Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Kuluttajat verkkomarkkinoinnin kohteena

Olen menossa puhumaan koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Markkinointi verkossa -seminaariin, joka järjestetään 2.-3. lokakuuta. Jos jollakulla on ajatuksia siitä, mitä haluaisi kuulla aiheestani "Kuluttaja verkkomarkkinoijan saaliina" (minulta toivottiin nimenomaan kuluttajanäkökulmaa ja vähän raflaavastikin!), niin saa pistää tulemaan.

Mieluusti otan vastaan myös lähteitä ja tietoja, sillä verkkomainonta ei kuitenkaan ole se aivan paras tietämysalueeni.

Lisäksi kaikkien omakohtaiset näkemykset siitä, miten kuluttajina koette eri verkkomarkkinoinnin tavat ja muodot, ovat erityisen lämpimästi tervetulleita!

Muiden puheita kuunnellen 

Kuuntelin juuri Yle Areenan kautta Kaapinpaikka-ohjelman, jossa Digikon Pirkka ja Esinetarinoiden Riitta Nieminen-Sundell keskustelivat Eve Mantun johdolla netin sukupuolirooleista. Blogitkin olivat keskustelussa mukana. Hyvä keskustelu, jossa oli paljon ajatuksia herättäviä kommentteja.

Lisäksi tällä viikolla kuuntelin Sula Pinta -podcastin, jossa aiheena oli virtuaalinen kuluttaminen. Tokion piiri -blogia kirjoittavan tutkija Vili Lehdonvirran ajatuksista kirjoitin joskus talvellla, ja tämä keskustelu sitten syvensi aihetta mukavasti.  

Muutaman asian kirjasin ohjelmasta ylös:

Keskeisin teesi Vilin väitöskirjassa on, että koska kuluttaminen on pitkälti sosiaalista käyttäytymistä, niin tietoverkon välityksellä kuluttajuus virtualisoituu enenevässä määrin. Esimerkiksi Etelä-Koreassa on virtuaalimaailmoja, joita käyttää suuri joukko ihmisiä, ja virtuaaliesineet tekevät kauppansa.
Lahjaksi ostaminen on erityisesti monessa Aasian maan kulttuurissa tärkeä osa. ”On pakko ostaa jotain lahjaksi” -ajatus toimii valtavana kulutuksen moottorina. Virtuaalimaailmassa toimii sama laki, eli osoittaakseni, että välitän, on jotain ostettava.

Vili selvitti hyvin informaatio- ja virtuaalihyödykkeen eron. Informaatiohyödykkeet eivät ole niukkoja: vaikka yksi henkilö sitä käyttää, niin se ei estä muita käyttämästä sitä, kuten esimerkiksi MP3:t.

Sen sijaan virtuaalihyödykettä yhteisösivuistoilla ja virtuaalimaailmoissa (siis esim. Habbo Hotel) voi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ja niiden määrä on rajallinen. Näin ne saavat ihmisen mielessä esineen kaltaisen statuksen. Kun lähettää virtuaalisen lahjan, niin siihen liittyy tietyllä tavalla samoja merkityksiä kuin konkreettiseen lahjaan: se on juuri sinulle, siitä on maksettu tietty summa ja se on valittu tietystä joukosta.

Tänään suuntasin Luftiin kuulemaan Yritys 2.0 -kirjan porukan keskustelua. Itse en ole ollut mitenkään mukana tässä projektissa, lähinnä välillä vain vilkuillut, miten homma edistyy. Mutta nyt oli mahdollisuus nähdä ja kuulla Teemu Arinaa, jonka blogia olen kiinnostuksella seurannut.

Tein Luftissa muistiinpanoja, ja lupasin, että jotenkin jaan ne (valitettavasti en päässyt Lufitsta verkkoon, muuten olisin tietysti naputellut Jaikuun). Kun se sitten julkisesti kerrottiin koko porukalle, niin iski paineet, että pitäisi kirjoittaa jotenkin fiksumpaakin yhteenvetoa. Mutta onneksi oma blogi on oma blogi, joten teen kuten aina eli fiiliksellä menee tämäkin kirjoitus.

Lisäys 13.9. Teemun teksti ja esitysslidet löytyvät nyt hänen blogistaan.

Vuorovaikutuksesta syntyy suuria 

Teemun esityksessä yhtenä pääkohtana ja keskustelun herättäjä oli hänen Organisaatio 2.0:n vertaaminen ihmiskehoon.

Tässä ajattelussa luusto on yhtä kuin infrastruktuuri (yritysten taloushallintajärjestelmät jne): näitä standardisoituja ratkaisuja tarvitaan sujuvaan toimintaan.
Mutta meidän pitää olla kyvykkäitä reagoimaan ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin: ihmiskehossa tätä edustavat aistit, ja webissä yhtä lailla pitää pörrätä tietääkseen, mitä siellä tapahtuu (sosiaalinen bookmarkkaus jne.)
Hermoverkko vastaa jakamista ja löytämistä, kuten syötteet.
Aivoja edustavat mm. wikit, tietojen yhdistäminen ja jakaminen, tägääminen.

Teemu korosti koko esityksessään kommunikaation tärkeyttä kaikessa toiminnassa. Tässä vertauksessa se vastaa verenkiertoa. "Hengen luo lopulta vuorovaikutus", Teemu tiivisti.

Lisää luonnontieteellistä vertauskuvallisuutta tuli siitä, kun Teemu kertoi ajatuksen (kenen tämä oli, se jäi minulta merkitsemättä muistiin) siitä, että yritykset ovat kuin soluja, joissa solukalvon avulla pyrkivät pitämään tiukkaa rajaa muuhun maailmaan. Blogit kuitenkin puhkovat tähän kalvoon reikiä, ja yritykset voivat siitä myös hyötyä. Esimerkiksi yritys saa blogin avulla kasvot, jonka ansiosta se tulee asikkaille läheisemmäksi. On ikään kuin vaikeampaa vihata yritystä, joka viestii henkilöidyllä blogilla.

Fiksut ja vielä fiksummat käyttäjät 

Kuluttajuuteen liittyen Teemu toki puhui myös open source -ratkaisuista ja niiden innokkaista kehittäjistä, crowdsourcingista ja ylipäätään asiakkaiden mukaanottamisesta. Ihmiset joka tapauksessa jakavat kokemuksiaan ja tietojaan netissä, niin miksipä sitä ei hyödynnettäisi esimerkiksi käyttöohjeiden laatimisessa. Toki tässäkin taas todettiin niitä vanhoja tuttuja asioita eli sitä, etteivät kuluttajat osaa välttämättä kertoa, mitä haluavat, koska oma kokemuspiirimme on rajallinen. Toisaalta käyttäjät kuitenkin saattavat löytää tuotteille sovelluksia, joita sen kehittäjä ei olisi itse osannut ajatella. 

Teemu muistutti siitä, että teknologiat ovat "ruumiimme jatkeita", kuten auto on jalkojen jatke. Teknologiat saavat näkemään asioita uudella tavalla, mutta ylipäätään pitää luoda prosesseja, sillä pelkkä tekniikkahan ei tietysti riitä.

Ihmisen evoluution seuraavana askeleena Teemu esitti verkottuneen ihmisen, Homo Contextus. Aivojen koko kasvaa virtuaalisesti: ihminen ylittää fyysisen vuorovaikutuksensa rajoitteet modernin teknologian avulla ja hajauttaa tietoisuuttaan. Näin voidaan myös ratkaista suurempia ongelmia kuin yksilöinä kykenisimme.

- - -

Teemun puheenvuoro nostatti kommentteja erityisesti ansaintaan ja tekemisen motiiveihin liittyen. Tätä keskusteluahan tietysti käydään nyt vähän kaikkialla. Lisäksi myös pohdittiin ylipäätään webin tulevaisuutta. Teemu totesi, että varovainen on toki syytä olla ja menneisyyttä pitää tuntea, vaikka tulevaisuutta rakennetaankin.

Tutkijat blogaamaan!

"Virallisemman" osuuden jälkeen jäin vielä rupattelemaan yleisesti. Teemun kanssa tuli vielä puheeksi sekin, etteivät Suomessa asiantuntijat vielä kovin merkittävästi blogaa. Ja yksi puutteellinen ryhmä ovat tutkijat, joita on ilmeisesti vaikea vakuuttaa siitä, että blogaaminen olisi hyödyllistä. Tieteellisessä maailmassa elää vahvana pelko siitä, että "joku varastaa" ideat ja ajatukset. Netissä kuitenkin on se hyvä puolensa, että jälkikäteen voi kohtuullisen helposti todistaa ilmaisseensa ajatuksen ensimmäisenä.

Ja itse tykkään tietysti myös siitä, että lähteet on helpompi löytää ja linkitysten kautta myös niiden julkituominen on vaivatonta.  

Olen nyt istunut kolme luentokertaa Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen "Mobiili sähköinen yhteiskunta" -kurssilla. Kurssin paras anti on ollut Suvin ideasta lähtenyt Jaiku-kanava. On ollut kiinnostavaa testata, miten Jaiku, "mikroblogaaminen", tällaisessa tilanteessa.

Lyhyesti sanottuna: toimii yllättävän hyvin! Etenkin tänään, kun minä ja Salla istuimme luennolla ja Suvi oli flunssassa kotona, ja Jaiku-ketjuun kommentoi vielä muitakin, jotka eivät kurssilla ole, mutta joita aihe kiinnostaa.

Luennolla käsitellyt asiat tulee kirjattua jollain lailla ylös, mutta muiden kommenttien ja linkkien avulla aiheeseen saa lisää syvyyttä. Keskustelu myös jatkuu luentojen ulkopuolella ja täydennystä aihepiiriin syntyy tätä kautta.

Käyn nyt vielä pitkästi läpi, miten homma käytännössä on toteutettu, mitä hyvää ja huonoa siinä mielestäni on ja muuta mieleen tullutta.

Alkuun pääsee helposti 

Jaiku-kanavan perustaminenhan on simppeliä. Kun olimme Jaikussa aiheesta puhuneet ja istahdin ensimmäiselle luennolle, niin pistin kanavan pystyyn ja naputtelin ensimmäisellä luennolla sinne lähinnä perusmuistiinpanotyyppistä tavaraa.

Me kolme, Suvi, Salla ja minä, olimme sen verran Jaikua käyttäneet, että homma ja idea oli tuttu. Suvi ei valitettavasti päässyt omalla koneellaan verkkoon luentotilasta, mutta hän kommentoi aiheita jälkikäteen, kuten myös Salla. Jo ensimmäistä luentokertaa kommentoivat myös muut, mikä kannusti siihen, että ajatus ei ole hullumpi.

Luennoillamme ei ole kovin paljon syntynyt keskustelua. Jaiku sen sijaan laajentaa keskustelun luentosalin ulkopuolelle, niin ajallisesti kuin paikallisesti. Jos luentokeskustelu olisi vilkasta, niin oma jaikuiluni olisi varmaan vähäisempää, eikä sille varmaan kokisi samaa tarvettakaan. Nyt kirjoittamiselle on aikaa ja tilaa.  

Toisaalta jos jokainen kurssilla oleva olisi mukana Jaikussa, niin tilanne menisi hankalammaksi. Kenties pitäisi jakaa rooleja tyyliin niin, että pari kirjoittaa tiukasti muistiinpanoja ja muut seuraavat ja heittävät omia kommenttejaan.

Matala kynnys osallistua 

Jaikun etuna on nimenomaan matala kynnys osallistumiseen. Se ei juuri vaadi teknisesti osaamista, ja kun mikroblogaamisen ajatuksen ymmärtää, niin ei myöskään nosta rimaa omien kommenttien heittelyyn liian korkealle. Tietysti käytössä pitää olla nettiyhteys ja päätelaite, jolla kirjoittaminen sujuu vaivatta.

Toki Jaikussa vaikuttavat samat ryhmädynamiikan ja kommunikaation säännöt kuin muuallakin. Isommassa porukassa toiset olisivat varmasti Jaikussakin enemmän äänessä, toisen seurailijoina. Mutta silti uskon, että myös hiljaisemmille Jaiku tarjoaisi paremman kanavan saada äänensä esiin kuin normaali luokkakeskustelu.

Itse olen huomannut sen, että Jaikussa tietty oman tyhmyyden tunnustaminen on helpompaa. Huomaan, että tietyissä asioissa muut ovat paljon itseäni tietäväisempiä, joten mielenkiinnolla vain luen kommentit ja ihastelen. Toisaalta sitten joissakin aiheissa olen itse oman taustani vuoksi enemmän asiantuntija. Näin sekä oppii että pääsee jakamaan omaa tietoaan.  

Joskus olisi kiva kokeilla sitä, että Jaiku-kanava heijastuisi luentosalin seinälle, erityisesti, jos mukana olisi laajempi joukko kirjoittamassa. Näin tietysti myös luennon pitäjä voisi bongata kanavalta kysymyksiä tai ihmettelyitä.

Opetuksesta avoimempaa ja arvioille alttiimpaa? 

Luennoitsijoiden suhtautuminen jaikuiluun varmasti vaihtelee. Minä kerroin kurssia pitävälle Seppo Sisätölle kanavasta ja lähetin sinne linkin. Suuremmin hän ei ole asiaa vielä kommentoinut. Mutta Jaiku olisi helppo tapa saada palautetta ja uusia ideoita myös kurssin vetäjälle. Toki siellä asettuu myös arvostelulle alttiiksi, mutta missäpä nykyisin ei.  

Itse voisin myös kuvitella vähintään vilkaisevani jonkun toisen kiintoisan opintojakson Jaikua, vaikka en itse kurssille osallistuisi. Ja jotain tämänkaltaista olen toki tehnytkin, kun olen seurannut kotona esimerkiksi Suvin jaikuiluja seminaarista. Hyvin tehdyt kiteytykset toimivat tiedonvälityksessä mainiosti, paremmin kuin jostain netin syövereistä mahdollisesti kaiveltavana olevat powerpoint-kalvot.

Lisääkö vai vähentääkö keskittymistä? 

Tietysti Jaiku vie välillä huomion pois itse luennosta, kun jää tutkailemaan linkkejä tai lukemaan muiden kommentteja. Mutta milloin opiskelijat muka sataprosenttisesti olisivat kiinnittäneen huomionsa opetukseen? Omalla kohdallani Jaiku oletettavasti lisää tarkkaavaisuutta, sillä kun kerran kanavalla on, niin kokee velvoitteekseen myös kirjoittaa sinne.  

Ja ainakin Jaiku-kanava on lisännyt tietämystäni! Muiden jakamat linkit ja kommentit ovat sen verran avartavaa tietoa, että niistä oppii enemmän kuin pelkällä luennolla. Lisäksi omaa tietämystään joutuu myös prosessoimaan ja pohtimaan aktiivisesti.

Jaiku tai vastaavat ratkaisut ovat varmasti kokeilemisen arvoinen myös muissa tilanteissa: yksi lisä oppimiskeinoihin jo vanhojen tuttujen rinnalle (kirjoitanhan nytkin ikään kuin oppimispäiväkirjaa tästä jaikuilusta). Tietysti kyseessä on oma maailmansa, jonka tavat pitää oppia, mutta sen oppii, kun kokeilee.  

- - -

Salla pisti linkin Virtuaaliyliopiston artikkeliin sosiaalisen median hyödyntämiseen opetuskäytössä (kirjoittajat Kirsi Laitinen ja Marko Rissanen).

"Perinteinen opiskelija-opettaja asetelma hämärtyy ja tilalle syntyy vuorovaikutuksellinen yhteisö. Opettaja on myös yhteisön jäsen ja hänen tehtävänsä on olla oppimisprosessin ohjaaja ja motivaattori. Opiskelijalle sosiaalinen web mahdollistaa muutoksen kohti yksilöllisempää opiskelua ja oppimista. Tiedolla on uudenlainen asema. Tieto syntyy yhdessä tekemällä ja sitä voidaan tuottaa suoraan web 2.0 palveluihin mm. blogeihin ja wikeihin. Sosiaalisen median palvelut avaavat uusia tapoja opiskella ja tuovat kustannustehokkaamman toimintatavan."

Opiskelijat kampanjoivat Facebookissa ja saivat brittiläisen pankin perumaan suunnitellun korkojen noston, kertoo BBC:n uutinen (via Digivirta, jossa tarkempi selostus suomeksi).

Tuhannet opiskelijat uhkasivat HSBC-pankkia boikotilla Facebookissa. He perustivat yhteisön, johon nopeasti liittyi yli 5000 jäsentä. Tämä sai pankin perumaan suunnitelmansa.

Ilmeisesti kyseessä on ensimmäinen Facebookin kautta tehty kuluttajaboikotti, joka on johtanut yrityksessäkin tekoihinkin.

Kiinnostava tapaus, saa nähdä, syntyykö näitä enemmänkin ja mitkä ovat vaikutukset. Nettiaddresseihin verrattunahan Facebookissa ihmiset osallistuvat "aidommilla" henkilöllisyyksillään, eli kun addresseissa ei voi todentaa henkilöitä, niin Facebookissa se onnistuu huomattavasti helpommin.

Mutta toisaalta jos boikotteja syntyy kuin sieniä sateella ja niihin osallistutaan noin vain, niin painoarvo vähenee. 

Mutta kuten tänään puhuessani Demos Helsingin ja Dodo ry:n tilaisuudessa totesin, niin onhan Facebookissa muuten kuluttajien väliseen tiedonvälitykseen mahdollisuuksia, jotka jo itse olen havainnut. Jos heittää sinne kysymyksen suosikkikahvilasta tms., niin sen saa laajalle porukalle, joka kuitenkin koostuu tutuista (eli luotettavista) henkilöistä. Sama toiminto on tietysti ollut jo kaikenmaailman IRC-kanavilla ja muualla, eli eihän tämä mitään mullistavaa ole nettiäkään ajatellen.

 

Taannoin nurisin blogikommenttien seurantaan tarkoitetun coComment -palvelun käytettävyyden huonontumisesta uuden version myötä ja siitä, ettei eroonkaan päässyt ihan vaivatta. Ilmoitin myös sen, etten ota palvelua käyttöön uudelleen ihan helposti, kun hermot olivat menneet.

Mutta nyt voisin jo heltyä, sillä sen verran pahoittelevan anteeksipyynnön coCommentin porukka oli laatinut palveluun rekisteröityneille. Sain sen eilen sähköpostiini.

"Firstly, an apology.  The upgrade of coComment to Version 2.0 Beta has been difficult and I know that, as users, you have been inconvenienced.  We are sorry and promise not to do it to you again."

Sähköpostissa selvitetään ongelmien syitä ja mitä niille on tehty. Lisäksi kerrotaan mm. se, että lopullinen versio julkaistaan syyskuussa ja edelleen toivotaan käyttäjiltä palautetta ja kommentteja.

"We will not, in future, shy away from developing the product to move it forward BUT we won’t try and do quite so much in one go! Please feel free to email us personally with your feedback/comments and thank you for your patience and understanding."

Tämä on tietysti hyvä esimerkki siitä, kun palvelua tarjoava taho myöntää virheensä avoimesti ja pahoittelee tapahtuneita, niin asiakas on heti tyytyväisempi. Toimii missä tahansa asiakaspalveluun liittyvässä.

Jäin tosin kaipaamaan sitä, että tämä sähköpostiviesti olisi julkaistu esimerkiksi coCommentsin omassa blogissa. Nyt siellä on viimeisin päivitys alkukuun päiviltä, jossa myös todetaan ongelmat. Että kyllähän se blogi olisi paikka, jossa juuri näitä julkisia anteeksipyyntöjä olisi myös tuoda ilmi.

Jotta tiedekunnassamme säilyttäisi jatko-opiskeluoikeuden, on vuoden sisällä opiskelijaksi hyväksymisestä jätettävä opinto- ja tutkimussuunnitelmat. Oma ensivuoteni lähenee loppuaan, ja mitään näkyvää en siis varsinaisesti ole saanut jatko-opintojen suhteen aikaan. Nyt sitten taas kirjoittelin tutkimussuunnitelmaa uusiksi, ja ajattelin ottaa kohteeksi muoti- ja trendiblogit ja niiden kulutuskirjoittelun. Olisi jo sentään hiukkasen rajausta aiheeseen.

Mutta näillä näkymin uhkaan jäädä ikuiseksi "väitöskirjaa aloittelevaksi". Täytyy myöntää, että pidän jatko-opintoja jonkinlaisena takaovena: jos ei ole muuta, niin voin aina sanoa tekeväni niitä (tosin enpä ole edes yhtään apurahaa anonut, joten mitään rahoitusta tai ulkopuolista porkkanaa tälle harrastukselle ei ole).

Toisaalta nautin kyllä akateemisessa maailmassa pörräilystä. Se tuo ajatteluun erilaista näkökulmaa ja syvyyttä, ja sen kautta toki saa luotua myös kontakteja. Joten ehkä jonakin päivänä otan ja repäisen, alan tosissani pakertaa (kunhan on oma talous kunnossa!) ja se väitöskirjakin voisi syntyä.

Tosin kynnys esimerkiksi tieteellisen tekstin tuottamiseen on kohonnut korkealle, ja englanniksi en koe osaavani kirjoittaa oikeastaan mitään järjellistä. Siis kyllä näitä ylitettäviä kynnyksiä riittää.

Mutta jos nyt ensiksi se opintosuunnitelma johonkin kuntoon ja tutkimussuunnitelma proffalle hyväksyttäväksi. Säilyisi sitten edes tämä jatko-opiskelijan kätevä status, heh.

Facebookista pöhistään nyt 

Ongelmansa on siinäkin, että nettimaailmassa tapahtuu niin paljon ja vauhdilla, etten malta keskittyä vain blogeihin ja niihin liittyviin aineistoihin. Tänäänkin huomasin lukevani Facebookia tarkastelevasta tutkimuksesta (Ellison & al. 2007), koska olen itsekin nyt jotenkin ryhtynyt ajattelemaan, että se on näistä monista SNS (Social Network Sites)  -palveluista jollain lailla omaan elämään sopivan tuntuinen (profiilini). Suomalaisten käyttäjien määrä Facebookissa kasvaa vauhdilla ja omiakin tuttuja liittyy mukaan yllättävän vauhdikkaasti.

Facebookin lähtöpaikkanahan on Yhdysvallat ja sikäläinen opiskelumaailma, jonka tietysti huomaa Facebookia käyttäessään. Kyseisessä tutkimuksessa ovatkin kohteena juuri opiskelijat ja heidän Facebookin hyödyntäminen. Tutkimus vahvisti sen käsityksen, jonka olin itselleni Facebookista muodostanut: sitä käytetään ns. offline-yhteyksien ylläpitoon eikä juurikaan uusien suhteiden luomiseen. Facebookia kyselyyn vastanneet käyttävät varsin ahkerasti: kyselyyn vastannet seikkailivat sivuilla normaalisti 10-30 minuuttia päivässä ja heillä oli 150-200 toveria listattuna.

"Online social network sites may play a role different from that described in early literature on virtual communities. Online interactions do not necessarily remove people from their offline world but may indeed be used to support relationships and keep people in contact, even when life changes move them away from each other."

Itse en ole hirveän aktiivinen ollut näillä missään sivustoissa. Minun "offline"-lähipiirissäni on kovin monia sellaisia, jotka eivät ole juurikaan mukana "online", joten sikäli kaikki SNS-sivustoni kontaktit ovat toistaiseksi pitkälti samojen henkilöiden kanssa verkottumista, ja erityisesti tietysti blogeista tuttujen kanssa. Eli siis kontakteista puuttuu monta oikeasti minulle todella tärkeää ihmistä, ja sitten mukana on myös niitä, joita en ole koskaa edes tavannut ja joihin offline-yhteyskään ei välttämättä ole kovin vahva.

Joten Esinetarinoissa olevalle toteamukselle on helppo nyökytellä:

"Sellaista päivää ei tule, että kaikki hyppäävät Facebookin sivuilla klikkailemassa send me a beer -ikoneita. Sen sijaan ihmiset varmasti keskittyvät niihin mahdollisuuksiin, joilla saa höystettyä päiväänsä hieman vakavammin ajatuksin. Ne pitäisi saada näkyviin, jotta touhun mielekkyys kantaa hypen yli. Sielukkaat palvelut elävät kyllä."

(Facebookiin liittyviä muiden blogaajien lausahduksia kokosin tuonne TalSan Omaan sanaan ja varmaan teen sitä jatkossakin osuvien kommenttien tullessa kohdalle).  

Sähköpostiini napsahti seuraavanlainen maili:

"Kuulun komiteaan, joka järjestää Verkkosivujen SM-kilpailut. Kulutusjuhla.comin www-sivuja on vihjattu www.alansaykkoset.net – sivuilla Vihjaa voittajaehdokkaista -kohdassa, joten lähetän Sinulle tämän kutsun kilpailuun.

Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailuun on ilmoittautumisaika käynnissä. Tähän mennessä kilpailuun on osallistunut yli 600 sivustoa eri sarjoissa. Ilmoittautuneita sivustoja voi käydä katsomassa osoitteessa www.suomenparhaatverkkosivut.com

Palkinnot ja säännöt löytyvät samalta kisasivulta.

Aiemmin kesällä olemme markkinoineet verkkosivukilpailua radiomainoskampanjalla yhteistyössä Radio Nrj:n kanssa ja nyt aloitamme mittavan markkinoinnin niin internetissä kuin esim. kokosivun ilmoituksilla Yrittäjälinjalehdissä.

Jo pelkästään kilpailuun osallistuminen tuo näkyvyyttä sivustollesi, koska jokainen ilmoittautunut saa sivustonsa nimen linkityksineen näkyville Osallistujat -sivullemme.

Asiantunteva raati valitsee marraskuussa parhaat sivustot, mutta myös yleisö saa äänestää suosikkinsa.

Voit osallistua meilaamalla minulle palvelun ja yhteyshenkilön yhteystiedot, tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ylempänä mainitulla kisasivustolla.

Osallistumismaksu on 120 euroa (yksityisiltä sivustoilta 70 euroa) + alv, muita kuluja ei ole.

Vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin, meilillä tai soittaakin voi."

Viestin allekirjoittajana oli Coperdia Oy:n markkinointiassistentti.

Välittömästi muistin, mistä tämä kuulosti tutulta. ButtUgly-Janne kirjoitti kisasta keväällä, ja kyseisessä blogissa käytiin varsin värikäskin sananvaihto, johon myös Coperdian toimitusjohtaja osallistui. Ensiksi Janne kertoi saaneensa sähköpostiin kutsun kisaan ja koki koko kisan epäilyttäväksi. Sitten Coperdia Oy pyysi häntä poistamaan kyseisen blogitekstin otsikon tai vähintään muuttamaan sitä (korjattu Beastin huomautuksesta 21.8, kiitos!).

Tämän tiimoilta en tunne minkäänlaista halua tukea koko kisaa. Kiitos vaan, jos joku on Kulutusjuhlaa moiseen vihjannut ja todella oikeasti pitää harrasteblogiamme kisaan osallistumisen arvoisena. Ennemmin kuitenkin käytän osallistumissumman esimerkiksi Google-mainontaan, jos näkyvyyttä blogille haluan. 

 

Olen käyttänyt coComment -palvelua blogikommentointini seurantaan. Eilen palvelusta tuli tieto mahdollisuudesta päivittää uuteen beta-versioon. Tietysti sen tein, mutta homman hoidettuani käyttämäni Firefox-selain tuntui hidastelevan ja jumittelevan häiritsevästi.

Päättelin, että ehkä syynä oli coComments ja tänään menin tutkailemaan palvelun Help-sivua. Heti löytyikin aihe "New version makes Firefox slow", eli en kai sitten ihan yksin ollut ongelmani kanssa. Vastausta tilanteen ratkaisemikseksi ei vielä ole ilmaantunut.

Koska coComments ei muutenkaan ole tuntunut erityisen toimivalta, ajattelin, että voisin ainakin väliaisesti poistaa tilini ja ottaa näin koko systeemin pois käytöstä.

Ryhdyin etsimään ohjetta tähän, ja forumin aiheissa olikin sopivan kuuloinen otsikko: "How do I delete my coComment account?" Keskusteluketju on aloitettu jo vuosi sitten, mutta vastausta kysymykseen ei ole. Ketjussa moni muukin haluaisi lopettaa käyttäjätilinsä, mutta ei tiedä, miten.

Ärsyttää. Jos kirjaudun johonkin tällaiseen palveluun, niin haluaisin siitä poiskin suhteellisen vaivatta.

Nyt siis kärvistelen tökkivän nettiselailun kanssa. Enkä todellakaan ole niin fiksu näiden systeemien kanssa, että osaisin ongelman ratkaista noin vain tai vaivautuisin kokeilemaan jotain ihan huvikseni.

Koko hommasta on jäänyt sen verran turhautunut fiilis, että kunhan pääsen jotenkin coCommentsista eroon, niin ehkä suostun sitä pitkin hampain käyttämään, ellei mitään parempaa ole tarjolla. Mutta helposti olisin valmis vaihtamaan johonkin toiseen kommenttien seurantapalveluun.  

Eikä minkään palvelun tai laitteen etu ole se, että se saa käyttäjän tuntemaan itsensä tyhmäksi. 

Osmo Soininvaara teki fillarimatkan halki Euroopan ja piti siitä blogia Hesarin alla. Hän kertoo:

"Jos olisin saanut Nizzaan kohdistuneesta pyörämatkastani sentin jokaiselta, joka kävi lukemassa siitä Hesarin sivuilta, olisi saanut kaikki matkan kulut sillä maksetuksi ja vähän palkkaakin."

Soininvaara tuo tekstissään esiin sen virtuaalikukkaroajatuksen, josta itsekin olen aina välillä haaveillut myös tässä blogissa. Soininvaara näkee hyvinkin realistisena sen, että ihmiset maksaisivat mikrosummia nettisisällöistä. Lisäksi Soininvaara sivuaa nettimainontaa ja sisällöntuotantoa:

"Maksaisin muuten paljon mieluummin nettisivujen sisällöstä pennosia, jos sillä välttyisin mainoksilta. Joitakin mainoksia kyllä tilaisinkin."

Samaa mieltä olen minäkin. Ja mieluummin myös tienaisin suoraan omilla tuotoksillani kuin toisten mainoksilla. Jos edes joka viides Kulutusjuhla.comissa vieraileva lahjoittaisi 1-10 senttiä, niin siitäkin jo sentään jotain kertyisi. Toki sitten vastaavasti itse varmasti törsäisin saman summan muihin tuotoksiin. 

- - - 

Blogini kommenttiosatolla Petja pohtii sitä, että lahjoittaisi mahdolliset blogimainostulot eteenpäin.

"Mielenterveysseuran kriisipuhelin ja rikosuhripäivystys ovat kummatkin tänä vuonna joutuneet karsimaan toimintaansa rahapulan vuoksi ja mainostulojeni kierrättäminen heille ei välttämättä asiaa miksikään muuttaisi, mutta olisi rikka rokassa."

Ei lainkaan hassumpi ajatus. Joskus aiemmin tätä taidettiin jossain blogissa pohtia, mutta en nyt muista, missä. Jos jollakin on käytännön näkemystä ja kokemusta asiasta, niin mieluusti kuulisin.

Verkkohesarissa on tänään juttua suomalaisten blogien mainostienaamisesta. Minäkin pääsin aihetta lyhyesti kommentoimaan, ja huomisessa paperilehdessä lienen esillä kuvan kera. Jos nyt tämän blogin puolelle vähän laajemmin suhtautumistani omien blogien mainoksiin käsittelisin.

En ole koskaan vakavasti harkinnut edes Google-mainosten ottamista blogeihin. Mahdolliset muutaman kympin tienestit eivät mielestäni ole niin houkuttelevia. Sen sijaan mieluusti kehun ihan ilmaiseksi hyviä tuotteita ja palveluita niin Marinadissa kuin Kulutusjuhlassa.

Koen kuitenkin, että "ansaitsen" blogaamisella paljon muuta. Tämän harrastuksen ansiosta olen saanut asioita, joita ei rahassa mitata. Sen rinnalla eivät mahdolliset pienet mainostienestit paljon miltään tunnu.

Voisin kuitenkin kuvitella ottavani jonkun mainosbannerin blogiin, jos se olisi tuote/palvelu, josta itse pidän. En halua, että blogeissani voitaisiin mainostaa mitä tahansa, jopa sellaisia, joihin suhtaudun kielteisesti.

Kulutusjuhlassa mainoksiin suhtautuminen on vielä hieman kriittisempää. Kuinka uskottava olisi kulutusblogi, joka saisi joltain taholta rahaa? 

Mutta jos mainostaisin jotain, niin haluaisin tehdä sen selväksi myös lukijoilleni. Olen tainnut useasti kirjoittaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta, joten sikäli mahdolliset blogitienestit tahdon tehdä selväksi kävijöille.

Hesarin jutussa esitellään mm. Hilavitkutin.com. Mielestäni kyseinen sivusto eroaa ratkaisevasti esimerkiksi Kulutusjuhlasta: jos Kulutusjuhlaa tehtäisiin samalla aatoksella, niin varmaankin esittelisimme tuoteuutuuksia ja pistäisimme esiin kuluttajakauppaa tekevien yritysten tiedotteita. Silloin "blogilla tienaaminen" olisi kai varsin selvää, koska sellaista puffausta ei ilman rahaa viitsisi tehdä.  

Lisäksi mainostamiseen vaikuttaa mielestäni sekin, että itse ainakin luen blogeja nykyisin pääsääntöisesti RSS-lukijan kautta. Silloin näkyy vain teksti, joten mainoksista ei ole lukijalla haittaa, mutta ei niistä mainostajakaan hyödy.

Blogeilla ansaitsemiseen tulee varmasti jotain muita keinoja, jotka pelkkiä mainoksia paremmin hyödyntävät niin kirjoittajia, lukijoita kuin yrityksiä. Jos aiheen pohdinta kiinnostaa, niin voi lukaista vaikka Viral Garden -blogissa eilen julkaistun kirjoituksen "Blog monetization - How do we ALL win?" 

- - -

Sitten hiukkasen taas nurinaa Verkkohesarista. Kainalojuttuna oleva "Suosittuja suomalaisia blogeja" esittelee mm. Marinadin, mutta suoria linkkejä ei tietenkään blogeihin ole, vain pelkät osoitteet. Kyllä tällaisten linkitysten pitäisi jo arkipäivää.

Verkkoyhteisökeskustelu on ryöpsähtänyt esiin toden teolla viime aikoina. Miia kirjoittaa osuvasti omat huomionsa:

"Miksi monenkäyttäjän palvelu on Web.hevon2 -maailmassa automaattisesti yhteisö? Mitä yhteisöllistä on omien pääntuotosten lataamisessa verkkoon ehkä kenties jonkun nähtäville?"

Ja vielä netin keskustelupalstoista:

"2000-luvun medialukutaitoon pitäisi kuulua mielipidesampojen ja yleisten oksennuspalstojen erottaminen fokusoiduista, asiakeskeisistä yhteisöistä, joiden keskusteluilla varsin usein on lopputulos ja määränpää, välihuumoria tietenkään unohtamatta."

Miian väitöskirja on loppusuoralla, josta suuret onnittelut! Minun väikkärini edistymisestä on edelleen turha kysellä mitään: jos se tutkimussuunnitelma edes joskus kirkastuisi…

Nettikauppa kehittyy, asiakastyytyväisyys ei parane

The New York Timesissa oli artikkeli nettikauppojen käyttäjien tyytymättömyydestä: vaikka rahaa sivustojen kehittämiseen syydetään, niin asiakkaiden tyytyväisyys ei kasva. Juttuun haastateltu Larry Freed toteaa:

“If we walk into a local store, we don’t expect that experience to be better than it was a couple years ago,” Mr. Freed said. “But we expect sites to be better. The bar goes up every year.”

Tämähän on tietysti ihan luonnollista, koska netti kehittyy muutenkin. Tavalliset kaupat ovat rakenteeltaan melkoisen samanlaisia vuosikymmenestä toiseen, eikä itse kaupankäyntikään ole juuri muuttunut.

Nettiostoskäyttäytymisen kannalta jutussa on yksityiskohta kuvien merkityksestä ostopäätökseen. Asiakas oli valittanut, ettei hän pysty päättelemään käsilaukun kokoa suhteessa itseensä, koska ei voi tietää laukkua pitävän mallin mittoja. Kun laukku sitten kuvattiin kolmen eri kokoisen naisen käsittelyssä, niin ne asiakkaat, jotka näkivät nämä uudet kuvat, ostivat laukun vähintään kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin vain yhdellä mallilla laukun nähneet.

Yleisesti jutussa ennustetaan vähemmän yllättävästi, että videot tulevat merkittävään rooliin myynninedistämisessä.

Jos vähitellen töihin

Kesäni on siis sujunut pitkälti lomaillen. Nyt olisi vähitellen aika kääriä hihat ylös ja pistää oma firma pystyyn. Tavoitteena on, että elokuussa aloittelen tosissani toimimaan näiden asioiden parissa, joissa uskon olevani hyvä, eli viestinnässä niin netissä kuin muuallakin ja erityisesti kuluttajuuteen liittyvissä aihealuiessa. Eli siis myyn osaamistani tekstin ja puheen muodossa. Saapi kysellä lisää, mikäli kiinnostaa!

The New York Timesin artikkelin mukaan nettikaupan kasvu on USA:ssa hidastunut:

"- - -in the last year, growth has slowed sharply in major sectors like books, tickets and office supplies."

Growth in online sales has also dropped dramatically in diverse categories like health and beauty products, computer peripherals and pet supplies. Analysts say it is a turning point and growth will continue to slow through the decade."

Kasvun taittuminen on varsin luonnollista, koska niin monet amerikkalaiset ja heidän lapsensa jo tekevät ostoksia verkosta. 

Nettiostos tuntuu työltä 

Jutussa esimerkiksi Dellin kuluttajakauppaa edustava Alex Gruzen sanoo, että kuluttajat haluavat interaktiivisempia ostotapahtumia kuin mitä netti voi tarjota. Samaa mieltä on Harvardin professori Nancy F. Koehn:

"She said that as physical stores have made the in-person buying experience more pleasurable, online stores have continued to give shoppers a blasé experience. In addition, online shopping, because it involves a computer, feels like work."

Jutussa todetaan, että kaupat ovat havainneet hyväksi malliksi nettiostoksen noutamisen liikkeestä. Tällöin asiakas nimittäin melkoisella todennäköisyydellä ostaa vielä jotain lisää.

Toisaalta jutun lopussa muistutetaan, että nettikaupan osuus on edelleen varsin pieni kaikesta kaupankäynnistä ja kasvunvaraa riittää.

"Analysts project that by 2011, online sales will account for nearly 7 percent of overall retail sales, though categories like computer hardware and software generate more than 40 percent of their sales on the Internet."

 

Terveyskeskus.fi -sivusto on napsinut linkkejä blogeihin otsikon Terveysblogit alle, ja sivuston käyttäjät voivat myös pisteyttää näitä tekstejä. Havaitsin linkityksen joskus toukokuun alkupuolella ja lähinnä huvitti: Terveyskeskus linkkasi ehkäisyaiheiseen kirjoitukseen, mutta eihän Kulutusjuhla muuten mitenkään terveysaiheinen ole. Tässä vaiheessa en edes katsastanut sivustoa tarkemmin.

14. päivä lävähti blogimme kommenttiosaston kautta tieto, että Kulutusjuhla on sinne pistetty esiin. Lieneenkö tähän ollut syynä Pörrön reagointi hänen blogiinsa kohdistuneeseen linkitykseen? Pörrö totesi tuolloin mm. seuraavaa:

"Sivulta syntyy kuitenkin selkeästi vaikutelma, että luetellut blogit olisivat jollain tavoin yhteydessä kyseisiin täysin kaupallisiin mainossivuihin koska linkit esitetään osana sivuston sisältöä niin visuaalisesti kuin myös pisteytyksen kautta."

Tällä hetkellä alasivustoilla näyttää olevan teksti "Terveyskeskus.fi etsii osaston lukijoita mahdollisesti kiinnostavia blogeja. Huomaa kuitenkin, että blogit eivät ole Terveyskeskus.fi:n sisältöä." Etusivulla tosin vaikutelma on sellainen, että ikään kuin listatut Top5-"terveysblogit" olisivat osa sivustoa.

Oma Kulutusjuhlaan tekemäni teksti löytyy siis Ehkäisy-osiosta ja on jopa saanut 15 positiivista ääntä, jonka ansiosta se listataan myös etusivulla.

Hämmentävät linkityssäännöt 

Pörrö havaitsi myös seuraavaa:

"Ja mahtanenko nyt joutua pahoihinkin ongelmiin kun sivuston webmasteriin yhteyttä ottamatta linkitän blogistani suoraa sivuston linkityssääntöihin, joissa todetaan mm. että "Kaikista linkityksistä tulee ilmoittaa webmasterille sähköpostilla."

Säännöissä siis kerrotaan, että "Ulkopuolisilta sivustoilta voidaan vapaasti linkittää Terveyskeskus.fi-sivuston etusivulle tai jollekin osastosivulle", mutta muut linkitykset halutaan ilmoitettavan kera linkittävän sivun, yhteyshenkilön nimen ja sähköpostin.

Mites tähän nyt suhtautuisi  

Tämä Terveyskeskus.fi ja siihen suhtautuminen on minulle vähän hankala aihe. Mielestäni ei ole mitenkään vaarallista, että kaupallinen sivusto hyödyntää blogitekstejä, jos se tehdään fiksusti. Mutta Terveyskeskus.fi ei vain vakuuta toiminnallaan, enkä haluaisi sen vuoksi olla edistämässä Medixine Oy:n bisnestä (lisäinfona firman nettisivujen tiedote portaalin avaamisesta).

Ja sivusto nyt vaikuttaa varsin köykäiseltä: matkaa tavoitteeseen eli Suomen johtavan terveysportaalin kehittämiseen on kyllä melkoisesti.

Jos Medixine (yhteistyössä Microsoftin kanssa, kuten sivuilla mainitaan) haluaa, että minun pitäisi ilmoittaa linkitys jollekin alasivulle kera nimeni, niin miksi siellä päässä operoi pelkkä nimimerkki webmaster? Ja olisiko sen sähköpostin linkityksestä voinut lähettää ennen linkitystä (eli kysyä lupaa) eikä vasta pari viikkoa jälkikäteen? Periaatteessa olen toki iloinen, että tämä tekstini ehkäisyn hintavertailusta saa lisää lukijoita ja Kulutusjuhlamme kävijöitä, mutta silti vaan jotenkin hiertää toimintamalli.

Mitä mieltä muut blogaajat olette? Onko ok, että kaupallinen sivusto käyttää tuottamaanne tekstiä tällä tavoin? Tällä hetkellä esimerkiksi Dementia-osastossa on linkit Ainailonan ja Kauran kirjoituksiin.

Ei-kaupalliset linkitykset kelpaavat mainiosti 

Tulevaisuudessa linkityksiä blogeihin tulee varmasti lisää ja niitä halutaan hyödyntää "ilmaisena" sisältönä, mutta toivottavasti se hoidetaan kaupallisillakin sivustoilla tätä esimerkkiä paremmin.

Jos kyseessä olisi esimerkiksi jonkun ei-kaupallisen tahon, esimerkiksi terveyden parissa toimivan järjestön sivusto, niin en millään lailla valittaisi linkityksestä, päinvastoin (kuten kaikki blogien välinen linkittäminen on positiivista). Ja kuten olen todennut, on Kulutusjuhlassammekin hyvin tärkeänä osana nimenomaan linkitykset ja tekstipätkien nostot muiden blogeista.

Kävin tänään ProComin järjestämässä Viestinnän haasteet digitaalisessa maailmassa -tilaisuudessa. Siellä Viestintäviraston viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila kertoi näkemyksiään siitä, miten digitalisoituminen vaikuttaa erityisesti organisaatioviestintään, ja IADE:n erikoissuunnittelija Kati Uusi-Rauva käsitteli web 2.0:a.

Nuoret miehet tv-lupaa maksamaan 

Lauttamus-Kauppilan puheenvuorossa nousi lopussa esiin Viestintäviraston ongelma saada kasvukeskuksissa asuvat nuoret miehet maksamaan tv-lupamaksunsa. Toisaalta kommenteissa nousi esiin sekin, ettei tätäkään ryhmää pirstaleisessa maailmassa pitäisi nähdä vain tietynlaisena. Kohderyhmäajattelun ongelmallisuutta sivuttiin muutenkin.

Blogit osana organisaation viestintää 

Kati Uusi-Rauvan esitys pohjautui mm. TIEKEn Kari A. Hintikan Web 2.0 -raporttiin (pdf), joten sinällään varsinaisesti uutta ei minulle tullut.

Mutta mielenkiintoista oli tietysti tarkkailla sitä, kuinka blogeista puhutaan nyt osana muuta viestintää ja kovasti tunnutaan pohtivat, miten niitä organisaatioissa voitaisiin hyödyntää. Nyt ei enää todellakaan kerrota, mitä blogit ovat, vaan oletus on, että ne jo tiedetään ja tunnetaan.

Taisi olla Hill & Knowltonin henkilö, joka kommentoi, että yritykset tuntuvat olevan perustamassa blogejaan kovin heppoisasti ja sitten joudutaan hieman toppuuttelemaan. Niinpä, kyllä yritysbloginkin perustaminen kuulostaa varmasti helpolta hommalta, mutta jotta se eläisi alkuintoa pidemmälle, niin pitäisi se suunnitellakin kunnolla.

Yleisesti ottaen yritysblogilla voi toki olla hyvät mahdollisuudet esimerkiksi asiakassuhteiden kehittämiseen, mutta ei se todellakaan tyhjästä synny. Säännöt ja tavoitteet blogin kirjoittamisessa on tehtävä selviksi, kuten moneen kertaan on todettu. 

Teekkarit kirjoittavat opinto- ja työkokemuksistaan 

Itselläni organisaatioviestintään liittyvästä blogaamisesta henkilökohtainen kokemus on se, että tuossa juuri päättyneen työsuhteen aikana pistimme kesä- ja osa-aikatöissä firmassa oleville teekkaripojille oman Virtaa ja voltteja -blogin pystyyn. Tavoitteena kyseisellä blogilla on ennen kaikkea olla yksi tietolähde, kun nuoret hakevat tietoa sähköalan opiskelusta (taustalla on siis Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto).

Samalla tietysti toivoin, että blogi toimisi myös organisaation sisällä yhtenä näkökulmana siihen, mitä nuoret työstään ja alasta ajattelevat. Pojat ovat saaneet kirjoittamisen sisältöihin varsin vapaat kädet, ja ainakin pari ensimmäistä kuukautta blogi on rullannut ihan mukavasti.

Mutta kyseessä on toki jonkinlainen kokeilu, joka on suoritettu varsin rennoin ottein. Ja tietysti taustalla oli tämä oma innostuneisuuteni blogeista ja halu nähdä, saanko muitakin näin edes kokeilemaan.

Jaiku kiinnostaa 

Uusi-Rauvan esityksen päätteeksi päästiin Jaikuun, josta Mediapäivien ja Jaikun luojan, Jyri Engeströmin esityksen jälkeen, kirjoitin mm. seuraavaa:

"- - -kyse olisi siitä, että haluamme tässä epävarman hajanaisessa maailmassa olla yhteydessä rakkaimpiimme: yhteinen aika kotosalla jne. on vähäistä ja tietysti muutenkin jonkinlaiset "maailman uhkat" koetaan suuremmiksi."

Itse en toistaiseksi ole omaa Jaikuani kovin aktiivisesti hyödyntänyt, mutta en epäile, ettenkö esimerkiksi vuoden päästä olisi aktiivisempi: juuri nyt omat mobiiliviestintälaitteistoni eivät ole kovin kehittyneet, eikä Jaikun kontakteissani ole tärkeimpiä lähipiirini ihmisiä. Mutta kunhan tekniikka kehittyy, niin kenties löydän omat tapani Jaikunkin käyttöön. Ja esimerkiksi Mediapäivillä oli hauska seurata, kuinka muut porukasta viestivät Jaikun välityksellä.

Minä ja netti-identiteettini

Kati Uusi-Rauva nosti esiin myös netti-identiteetin: mitä meistä kenestäkin netistä löytyy.

Samaa asiaa sivusin viime perjantaina, kun esittelin kuluttajaekonomian tutkijaseminaarissa tutkimusaihettani eli blogeja. Jotenkin ihmisiä tuntuu hiukkasen joko hämmentävän tai huvittavan, että minulla on itse asiassa kaksi netti-identiteettiä: tämä Mari Koo, joka on asiallinen ja asiantuntevampi, ja sitten Marinadi, joka on hömpempi hymytyttö.

Perjantaina sain kommentin, että blogi-identiteettisihän ovat itse asiassa jonkinlaiset brändit. Kyllä, sitäkin nämä netti-identiteettini ovat.

En minä niitä mitenkään tietoisesti rakenna, mutta itselleni, ja ilmeisesti aika monille blogejani seuraavalle, rajanvetoni on kohtuullisen selkeä. Helppona esimerkkinä vaikka se, että Marinadi voi kirjoittaa tisseistään, mutta Mari Koo ei, vaan hän voisi pohtia Kulutusjuhlassa rintaliivien hankintaa.  

Mediapäivät siis olivat ja menivät. Haakana vihjaisi Tutkan tekemästä koosteesta, joten minäkin tyydyn vain tässä vaiheessa sulattelemaan tietoantia ja vain ihan pikkuisen pöyhäisen päällimmäiseksi mieleenjäänyttä.

Lähellä, vaikka olisi kaukana

Jaikun taustalla oleva Jyri Engeström heitti mielestäni kiinnostavan ajatuksen siitä, miksi Jaikun tapainen palvelu voi olla käyttäjille tärkeä ja mm. haastaa blogit olemalla yksinkertaisempi, halvempi ja käytännöllisempi. Eli kyse olisi siitä, että haluamme tässä epävarman hajanaisessa maailmassa olla yhteydessä rakkaimpiimme: yhteinen aika kotosalla jne. on vähäistä ja tietysti muutenkin jonkinlaiset "maailman uhkat" koetaan suuremmiksi.

Tämän tyyppisestä lähtökohdasta lähtevä ajattelu on siis erilainen kuin mitä olen tottunut kuulemaan, eli netti nähdään kanavana luoda uusia yhteyksiä ja ympäri maailmaa. Mutta onhan se niin, että ne lähimmät ovat kuitenkin tärkeimpiä: luenhan minäkin suurella kiinnostuksella esimerkiksi veljeni blogia.

Tietysti Jyrin esitys vaikutti niinkin, että rekisteröidyin Jaikuun. Itse asiassa sain kutsunkin sopivasti Marjutilta, joka on pohtinut omaa suhdettaan Jaikuun.  Myös Butt-Uglyssa on käynnissä keskustelua aiheesta.

Jyri mainitsi myös sen, että Jaikussa ihminen ei tunne samanlaista stressiä "sisällöntuottamisessa" kuin blogatessa. Jaikuun pistetään vain pari lausetta kerrallaan, eli niitä ei tarvitse samalla tavalla miettiä kuin blogitekstien tuotantoa. Onhan se ihan totta, että blogin päivittäminen on joskus minustakin enemmän velvollisuus kuin huvi.

Kannattaisiko kehittää netti-identiteetti? 

Toinen mieleen jäänyt kommmentti päivien annista on Aallon Tuijalta. Hän totesi nettijournalismikeskustelussa, että iso juttu on se, miten suhtaudutaan muuhun kuin julkaisijan omalla saitilla vellovaan keskusteluun. Tuija kehotti myös toimittajia miettimään, pitäisikö heidän luoda oma, työnantajasta riippumaton verkkoidentiteetti.

Avartavaa jutustelua 

Lisäksi en voi olla kehumatta Erkkaa ja Jereä. Pojat juttelivat seurassani niin fiksuja (ja välillä muuten vain mukavia), että kateeksi kävi. Myös Tepon kanssa puhuttiin asiaakin, vaikka perjantai-ilta kallistui suurelta osalta hauskanpitoon. Ja kiitos muillekin kohdatuille, oli mukava tavata!

Flickriin pitänee jossain vaiheessa ladata muutama omakin otos päiviltä, mutta nyt ovat kameran kaapeli sekä muistikortinlukija hukassa.

Ansiokkaasti jakelin blogistikäyntikorttiani kohtaamilleni ihmisille, joten ruohonjuuritasolla ehkä hiukkasen paransin blogitietoisuutta. 

Päivien järjestelyt tökkivät sen verran, että siitä pitää lähettää palautetta jossain vaiheessa.

Mutta siis sen verran paljon päivillä oli aiheita ja ohjelmaa, että varmaan vaikutuksia erilaisiin omiin ajatuskulkuihin siellä syntyi varsin mukavasti.  

Blogaaja vai bloggaaja?

Minttu kysyi kommenttisastolla: "haluaisin tietää onko oikein sanoa ‘bloggari’ ja ‘bloggaaminen’ vai ‘blogari’ ja ‘blogaaminen’."

Erkka selvitti syksyllä kielitoimiston kannan:

"Pienen neuvottelun jälkeen he kertoivat suosittelevansa mieluummin bloggaaja- ja bloggaaminen-muotoja. Syynä valintaan oli muotojen parempi sopiminen suomalaiseen suuhun ja ilmeisesti myös kirjoitusasun yleisempi esiintyminen."

Eli katsotaan nyt, vakiintuuko kahden g:n malli. Itse olen siis käyttänyt myös muotoa blogisti, jotenkin se kuulostaa omiin korviin kohtuulliselta sanalta välttää tämän muotoseikan pohdiskelu.

Kuvassa Kari Haakana kuvaa, kun Dan Gillmor antaa nimmarin.  

 

Tänään tietoisuuteeni tipahti Venyo.org -palvelu, jonka avulla pitäisi pystyä kehittämään "nettimaineettaan" muiden antamien arvioiden perusteella. Valitettavasti tuote on vielä suuresti beta-vaiheessa. Mutta loin kuitenkin oman tunnukseni, koska ajatus tuntui kannatettavalta.

Palvelussa luvataan palauttaa käyttäjille myös mainostuloja:

"if you accept to receive commercial emails in your Venyo inbox, we split the advertising revenue 50/50. Of course it will be relevant emails based on the tags associated to the ratings received for your contributions."

Onko jollakin lukijoista vinkkejä vastaavista netti-identiteettiä arvioivista palveluista? Tuttuahan toisten käyttäjien arviointi on esim. eBay:stä ja Huuto.Netistä, mutta Venyolla on ilmeisesti suuri tavoite yhdistää eri palveluista tulevat arvioinnit ja luoda näin netti-identiteetille se tietty prosenttiluku.

Päiväkirjailua nimellä ja nimimerkillä

Sari kirjoittaa gradunteonsa pohdinnoissa oman nimen käytöstä nettipäiväkirjailussa:

"Vaikka olen lukenut aineistoani vasta pintapuolisesti, tietyt asiat erottavat - jos nyt vähän yleistetään - 90-lukulaisia näistä uusimmista. Tietynlainen räväkkyys ehkä, ja ainakin se oman nimen käyttö. 90-lukulaiset käyttävät omaa nimeä hyvin avoimesti, itsestään selvästi. Aivan kuin heille ei tulisi mieleenkään peittää sanojaan nimimerkin taakse. Uudet bloggaajat taas nauttivat (halutessaan, eli useimmin) täyden anonymiteetin suomista eduista."

Tajusin itse, että ensimmäisessä nettipäiväkirjassani, jota pidin vuonna 2000, käytin huoletta sekä omaa etunimeäni että toin julki etunimiä omista ystävistäni, vaikka jonkinlaista tekstien rajoittamista silloinkin harrastin. Nyt Marinadina kirjoittaessani en käytä ihmisten nimiä (elleivät he blogaa ja tuo näin julki itseään), vaan lempinimiä.

Päiväkirjamaisessa blogaammisessa onkin varmaan trendinä käyttää nimimerkkiä. Sen sijaan näppituntumalta vaikuttaa, että "asiablogaamisessa" moni käyttää omaa nimeään tai hyvin helposti tunnistettavaa nimimerkkiä.

Itse koen, että kun suomalaisia blogeja on jo niin paljon, niin uuden blogin luotettavuus on silmissäni helpompi saada, mikäli siellä on nimi tai jotenkin muuten julkituotu, kuka tekstin takana on.   

Aasia veturina monissa asioissa 

Jossain välissä olen kyllä tajunnut, että Aasiassa sosiaalisen median ympärillä tapahtuu. Mutta jostain syystä itsekin olen sortunut seuraamaan sivusilmällä lähinnä vain jenkkimeininkiä, ehkä kielenkin ja kulttuurituntemuksen vuoksi. Lisäksi myönnän olevani niin rajoittunut, että suomalaisissakin ympyröissä riittää ihmeteltävää.

Mutta nyt sain muistutuksen siitä, että esimerkiksi Etelä-Koreassa blogaaminen on hyvin suosittua, tyyliin 65 prosentilla 16-44 -vuotiaista on blogi. Ja siellä verkkoidentiteetin olemassaolo on itsestäänselvyys.

Tätä selitetään pitkälti kulttuurieroilla: kun asutaan ahtaasti kaupungissa, niin oma tila ja yksinolo on helpoin ottaa netissä. Kiinassa korostuu tietysti myös sananvapaus.   

Irrallinen huomio käyttäjälähtöisyydestä

Mikä minua tässä "sosiaalinen media" -keskustelussa ilahduttaa, on se, että nyt käyttäjät ja kuluttajat on oikeasti pakkokin ottaa huomioon. Asiakaslähtöisyydestä ja kuluttajuuden kuninkuudesta on puhuttu kauan, mutta nyt se tuntuu jotenkin entistä paremmin iskostuvan myös yritysten toimintaan.