Backlundin kommentti: "Kulutusbloggaaminen on SE juttu nyt blogeissa. Ensin tulivat neuleblogit (joihin en osallistu. Ikinä. Enhän mä osaa mitään sellaista. Eikä kiinnosta), (Ihan yhtälailla kuin kaikkia neulebloggaajia ei voi kiinnosta jonkun random koomikko-wannabe-poliitikon keikkailut ja viinanhuuruiset kohellukset), mutta kuluttaa mä osaan. Ja kulutankin. Generation C(ontent) on Luovat-blogin mukaan muuttumassa Generation C(ashiksi)."
- Suurten kokojen vaatemallistojen nimet ärsyttävät Elmaa:  “Nämä läskimallistot kun ovat järjestään nimiltään ISOJEN TYTTÖJEN mallistoja, GREAT GIRLS ja silleen. Voi jumasaakeli! Lihavammat ihmiset ovat sellaisia tyttösiä vaan?”.
- Jazmanaut esittelee teemakuaan: “Ja jos on pakko kiskoa sitä pussiteetä, niin testaappas Clipper merkkiä. On vähän kalliimpaa kuin perus litkut, mut kyllä sen hinnan sit maistaakin.”
- Veera oli nyreissään Kaapelitehtaan rokkikeikalla: ”Kalliit liput, kallis kalja. Vaihtoehtona vain päärynäsiideriä. Sekin lämmintä ja loppuu kaiken lisäksi kesken. Sietämätön jono jo ennen kuin pääsee sisään, vessanedustoista nyt puhumattakaan.
- Helen sai mieleistään suklaata: “Eilen löytyi Kampin K-marketista 72% Kalev-suklaata. Jumankeka se on hyvää!"
- Opilas ostaa asunnon: ”Hieman omituista maksaa asunnosta rahasumma, jollaista ei koskaan tule näkemään. Ja maksaa sitä kasaa takaisin pankille neljännesvuosisata.”

Kuluttamiseen liittyviä blogeja: 

Kenkäblogi
Tummaa suklaata
Turhamaisuutta
Köyttöliittymä
Wenkulan kolikkokukkaro
Tässä baarissa haluaisin olla 
Toista maata

(ja näitähän on lisää tuolla Kulutusjuhlan oikean reunan linkkilistassa).  

Maanantaina olevasta Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus –seminaarista on nyt netissä lopullinen ohjelma (PDF). (Myös alustusten tiivistelmien pitäisi olla luettavissa, mutta en ainakaan itse saanut tuota tiedostoa nyt auki).

Seminaarin aluksi julkistetaan Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2006 Innovaatioiden kotouttaminen (PDF). Kirjassa on monta mielenkiintoista aihetta, kuten "Aikuisten imitointi ja muita kuluttamisen käytäntöjä ruotsinlaivalla", "Kodin mediamaantieto", "Toisilleen vieraat sisustus ja elektroniikka", "Internet ja harrastukset", "Mobiilin matkailublogin käyttäjälähtöinen kehittäminen", Uusien pakkauksien vuorovaikutteinen ideointi", "Käyttäjät tuotekehityksessä: lihaa, verta ja mielikuvia" ja "Kuluttamisen luovat ja kesyt piirteet". Eli taas on yksi teos lisää lukulistalla!

Seminaari on kaikille avoin, joten kiinnostuneet voivat siis tulla paikalla kuuntelemaan minua ja muita.  

Maanantaina puhun Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa, ja tämähän on ensimmäinen kerta, kun tällä tavalla esittelen tutkimusaatoksiani vaativan yleisön edessä.

Mitään oikeaa tutkimustietoa minulla ei tietysti edelleenkään ole kasassa, mutta ei kai Revon Petteri olisi minua kysynyt paikalle, mikäli olisi odottanut minun kertovan jotain suurta ja mullistavaa! (Petteri siis tuli minulle tutuksi keväällä, kun olimme samassa aamu-tv:n lähetyksessä haastateltavana, hän asiantuntijana ja minä nettiaktiivikuluttajana).

Tänään valmistelin PowerPoint-kalvojani. Esitykseen on annettu aikaa 15-20 minuuttia ja sitten on kymmenkunta minuuttia aikaa keskustelulle. Ei tuossa ajassa kauhean syvällisesti tietysti voisikaan kertoa omasta aiheestaan. Lisäksi vajaa kuukausi sitten toimitin reilun sivun mittaisen seminaaripaperini eteenpäin.

Lisäpaineita tulee siitä, että olen päivän viimeisenä. Toivottavasti kuulijakunnan mielenkiinto ja vireystaso eivät ole aivan kadonneet siihen mennessä!

Kivaa on myös se, että jo Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarissa tutuksi tullut Jaakko Suominen on mukana. Tällä kertaa hänen aiheenaan on "Kasvu kännykän kanssa - opiskelijoiden kertomuksia matkapuhelinkäytön muutoksista".

Kuten seminaarin otsikko kertoo, niin esitysten aiheet ovat laidasta laitaan, eli minun ja Jaakon lisäksi tiedossa on seuraavaa:

• Tietokoneet ja internet kuluttajien arjessa (Tiina Ikala)
• Diskursiiviset moraliteetit median käyttöjen kuvauksissa (Jari Luomanen)
• Tietoyhteiskunta kansallisena kertomuksen (Sari Tuuva-Hongisto)
• Hallinnointia sähköistämässä: verkkotekniikka ja itseorganisointi e-hallinnossa (Kai Eriksson)
• Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäiseminen yhteisöllisenä pelinä (Jarmo Sarkkinen).

Tänään kerron Hesarissa aloittelevani väitöskirjaa. Voi kai sitä itselleen tälläkin tavoin luoda pientä painetta tutkimuksen tekemiseen, heh.

Jutun teki freetoimittaja Terhi Pietikäinen, joka oli saanut idean jututtaa minua Älä osta mitään -päivän kunniaksi blogeja selaillessaan. Kuvaajana toimi Sirpa Räihä.

 

Eilen olin Helsingin yliopiston kuuntelemassa "epäkonferenssi" Konfabulaari 2006:n viimeistä yleisluentoa, eli Ylen kehityspäällikön Tuija Aallon näkemyksiä blogeista ja erityisesti ajankäytöstä blogin kirjoittamisen kannalta. Koska otin osaa Tuijan kommentointiharjoitukseen Mieto marinadi -blogissani, niin tätä kautta kiinnostus luentoon oli vieläkin suurempi.

Tuija esitteli arvioita blogien ja blogaajien määristä ja ylipäätään siitä, että varsin pieni joukko tuottaa nettiin aktiivisesti materiaaleja (esimerkiksi kirjoittaa blogia), ja suuri massa lähinnä seuraa ja lukee, mutta ei osallistu sisällön kehittämiseen.

Tuijan oma näkökulma oli, että hän kokeen tiedon jakamisen yhdeksi oleelliseksi osaksi omaa blogaamistaan: keskityn hakemaan ja jakamaan tietoa tästä osa-alueesta ja joku toinen keskittyy johonkin toiseen, ja näin voimme jakaa esimerkiksi kiinnostavia linkkejä. 

Tämä pitää paikkansa myös itseni kohdalla. Blogeista todellakin tarttuu mukaan useita hyödyllisiä tiedonmurusia, ja tokihan Kulutusjuhla.comiin kirjoittaminen on nimenomaan tiedonjakemista muille.

Tuija puhui myös tavoitteellisen blogaamisen motiiveista. Jotenkin kai olen pitänyt itsestään selvänä syynä, että totta kai kulutusteemoista kirjoittaminen on minulle hyvinkin tavoitteellista. Ylläpidän omaa alan tietämystäni ja samalla voin osoittaa muille, että ainakin luulen jotain tietäväni. Ehkä siitä joskus hyötyy myös muilla tavoin: esimerkiksi puhumiseni Dodon seminaarissa Turussa oli täysin blogieni ansiota. Samoin tässä blogissa on tavoitteena osoittaa sekin, että osaamiseni ja ajatteluni kehittyy. 

Luennolla puhuttiin myös tutkijoiden blogaamisesta: mikä sitä estää ja mikä kannustaa. Kommentoin, että minulle oli itsestäänselvää aloittaa jatko-opiskelublogi. Tietysti blogaamistani tukee oma aihevalintani, mutta myös muutoin koen, että blogin kirjoittaminen hyödyntää opiskelua eri tavoin. Esimerkiksi saan kontakteja, voin selventää omia ajatuksiani ja saan mahdollisesti muilta palautetta, voin jälkikäteen tarkastella edistymistä  ja ainakin näennäisesti koen jotain opintojeni eteen tekeväni, jos kerran blogiinkin jotain kirjoitan. Samalla voin jakaa blogilinkkiä muille (esimerkiksi yliopistonlehtorille), ja jos tiedän, että nämä tahot käyvät vilkuilemassa blogiani, niin jo se patistaa minua toimimaan.

Konkreettisesti eilinen luento sai minut lopultakin tekemään sen, mitä olen jo pitkään suunnitellut, eli kirjautumaan Del.icio.us -palveluun. Tarkoitukseni on nyt ryhtyä keräämään sinne jatko-opintojen kannalta mielenkiintoisia linkkejä.

Kulutustutkimuksen seuraan syysseminaarin pääpuhuja oli professori Jaakko Suominen Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin laitokselta. Hän kertoi, kuinka keksiminen ja keksinnöt näkyvät 1950-lukujen Aku Ankkoissa, eli silloin, kun kyseinen lehti oli rantautunut Suomeen.

Suominen totesi, että Aku Ankoissa on havaittavissa aktiivisen teknologian käyttäjän rooli. Ankkalinnan hahmot sovittavat teknologiaa  arkeensa ja ns. tekevät sitä omaksi. Laitteille saatetaan keksiä kokonaan uusia käyttätarkoituksia tai niihin tehdään muutoksia eli "tuunataan".

"Tekninen leikki ja puuhastelu on varattu yleensä tietyillä mieshahmoille", tutkija kertoi tulkinnoistaan. "Kekseliäisyys ja laitteiden kehittely kuvaa piirroshahmojen luonteenpiirteitä, esimerkiksi arvaamattomuutta, ja Ankkalinnan naisten roolit ovat jotain muuta."

Yleisimpiä 1950-luvun Aku Ankoissa vilahtelevia laitteita ja myös molempien sukupuolten käyttämiä ovat puhelimet ja autot. Sarjakuvalehti piti voimakkaasti esillä myös televisiota, jota käytettiin monin tavoin ja jolla oli erilaisia rooleja. Esimerkiksi Hessu jo tuolloin lanseerasi mobiili-tv:n, jota kuljetti kuononsa päällä. Lisäksi televisioon kytkeytyi komiikkaa esimerkiksi sen kautta, miten eläimet siihen reagoivat. Televisio näyttäytyi myös valvojan ja tarkkailijan roolissa. Sen suhde katsojiin saattoi tätä kautta olla myös kaksisuuntainen: katsojan toimet vaikuttivat televisiossa nähtyyn tai toisinpäin.

Jaakko Suomisen esitys oli mielenkiintoinen tapa nähdä toisen maailmansodan jälkeisen kulutusyhteiskunnan kehitystä ja muutosta jotain muuta kautta, kuin mitä ehkä perinteisesti on totuttu ajattelemaan. Esityksen jälkeisessä keskustelussa nousikin esiin esimerkiksi amerikkalaisen kulutuskulttuurin ihannointi ja vaikutukset Suomessa 1950-luvulla sekä keksimisen mahdollistamat tekijät: kun puhutaan suomalaisesta innovaatioyhteiskunnasta, niin olisi ehkä syytä myöntää se, että aito keksiminen vaatii tiettyä hullujenkin ajatusten esittelyä ja kokeilua, eikä se synny noin vain sormia napsauttamalla.

Eräälle yliopistonlehtorille lupasin kirjoittaa tiukan raportin päivän Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarista. Tänään ei taida enää tiukkaa tekstiä syntyä, vaan se jää huomiselle, mutta muutama havainto ja kommentti kuitenkin.

Ensinnäkin tekee hyvää nähdä ja kuulla alalla toimivia tutkijoita. Koska oma palkkatyö on aivan jossain muussa ympäristössä, ei se tarjoa luontevaa kontaktia omaan tutkimusalaan. Seminaarissa pääsee juttelemaan ja tapaamaan sekä tietysti verkottumaan: kuten yliopistonlehtori totesi, niin verkostot ovat myös akateemisessa maailmassa oleellinen tekijä.

Lisäksi hyödyin tilaisuudesta myös tiedollisesti. En ollut aiemmin tiedostanut esimerkiksi sitä, että Turun yliopistossa on digitaalisen kulttuurin oppiaine, josta voisi omaan tutkimukseen löytyä hyviä vinkkejä. Pitää perehtyä lähiaikoina tarkemmin.

Myös Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinapaikoilla -workshop osoittautui kannaltani hyväksi valinnaksi. Alustuksissa käsiteltiin digimarkkinointia, bannereita, henkilötietojen keräämistä verkossa sekä virtuaalisia yhteisöjä. Erityisesti viimeksi mainittu tuntui omalta kannalta läheiseltä, joten pitänee jatkossa seurata, kuinka Joonas Rokan (HKKK) ja Vesa Markukselan (Lapin yliopisto) tutkimukset edistyvät (fiksun oloisia nuoria miehiä muuten!).

Päivän ansiosta jaksan taas uskoa myös siihen, että kuukauden päästä pidän hyvän esitelmän Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa. Eilen sain seminaarin ohjelman, ja minut oli laitettu päivän viimeiseksi puhujaksi, aiheena Blogit ja kulutuskirjoittelu. Viimeisenä olemisessa on tietysti hyvät ja huonot puolensa: jos esitys menee mainiosti, niin kuulijoille jää positiivinen fiilis, mutta jos vaikka aikataulut venyvät ja joudun typistämään omaa höpinääni, niin sehän ei ole niin kivaa. 

Yliopistonlehtorin seurassa ikä piteni, jos on uskomista naurun voimaan. Aihepiireinä käytiin läpi mm. miesten kosmetiikkaa, seksuaalista häirintää, markkinoinnin tutkimusalan ja tutkijoiden eroavaisuutta omasta kuluttajaekonomiasta, ohjaajan merkitystä väitöskirjalle, oman ajattelun tärkeyttä sekä sen esiintuomista ja opintopisteiden haalimista.

Siis lisää tietoja ja lisää huvia: voiko aloitteleva jatko-opiskelija enempää vaatia?

Eilen olin Turussa Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -seminaarissa yhtenä Kaupunkilanen kuluttajuus -paneelin puhujista. Keskustelu rönsyili varsin laajasti kuluttamisen motiiveista ja tavoista kuluttajan identiteettiin ja vaikutusmahdollisuuksiin. Varsinaisesti siis blogeista puhuminen jäi vähemmälle, vaikka toki niitä itse toin esiin.

Luksusta halpatuotannon sijaan 

Erityisesti eettis-ekologisesta kuluttamisesta puhuttaessa on nyt pinnalla luksus: jos kerran jotain on ostettava, niin eikö voisi ostaa kallista, kestävää ja itselle suurta mielihyvää tuottavaa sen sijaan, että hankitaan useita ja halpoja.

Ajatus on sinällään tietysti kannatettava, minkä sanoin keskustelussa. Mutta onhan siinä omat ongelmansa: kuten Sari Kuvaja totesi, ensisijaista olisi tehdä hankintoja oman tarpeen mukaan. Loppujen lopuksi se tavara- ja palvelumäärä, jonka todella tarvitsisimme, on pieni, mutta silti paljon erilaista ja osittain ylimääräistäkin kertyy.

Osta palveluita, älä materiaa 

Toinen aihealueen kulutusvaihtoehto on palveluiden suosiminen. Minulta kysyttiin, osaavatko kuluttajat mieltää palvelut tietyllä tavalla kulutushyödykkeiksi kuten tavarankin. Oletan, että kaikki eivät osaa, sillä palvelun ongelmahan on mielihyvän haihtuvuus. Kuluttaja vertailee hankintojaan: jos hierojalla käynti maksaa 30 euroa tai konsertti 15 euroa, niin saisiko samalla hinnalla jotain muuta, josta olisi iloa? Tavarasta varmaan usein koetaan saatavan pidempiaikainen, pysyvämpi mielihyvä.

Toisaalta keskustelun jälkeen ryhdyin miettimään, että yksi syy sille, miksi näitä kaikkia hienoja palveluita ei osteta, vaan kerätään tavaraa, on ajan rajallisuus. Kodista on tullut tutkimusten mukaan yhä tärkeämpi kulutuskohde, jonka sisustukseen ja varusteluun panostetaan. Se aika, joka siellä vietetään, halutaan viettää mukavassa ympäristössä. Kotoa poislähtö johonkin palveluiden pariin on aikaa, joka vietetään muualla kuin omassa, mukavassa, huolella hiotussa ympäristössä. Kiireisyyteen on helppo vedota ja jättää kulttuuririennot väliin, ja sen sijaan sitten panostaa kerran-pari vuodessa lomamatkaan.

Kuitenkin esimerkiksi siivouspalveluiden suuri kysyntä pääkaupunkiseudulla antaa uskoa siihen, että tällaisille aikaa säästäville palveluille on tarve. Mutta siinäkin hinta on ratkaiseva tekijä: ilman kotitalousyön verovähennystä siivousta ei tälläkään hetkellä niin paljon ostettaisi.

Voiko yksin vaikuttaa? 

Yhtenä aiheena keskustelussa käytiin myös kuluttajien valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässäkin asiassa olin samaa mieltä kuin Kuvaja siitä, ettei kaikkea pitäisi sälyttää kuluttajan niskoille, vaan jos halutaan kehittää eettis-ekologisempia toimintatapoja, on siihen tultava porkkanoita myös muualta. Yritysten toiminta perustuu voiton tavoitteluun, joten ei siellä muuteta toimintamalleja, ellei sitä nähdä taloudellisesti kannattavaksi.

Meiltä kysyttiin, voiko kuluttaja sitten oikeasti vaikuttaa teoillaan ja valinnoillaan? Koenko minä vaikuttavani? Kyllä, ainakin jonkin verran. Kun kirjoitan Kulutusjuhlaan, niin kuvittelen, että saan jonkun edes joskus ajattelemaan kulutuskäyttäytymistään. Kuluttamisesta puhuminen on tärkeää, koska me jokainen olemme kuluttajia, ja talouskasvun mantraa hoettaessa pitäisi mielestäni edes hieman yrittää ymmärtää niitä omia kulutuspäätöksiä ja -tottumuksia.

Toistaiseksi en ole saanut yhdestäkään blogissa mainitussa yrityksestä yhteydenottoa, vaikka teksteissä on lähes poikkeuksetta linkit yritysten sivuille. Ihmisten googlettaessa tiettyjä tuotemerkkejä tai yrityksiä he kulkeutuvat Kulutusjuhlaan ja lukevat kommentit, ja ehkä tätä kautta vaikutamme ostopäätöksiin.

Ja kun tekniikka kehittyy, niin se Kuluttaja 2.0 saa yhä enemmän vaikutusvaltaa.

Hei, tykkään puhua! 

Keskustelussa huomasin, että minulle ei sinällään tuota mitään ongelmia puhua blogeista ja kuluttamisesta, joten ilmeisesti olen aihealueen jollain lailla sisäistänyt. Ongelmaksi taitaa muodostua enemmänkin se, että olisi niin paljon sanottavaa, mutta jotenkin omat viestit pitäisi priorisoida.

Paneelikeskustelusta jäi kuitenkin hieman pöllähtänyt olo: höpöteltiin monenlaista, mutta sanoinko mitään oikeasti oleellista ja tärkeää? Mutta onko sillä loppujen lopuksi niin suurta merkitystä, jos viestinnässä sanat kuitenkin muodostavat vain sen pienen osan? Ja tuollaisessa monen ihmisen jutustelussa ei ole syytäkään vain jumiutua kailottamaan omaa sanomaansa.

Toki nautin tilanteesta paljon. Koen esilläolon ja puhumisen itselle kiinnostavista aiheista helpoksi. Siltä se on tuntunut aina, joten enpä taida malttaa odottaa, että pääsen seuraavan kerran kertomaan blogaamisesta laajemmalle kuulijajoukolle. 

Muiden herättäviä näkökulmia 

Illan muista puhujista kuuntelin mielenkiinnolla parkouraaja Joonas Tähtistä ja vammaisjärjestö Kynnys ry:n Turun puheenjohtajan Jukka Kumpuvuoren kokemuksia kaupungista. He katselevat urbaania elintilaamme hyvin eri tavoin, ja tästä oli mukava kuulla. 

Omassa paneelissani ollut viestinnän parissa toimiva, tämän syksyn esikoiskirjailija Sari Kuvaja oli sellainen, kuin odotinkin, eli älykäs ja ajatteleva nainen, joka oli ilo tavata. Myös Turun Kirjakahvilan Hanna Kaikko oli mukava, ajattelevainen ja ilmiselvästi omalta osaltaan paljonkin kulutusvalintoja miettivä uusi tuttavuus.

Illan viimeisenä ja vauhdikkaimpana puhujana toimi Meiju Niskala, joka myös mm. blogaa Image.fi:ssä. Hauska ja energinen Meiju sai hymyilemään ja miettimään, miksei joskus voisi kyseenalaistaa omaa tapaansa toimia kaupungilla: jos vaikka kokeilisi sitä, että hymyilee jokaiselle vastaantulijalle. Tai pitäisi kaupunkia omana huvipuistonaan. Tai harhailisi turistijoukon tai satunnaisen vastaantulijan perässä niin kauan kuin pystyisi.

Lisäys klo 10.25: Isoveljeni otti digikameralle videopätkän, jossa kerron, mitä ovat Marinadi ja Kulutusjuhla. Kyseessä on nyt legendaarisesti ensimmäinen kerta, kun levitän nettiin itsestäni liikkuvaa kuvaa. Samalla testaan nyt suomenkielisenä lanseerattua Bubblarea, joka pyrkii kilpailemaan paikallisesti You Tuben kanssa.

 

Minua pyydettiin osallistumaan ympäristöjärjestö Dodo ry:n Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -tapahtumaan, joka järjestetään ensi torstaina Turussa. Ensimmäinen virallinen esiintyminen ikään kuin blogi- ja kuluttaja-asiantuntijana, jee!

Ohjelmassa olen saanut tittelit "blogitutkija, bloggaaja". Eihän siitä kauan ole, kun kerroin olevani sitä mieltä, etten todellakaan halua tai koe olevani (vielä) tutkija. No, tuskinpa tuohon nyt kovin moni muu huomiota kiinnittää. Itse miellän olevani edelleen jatko-opiskelija, ja tutkijan statuksen saavuttaminen kestänee kauan.

Ohjelma Turussa vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Jo muinoin perusopinnoissa määrittelin itseni "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", ja sellainen kuluttaja koen olevani edelleen. "Kulutus ja ympäristö" on siis mielenkiintoinen teema, vaikken itse todellakaan tee kaikkia kulutushankintojani eettis-ekologiselta pohjalta. Tyypilliseen tapaan esimerkiksi "ostan" hyvää omaatuntoa Reilun kaupan banaaneilla ja kahvilla.

Edelleen harjoittelen tämän ja arkipäivän työni roolien sekä käytäntöjen yhdistämistä. Ihan kivutonta se ei ole, vaikka palkkatyöni onkin nyt osa-aikaista. Toisaalta jatko-opintoni ja työni poikkeavat toisistaan sen verran, että aivojen kääntäminen työstä opiskeluun ja toisin päin ei sekunneissa aina suju. Töissä pidän matalaa profiilia opintojeni suhteen, enkä niistä mielelläni edes puhu. Toisaalta huomaan, etten sitten yliopistolla halua juurikaan puhua työstä, vaan tietysti ennemmin kaikesta opiskeluun liittyvästä.

Jotkut onnistuvat yhdistämään täysipäiväisen työn ja väitöskirjan tekemisen, mahdollisesti vielä perheenkin. Minulta ei taitaisi onnistua.   

Tänään sähköpostiin napsahti kutsu joulukuiseen "Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus" -seminaariin (ja Karppaajakin oli tiedon tilaisuudesta kommentteihinikin laittanut, kiitos!).

Tästä seminaarista Kuluttajatutkimuskeskuksen Petteri Repo vihjaisi minulle jo aiemmin ja jo silloin alustavasti kyseli halukkuuttani pitää esitelmä tilaisuudesssa. Kun hän tänään lähetti vielä erikseen sähköpostin ja tiedusteli asiaa, niin tietysti suostuin.

Tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi kehitellä hieno, 20-30 minuutin esitys omasta aihealueestani ja siitä parin sivun tiivistelmä. "Seminaari tarjoaa mutkattoman poikkitieteellisen keskustelufoorumin, jossa
voi esitellä vasta alussa olevaa, jo käynnistynyttä tai hiljattain valmistunutta tutkimushanketta." Minä kuulun tietysti tuohon vasta alussa oleva -porukkaan.

Mutta joka tapauksessa nyt on ainakin jollekin asialle ajallinenkin takaraja. Samalla pääsen tietysti keskustelemaan aiheestani, saan esiintymiskokemusta ja varmasti myös hyviä vinkkejä.