Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Kuluttajat verkkomarkkinoinnin kohteena

Olen menossa puhumaan koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Markkinointi verkossa -seminaariin, joka järjestetään 2.-3. lokakuuta. Jos jollakulla on ajatuksia siitä, mitä haluaisi kuulla aiheestani "Kuluttaja verkkomarkkinoijan saaliina" (minulta toivottiin nimenomaan kuluttajanäkökulmaa ja vähän raflaavastikin!), niin saa pistää tulemaan.

Mieluusti otan vastaan myös lähteitä ja tietoja, sillä verkkomainonta ei kuitenkaan ole se aivan paras tietämysalueeni.

Lisäksi kaikkien omakohtaiset näkemykset siitä, miten kuluttajina koette eri verkkomarkkinoinnin tavat ja muodot, ovat erityisen lämpimästi tervetulleita!

Muiden puheita kuunnellen 

Kuuntelin juuri Yle Areenan kautta Kaapinpaikka-ohjelman, jossa Digikon Pirkka ja Esinetarinoiden Riitta Nieminen-Sundell keskustelivat Eve Mantun johdolla netin sukupuolirooleista. Blogitkin olivat keskustelussa mukana. Hyvä keskustelu, jossa oli paljon ajatuksia herättäviä kommentteja.

Lisäksi tällä viikolla kuuntelin Sula Pinta -podcastin, jossa aiheena oli virtuaalinen kuluttaminen. Tokion piiri -blogia kirjoittavan tutkija Vili Lehdonvirran ajatuksista kirjoitin joskus talvellla, ja tämä keskustelu sitten syvensi aihetta mukavasti.  

Muutaman asian kirjasin ohjelmasta ylös:

Keskeisin teesi Vilin väitöskirjassa on, että koska kuluttaminen on pitkälti sosiaalista käyttäytymistä, niin tietoverkon välityksellä kuluttajuus virtualisoituu enenevässä määrin. Esimerkiksi Etelä-Koreassa on virtuaalimaailmoja, joita käyttää suuri joukko ihmisiä, ja virtuaaliesineet tekevät kauppansa.
Lahjaksi ostaminen on erityisesti monessa Aasian maan kulttuurissa tärkeä osa. ”On pakko ostaa jotain lahjaksi” -ajatus toimii valtavana kulutuksen moottorina. Virtuaalimaailmassa toimii sama laki, eli osoittaakseni, että välitän, on jotain ostettava.

Vili selvitti hyvin informaatio- ja virtuaalihyödykkeen eron. Informaatiohyödykkeet eivät ole niukkoja: vaikka yksi henkilö sitä käyttää, niin se ei estä muita käyttämästä sitä, kuten esimerkiksi MP3:t.

Sen sijaan virtuaalihyödykettä yhteisösivuistoilla ja virtuaalimaailmoissa (siis esim. Habbo Hotel) voi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ja niiden määrä on rajallinen. Näin ne saavat ihmisen mielessä esineen kaltaisen statuksen. Kun lähettää virtuaalisen lahjan, niin siihen liittyy tietyllä tavalla samoja merkityksiä kuin konkreettiseen lahjaan: se on juuri sinulle, siitä on maksettu tietty summa ja se on valittu tietystä joukosta.

Kun toukokuussa olin Jyväskylän blogimiitissä, niin ainakin Hessun kanssa tuli pohdintaa blogikirjoittamisen eroista sukupuolten välillä. Hän oli kiinnostunut touhusta teknologialähtoisesti, minä taas viestinnällisistä syistä.

Muutoinkin olen aina välillä miettinyt sukupuolten eroja blogaamisessa: että onko se vain minun fiilikseni, että tuttavapiirin blogaavat miehet julkituovat blogeissaan usein oman nimensä ja kirjoittavat "yleistä" asiaa, kun taas naiset pistävät nimimerkin, jonka takana haluavat myös pysyä, ja kirjoittavat henkilökohtaisempaa päiväkirjaa.  Tai esimerkiksi naistoimittaja pitää ikää kuin työnsä puolesta yhtä blogia ja kirjoittaa nimimerkillä toista.

Sivusilmällä olen vilkuillut aihetta käsitelleitä tutkimuksia. Nyt Marjut nosti esiin Mining the Blogosphere: Age, gender and the varieties of self-expression -tutkimuksen. Samaan syssyyn Pirkka pohtii netin miehisyys/naisellisuus -aspektia ja toteaa, että digiboksi on luonteeltaan mies ja blogi nainen.

Eli lienee aika pureutua aiheeseen tarkemmin: vaikuttaako sukupuoli blogikirjoittamiseen ja miten? Tutkimukset ovat muualta maailmalta, mutta olettaisin, että samoja lainalaisuuksia löytyy myös suomalaisesta blogosfääristä.

Naiset ovat kiinnostuneempia sosiaalisesta puolesta 

"Effects of Age and Gender on Blogging (pdf)" -otsikon alla kerrotaan, että miesten ja naisten blogaaminen eroaa merkittävästi. Kaikenikäiset miehet kirjoittavat enemmän politiikasta, teknologiasta ja rahasta kuin naiset. Naiset kertovat omasta elämästään ja myös käyttävät persoonallisempaa kieltä. Pieni, mielenkiintoinen havainto ikään liittyen on, että blogaajien vanhenemisen myötä käytetään enemmän hyperlinkkejä.

Brittiläisiä blogeja tutkineet Sarah Pedersen ja Caroline Macafee vahvistavat, että myös sillä suunnalla linjaus on sama kuin Yhdysvalloissa. Naiset ilmoittivat olevansa kiinnostuneempia blogaamisen sosiaalisesta puolesta, kun miehet taas taas tiedosta ja mielipiteistä. Miesten blogit olivat myös teknisesti kehittyneempiä. Yksityisyys oli tärkeää naisille (sekä homoseksuaaleille sukupuolesta riippumatta).

Tutkijat toteavat, että kaikki nämä tekijät voivat selittää sitä, että Britanniassa naisblogaajien julkinen profiili on miehiä alhaisempi.

Alussa mainittu, Marjutin vinkkaama tutkimus keskitty kielelliseen ilmaisuun ja tukee samaa "miehet tekniikkaa, naiset tunteita" -ajattelua.

"In content–based features, we see the factors Religion, Politics, Business, and Internet used more frequently by male bloggers, while the factors Conversation, AtHome, Fun, Romance, and Swearing are more often used by female bloggers."

Teinien blogit "enemmän samankaltaisia kuin erilaisia" 

Toisaalta Gender, identity, and language use in teenage blogs -tutkimuksessa Huffaker ja Calver toteavat, että eri sukupuolta olevien nuorten blogit ovat keskenään enemmän samanlaisia kuin erilaisia.  

"Perhaps the technical ease of use of blogs levels the differences between males and females, or perhaps this generation of Internet users is becoming more androgynous in its online communication and interaction."

Ne syvällisemmät taustat ja minä itse

Onko tällä sukupuolisuudella ja sen tutkimuksella sitten oikeasti väliä ja mitä kaiken taustalla on? Melissa Gregin tekstiä esittelevässä tiivistelmässä todetaan:

"It argues that generalisations about the so-called ‘trivial’ content of women’s blogs are of little use to the extent that they leave the apparently opposite term - ‘political’ - undefined. The chapter aims to situate discussions about gender and political participation within a wider historical and intellectual framework. In doing so, it suggests that both gender and blogging reflect broader social anxieties about an expanding public sphere."

Taustalla siis lymyilee historiallista, kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä, ja miesten blogit nähdään helposti merkittävimpinä kuin naisten kirjoittelut. Naiset eivät siis kirjoita politiikasta, koska eivät siinä muutenkaan ole olleet mukana.

Minä miellän kirjoittavani Kulutusjuhlaan myös yhteiskunnallisesti merkittävämpää tekstiä: siellä olen "vaikuttaja". Marinadi-blogissani olen selvästi naispäiväkirjailija.

Tässä Mari Koo -blogissanikin ilmeisesti näkyy naisille tyypillisempiä tapoja miettiä myös asiantuntijuuttaan. Olenhan tuonut julki epäilykseni mm. omasta tietämättömyydestä, enkä ole vain kirjoittanut "tiukkaa asiaa" ja mielipiteitä: minulla on esimerkiksi kategoria "Fiilikset", jotta voin tunteilla.

Jotta tiedekunnassamme säilyttäisi jatko-opiskeluoikeuden, on vuoden sisällä opiskelijaksi hyväksymisestä jätettävä opinto- ja tutkimussuunnitelmat. Oma ensivuoteni lähenee loppuaan, ja mitään näkyvää en siis varsinaisesti ole saanut jatko-opintojen suhteen aikaan. Nyt sitten taas kirjoittelin tutkimussuunnitelmaa uusiksi, ja ajattelin ottaa kohteeksi muoti- ja trendiblogit ja niiden kulutuskirjoittelun. Olisi jo sentään hiukkasen rajausta aiheeseen.

Mutta näillä näkymin uhkaan jäädä ikuiseksi "väitöskirjaa aloittelevaksi". Täytyy myöntää, että pidän jatko-opintoja jonkinlaisena takaovena: jos ei ole muuta, niin voin aina sanoa tekeväni niitä (tosin enpä ole edes yhtään apurahaa anonut, joten mitään rahoitusta tai ulkopuolista porkkanaa tälle harrastukselle ei ole).

Toisaalta nautin kyllä akateemisessa maailmassa pörräilystä. Se tuo ajatteluun erilaista näkökulmaa ja syvyyttä, ja sen kautta toki saa luotua myös kontakteja. Joten ehkä jonakin päivänä otan ja repäisen, alan tosissani pakertaa (kunhan on oma talous kunnossa!) ja se väitöskirjakin voisi syntyä.

Tosin kynnys esimerkiksi tieteellisen tekstin tuottamiseen on kohonnut korkealle, ja englanniksi en koe osaavani kirjoittaa oikeastaan mitään järjellistä. Siis kyllä näitä ylitettäviä kynnyksiä riittää.

Mutta jos nyt ensiksi se opintosuunnitelma johonkin kuntoon ja tutkimussuunnitelma proffalle hyväksyttäväksi. Säilyisi sitten edes tämä jatko-opiskelijan kätevä status, heh.

Facebookista pöhistään nyt 

Ongelmansa on siinäkin, että nettimaailmassa tapahtuu niin paljon ja vauhdilla, etten malta keskittyä vain blogeihin ja niihin liittyviin aineistoihin. Tänäänkin huomasin lukevani Facebookia tarkastelevasta tutkimuksesta (Ellison & al. 2007), koska olen itsekin nyt jotenkin ryhtynyt ajattelemaan, että se on näistä monista SNS (Social Network Sites)  -palveluista jollain lailla omaan elämään sopivan tuntuinen (profiilini). Suomalaisten käyttäjien määrä Facebookissa kasvaa vauhdilla ja omiakin tuttuja liittyy mukaan yllättävän vauhdikkaasti.

Facebookin lähtöpaikkanahan on Yhdysvallat ja sikäläinen opiskelumaailma, jonka tietysti huomaa Facebookia käyttäessään. Kyseisessä tutkimuksessa ovatkin kohteena juuri opiskelijat ja heidän Facebookin hyödyntäminen. Tutkimus vahvisti sen käsityksen, jonka olin itselleni Facebookista muodostanut: sitä käytetään ns. offline-yhteyksien ylläpitoon eikä juurikaan uusien suhteiden luomiseen. Facebookia kyselyyn vastanneet käyttävät varsin ahkerasti: kyselyyn vastannet seikkailivat sivuilla normaalisti 10-30 minuuttia päivässä ja heillä oli 150-200 toveria listattuna.

"Online social network sites may play a role different from that described in early literature on virtual communities. Online interactions do not necessarily remove people from their offline world but may indeed be used to support relationships and keep people in contact, even when life changes move them away from each other."

Itse en ole hirveän aktiivinen ollut näillä missään sivustoissa. Minun "offline"-lähipiirissäni on kovin monia sellaisia, jotka eivät ole juurikaan mukana "online", joten sikäli kaikki SNS-sivustoni kontaktit ovat toistaiseksi pitkälti samojen henkilöiden kanssa verkottumista, ja erityisesti tietysti blogeista tuttujen kanssa. Eli siis kontakteista puuttuu monta oikeasti minulle todella tärkeää ihmistä, ja sitten mukana on myös niitä, joita en ole koskaa edes tavannut ja joihin offline-yhteyskään ei välttämättä ole kovin vahva.

Joten Esinetarinoissa olevalle toteamukselle on helppo nyökytellä:

"Sellaista päivää ei tule, että kaikki hyppäävät Facebookin sivuilla klikkailemassa send me a beer -ikoneita. Sen sijaan ihmiset varmasti keskittyvät niihin mahdollisuuksiin, joilla saa höystettyä päiväänsä hieman vakavammin ajatuksin. Ne pitäisi saada näkyviin, jotta touhun mielekkyys kantaa hypen yli. Sielukkaat palvelut elävät kyllä."

(Facebookiin liittyviä muiden blogaajien lausahduksia kokosin tuonne TalSan Omaan sanaan ja varmaan teen sitä jatkossakin osuvien kommenttien tullessa kohdalle).  

Tällä viikolla on uutisissa on keskusteltu, kuinka verkkopalaute tukkii firmojen asiakaspalvelut. Samoihin aikoihin silmiini sattui artikkeli, jonka mukaan pankeille blogit voisivat olla keino parantaa asiakaspalvelua. Tässä Javelin Strategy -yhtiön tuottamassa raportissa toki tarkkailtiin yhdysvaltalaista maailmaa, mutta tietojen voisi kuvitella olevan sovellettavissa suomeenkin.

Eli yksi viidestä verkko käyttävistä kuluttajista lukee myös blogeja, mutta vain harvalla finanssialan yrityksellä on blogi. Raportissa todetaan:

"James Van Dyke, President and Founder of Javelin, notes: “Blogs are quickly becoming vital to many consumers that seek advice or opinions on a variety of topics with a more informal tone. Financial Institutions need to realize that brand management, customer-centricity and loyalty can be strengthened through a blog at relatively little cost, but only if the new rules are understood by established bankers."

Omasta mielestäni pankkisektorin blogit voisivat toimia varsin hyvin. Suomalaiset ovat ahkeria verkkopankkien käyttäjiä, joten pankin avaussivulla näkyvä viimeinen blogiteksti voisi helposti houkutella lukemaan. Blogin kautta tietoa voitaisiin jakaa kansantajuisella, helposti lähestyttävällä tavalla, ja samalla parantaa asiakaspalvelua.

Kenties blogi myös vähentäisi niitä asiakaspalveluun kohdistuvia kyselyitä, oli yrityksen ala mikä hyvänsä. Blogiin ei tarvitse nakata sitä "virallista tiedotetta", vaan voidaan tuoda nopeasti ja helposti julki esimerkiksi ruuhkatilanteet ja syyt niihin sekä tarjota vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Blogaamisesta rahaa Ruotsissa, milloin Suomessa?

Haakanan Kari kirjoitti naapurimaan Metro-lehden aloittamasta blogipalkkioiden maksusta:

"Kun Metron blogipalvelussa toimivan bloggaajan blogi saa yli 5000 sivunäyttöä kuukaudessa, Metro perustaa automaattisesti pankitilin ja siihen kuuluvan Mastercardin, joka lähetetään kirjoittajalle. Lehti maksaa tuloista verot ja muut pakolliset maksut.

Nopealla etsimisellä en löytänyt Metron sivuilta mainintaa siitä, kuinka paljon ja millä mekanismilla rahaa kertyy."

Haakana kyseli myös ajatuksia siitä, milloin Suomessa ryhdytään vastaavaan toimintaa ja mikä taho on ensimmäisenä. Kommenteissa veikkailtiin ainakin Taloussanomia, ja Erkka totesi, että palkkiot sisällöntuottajille voivat tietysti olla muutakin kuin selvää rahaa, eli esim. etuja yhtiön tuotteisiin.   

Minä, media ja blogit

Kirkko & Kaupungissa on artikkeli suomalaisesta blogimaailmasta. Minäkin sinne kommenttini annoin.

Ja se shoppailua käsittelevä tämänviikkoinen Yle1:n Populaari-ohjelman keskustelu löytyy netistä.

 

Osmo Soininvaara teki fillarimatkan halki Euroopan ja piti siitä blogia Hesarin alla. Hän kertoo:

"Jos olisin saanut Nizzaan kohdistuneesta pyörämatkastani sentin jokaiselta, joka kävi lukemassa siitä Hesarin sivuilta, olisi saanut kaikki matkan kulut sillä maksetuksi ja vähän palkkaakin."

Soininvaara tuo tekstissään esiin sen virtuaalikukkaroajatuksen, josta itsekin olen aina välillä haaveillut myös tässä blogissa. Soininvaara näkee hyvinkin realistisena sen, että ihmiset maksaisivat mikrosummia nettisisällöistä. Lisäksi Soininvaara sivuaa nettimainontaa ja sisällöntuotantoa:

"Maksaisin muuten paljon mieluummin nettisivujen sisällöstä pennosia, jos sillä välttyisin mainoksilta. Joitakin mainoksia kyllä tilaisinkin."

Samaa mieltä olen minäkin. Ja mieluummin myös tienaisin suoraan omilla tuotoksillani kuin toisten mainoksilla. Jos edes joka viides Kulutusjuhla.comissa vieraileva lahjoittaisi 1-10 senttiä, niin siitäkin jo sentään jotain kertyisi. Toki sitten vastaavasti itse varmasti törsäisin saman summan muihin tuotoksiin. 

- - - 

Blogini kommenttiosatolla Petja pohtii sitä, että lahjoittaisi mahdolliset blogimainostulot eteenpäin.

"Mielenterveysseuran kriisipuhelin ja rikosuhripäivystys ovat kummatkin tänä vuonna joutuneet karsimaan toimintaansa rahapulan vuoksi ja mainostulojeni kierrättäminen heille ei välttämättä asiaa miksikään muuttaisi, mutta olisi rikka rokassa."

Ei lainkaan hassumpi ajatus. Joskus aiemmin tätä taidettiin jossain blogissa pohtia, mutta en nyt muista, missä. Jos jollakin on käytännön näkemystä ja kokemusta asiasta, niin mieluusti kuulisin.

Päädyin lukaisemaan Wiredista Nancy Millerin tekstin populaarikulttuurin käytön nykytilasta. Hän vertaa median ja viihteen kuluttamista snackseihin, noihin pieniin välissä haukattaviin makupaloihin:

"Music, television, games, movies, fashion: We now devour our pop culture the same way we enjoy candy and chips - in conveniently packaged bite-size nuggets made to be munched easily with increased frequency and maximum speed. This is snack culture - and boy, is it tasty (not to mention addictive). - - -

Today, media snacking is a way of life. In the morning, we check news and tap out emails on our laptops. At work, we graze all day on videos and blogs."

Mieleeni tuli, että tätähän se pirstaloituminen on nykyisin. Myös kuluttamisessa ylipäätään. Sen sijaan, että otetaan samasta tyylistä ja hengestä kaikki, niin esimerkiksi pukeutumisessa napsitaan vaikutteita vähän sieltä ja täältä. Huoletta voi asioida niin Lidlissä kuin Stockmannilla, ja pukeutumisessa voi yhdistää H&M:n, kirpputorien ja designerien asusteita. Harrastukseksi on täysin soveliasta mainita sekä ooppera, jalkapallo että puutyöt. Ruoanlaitossa puhuttaan cross kitchenistä.

Ei ole enää yhtä työuraa, vaan jatkuvasti on kehityttävä ja koulutettava. Eikä yhtä identiteettiä, vaan itsestään on tunnistettava eri puolet.

Ja näistä kaikista tietysti pyritään popsimaan ne parhaat palat, hotkaistaan nopeasti ja sitten taas jotain uutta.

Itsestäni tuntuu, että pitkällistä keskittymistä vaativiin asioihin on yhtä vaikeampi uppoutua. Olen totuttanut itseni nopearytmisyyteen, ja kiinnostus ei pysy yllä, ellei tapahdu tarpeeksi riittävällä vauhdilla. Monisataasivuiset romaanit vaihtuvat novelleihin ja You Tubessa päätän sekunneissa, kiinnostaako tämä video vai ei.

- - -

Omalta osaltani taas yksi osoitus pikavälipaloista on jälleen uusi blogi. Halusin kokeilla Taloussanomien Oma sana -palvelua ja tein sinne blogin, jonne kokoan viisaita, koskettavia, ärsyttäviä, nokkelia tai muuten vain ajatuksia herättäviä lainauksia muiden teksteistä.

- - -

Syksyllä järjestetään Helsingin yliopistolla taas Konfabulaari (kiitos vinkkauksesta Suvikolle!). Suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja minä toki aion osallistua, mikäli ei mitään mullistavaa estettä ilmaannu. Ideoiden kokoaminen on alkanut: pitäisi varmaan itsekin kehitellä jotain…    

Olen kuvitellut globalisaation olevan siinä vaiheessa, että Nestlén brändit, suklaapatukat, jäätelöt ja tomaattikeitot, olisivat melko samanlaisia myyntimaasta riippumatta. Mutta väärin luulin, sen todisti Time-lehden (26/07) artikkeli.

Esimerkiksi Nescafe -pikakahvista tehdään 200 erilaista versiota, jotta se vastaisi paikallisia makutottumuksia. KitKat -patukka on Venäjällä hieman pienempi kuin Bulgariassa ja sen suklaa ei ole niin makeaa kuin saksalaisessa versiossa.

Jutun kirjoittaja, Peter Gumbel, on tutustunut Nestlén laboratorioon ja selvitellyt asiaa. Hän pohtii jutussa, eivätkö makutottumuksemme kuitenkin nykyisin ole melko samanlaisia asuinmaasta riippumatta, kun pizza ja sushi ovat levinneet kaikkialle. Nestlén vastaus on, että makuprofiili jää mieleemme hyvin varhaisessa lapsuudessa: se suklaa, jota syöden olet kasvanut, maistuu parhaimmalle.

Aino-jäätelöitä suomalaiseen makuun

Toki Nestlélläkin on tuotteita, jotka ovat samanlaisia myyntimaasta riippumatta (kuten McDonald’sin hampurilaiset pyritään tekemään kaikkialla yhtäläisiksi). Yksi näistä on korkamman hintaluokan jäätelö Häägen-Dazs.

Tässä kohdin juttu kertoo mielenkiintoisen seikan Suomesta ja Aino-jäätelöistä. Nestlé oli päättänyt tehdä maut, jotka sopivat paikalliseen makuumme ja lapsuuteemme: mustikkapiirakka ja karpalo-kinuski. Nämä tuotteet ovat kuulemma olleet melkoisia menestyksiä tässä maassa, jossa jäätelön kulutus henkeä kohden on yksi suurimpia Euroopassa.  

Olen itse syönyt kyseistä mustikkapiirakka-Ainoa ja hyväähän se on. Karpaloa ja kinuskia en tosin omaan lapsuuteeni osaa liittää.

Elintarvikkeisiin paremmin perehtyneet voisivat varmasti kertoa tarkempia faktoja, mutta kyllä jokaisella lienee kokemuksia myös omien makutottumusten muuttumisesta. Enpä muista, että olisin tummasta suklaasta lapsena pitänyt eikä sitä juuri edes ollut myynnissä, mutta nyt, totuttuani siihen, en juuri muuta suklaata edes osta. Mutta toki on runsaasti niitä lapsuusmakuja, joita ei mikään ylitä.

Suosittelen tuota Time-lehden We Are What We Eat -artikkelikokonaisuutta kaikille ruuasta ja sen merkityksestä kiinnostuneille.  

Päivän uutisantiin kuului tietoa Terhi-Anna Wilskan tutkimustuloksista liittyen suomalaisten muuttuneisiin kulutustottumuksiin. Wilska oli puhunut aiheesta GE Moneyn luottokortin lanseeraustilaisuudesta. Aiheesta on mainio Esko Rantasen kolumni Talouselämässä:

"Hän (Wilska) jakaa kuluttajat kahdeksaan ryhmään. Ne ovat:

* Tietoinen säästäjä. Tässä on ihmislaji, joka hiljalleen kuolee sukupuuttoon.

* Vihreä ja eettinen kuluttaja. Toisin kuin julkisesta hömpötyksestä voisi päätellä, tämäntyyppisten kuluttajien määrä ei enää kasva. Vihreys läpäisee nykyään kaiken kulutuksen ja suomalaisen elämänmuodon.

* "Kulttuurisnobi". Tässä meillä on vanhempi rouva, joka käyttää keskimääräistä enemmän kulttuuripalveluja. Hän edustaa ehkä keskimääräistä useammin vanhaa rahaa.

* Hedonistinen shoppailija viettää aikansa kuluttamalla. Hänelle shoppailu on todiste siitä, että hän on olemassa. Naisia on paljon tässä kategoriassa, mutta kasvavasti myös miehiä.

* Teknologiaintoilija on tyypillisesti alle 50-vuotias, ehkä alle 40-vuotiaskin mies, jonka pitää saada kaikki uudet hilavitkuttimet vaikka velaksi.

* Kotiesteetikolle koti on elämyksellisen kuluttamisen paikka. Uudet verhot tai tapetit sykähdyttävät.

* Arkinen kotikuluttaja. Onko hänestä mitään mieleenjäävää sanottavaa. Eipä juuri.

* Köyhä wannabe-kuluttaja. Haluaa kuluttaa enemmän kuin voi."

Toisaaltahan esimerkiksi Minna Autio on väitöskirjassaan todennut, että kuluttajuus voi olla moniäänistä: "se rakentuu samanaikaisesti - ja jopa ristiriidattomasti - tuhlauksen, säästäväisyyden nautinnon ja vihreän kulutuksen puhetapoihin." (2006, 11.)

Eli jos itseään ei tunnista Wilskan luokitteluista, niin ei huolta, sillä kuluttajaroolit vaihtelevat. Itse taidan olla tällä hetkellä eniten arkista kotikuluttajaa. Yksilöllisyyttä minunkaan kulutuksesta lienee varsin turha hakea:

"Kuuluipa kuluttaja mihin luokkaan tahansa, hän haluaa helppoa elämää ja helppoa kuluttamista.

Tästä seuraa, että puheet kulutuksen yksilöllistymisestä ovat huijausta. Palvelut ja tuottet ovat standaroituja ja yksilöllisen vaihtelun mahdollisuudet ovat kapeat."

Yleisesti ottaen suomalaiset kuluttavat nyt Wilskan mukaan nautiskelevammin kuin ennen. Kovin yllättävä tämä tieto ei sinällään ole, jos on seuraillut sitä, mihin ihmiset rahaansa laittavat:

"Kun vuonna 1999 nuorin ikäluokka 18-34-vuotiaan pani ykköstoiveeksi kulutuksessaan matkailun, oli ykkökseksi noussut vuonna 2004 luksustuotteet. Keski-ikäisten ryhmässä (35-54-vuotiaat) taas remontoiminen oli syrjäyttänyt matkailun kärkipaikalta."

Juuso tekee opinnäytetyötään liittyen yritysblogeihin. Hän julkaisi nyt keväällä Blogikyselyn, josta on nyt nähtävillä vastausten prosenttijakaumia (pdf).

Vastauksia kyselyynsä Juuso sai mielestäni oikein mainion määrän eli 939. Kuten Juusostakin, niin myös minusta yllättävästi vastaajista yli 80 prosenttia on naisia: onko kyse siitä, että he vastaavat kyselyihin helpommin, vuodatus-fooruminn vaikutus (Juuso kertoo suuren osan vastaajista tulleen sieltä) vai mistä? Ovatko naiset suomalaisessa blogosfäärissä niin selvä enemmistö: käsityöblogit antavat toki viitteitä siitä, että naisia on paljon, mutta tuskin noin paljon.

Puolen tunnin blogilukuannos  päivittäin

Yli puolet vastaajista on iältään 22-35-vuotiaita. Opiskelijoita tai koululaisia on kolmannes, samoin työssä täysipäiväisesti käyviä.

Juuso toteaa: "- - -pikaisella silmäyksellä keskimääräinen blogien lukija näyttäisi lukevan lähes päivittäin blogeja käyttäen tähän aikaa enintään 30 minuuttia päivässä." Joka kolmas sanoo lukevansa säännöllisesti 1-4 blogia. Yli sadan blogin seuraajia on joukkoon mahtunut kuusi kappaletta. Lähes kaikilla on myös oma blogi, ja noin 55 prosentilla se on ollut vuoden tai alle. Yhden blogin ylläpito riittää suurimmalle osalle, kaksi blogia on noin joka neljännellä.

Kehuja haukkuja useammin 

Mutta sitten siihen osuuteen, joka omasta näkökulmastani on kaikkein kiintoisin, eli kuinka paljon kirjoittajat ovat mielestään kehuneet tai haukkuneet tuotteita ja palveluita blogeissaan.

Noin 20 prosenttia sanoo haukkuneensa yritystä tai tuotteita kerran tai kahdesti, kymmenisen prosenttia tätä useammin, eli yhteensä kolmisenkymmentä prosenttia.

Kehuja antaneiden määrä on suurempi eli nelisenkymmentä prosenttia. Lisäksi kehujista parikymmentä prosenttia kertoo tehneensä tätä useammin kuin kahdesti.

Lisäksi Juuso on kysynyt sitä, ovatko blogien kehut vaikuttaneet jonkun tuotteen tai palvelun käyttöönottoon. Yli neljäkymmentä prosenttia muistaa tällaista tapahtuneen. Kyselyssä annettiin myös mahdollisuus nimetä näitä tuotteita, ja näistä Juuso lupailee tarkempaa tietoa kesällä.

(Toki pitää pitää mielessä taas se, että ostopäätösprosessi on monitahoinen ilmiö ja se, millaiset tekijät ovat hankintoihin vaikuttaneet, ei ihmiselle itselleenkään aina ole selvää. Ja kuten olen joskus sanonut, niin sinällään prosenttiluvut tällaisesta tiedosta eivät ole kovin oleellisia: varmasti blogit vaikuttavat, mutta vaikutusta vain on hirvittävän hankala mitata.)  

Mutta joka tapauksessa kysely näyttäisi tukevan sitä fiilistä, mikä minulla on blogien tuote- ja palveluarvioinnista, eli blogosfäärissä kehutaan ansiokkaasti. Perinteisestihän puskaradion toiminnasta on todettu, että huonosta tuotteesta/palvelusta valitetaan lähipiirille paljon, mutta kehut kerrotaan vain harvalle.

Itse haluaisin siis analysoida ainakin tätä: onko suomalaisissa blogiteksteissä kehuja vai haukkuja, ja millaisia ne ovat? 

Juuso on kysellyt myös suhtautumisesta yritysblogeihin, joten siitä tiedosta kiinnostuneet: kannattaa vilkaista kyseinen pdf. Ja tietysti jään odottamaan Juuson omia, aikanaan syntyviä analyysejä ja itse opinnäytetyötä! 

Blogistit tulevat

Irrallinen huomio matrixx2.01-blogissa olevasta Kari A. Hintikan Mikrobitti-kolumnista:  

"Kirjoitin mashupeista taannoin hieman (MB05/12), mutta nyt ne ovat nousemassa valtavirtaan Yahoo Pipesin myötä ja blogistit hehkuttavat."

Kyllä, blogisti on sanana saamassa lisää huomiota! (Bloggaaja, blogaaja ja blogisti -terminvääntöähän käytiin viikko sitten).  

- - -  

Ja flunssa jatkuu. Onpahan aikaa kirjoitella blogiin, kun ei jaksa keskittyä lukemaan mitään älyllistä.   

Viime viikon Cisionin tilaisuudessa Alexander Mason kertoi myös siitä, kuinka he seurasivat H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä blogeissa käytyä keskustelua.

Ennen varsinaista lanseerausta sellaiset 60-70 prosenttia blogiteksteistä oli positiivisia: niissä kehuttiin asuja ja haluttiin ehdottomasti ostaa jokin tuotteista.

Kun H&M julkisti uuden malliston, niin blogitekstien sävy muuttui negatiiviseksi. Kaupoissa oli ollut "ryysis", vaatteet eivät vastanneet kuvien perusteella syntyneitä mielikuvia ja monet tuotteista myytiin loppuun nopeasti, mutta ne päätyivät myyntiin ruotsalaisten Huuto.netiin eli Blocket.se:hen. 

Odotukset, toiveet ja pettymys 

Tässähän siis tapahtui klassisia kuluttajien näkemyksiin vaikuttaneita asioita: moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun vaate näyttää kuvassa hyvältä, mutta todellisuudessa se ei istu päälle lainkaan tai näyttää muuten vaan väärältä. Luonnollisesti seurauksena on pettymys, koska odotukset ovat olleet jotain muuta.

Eli netissäkin pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisimman todenmukainen kuva tuotteista. Se on hankalaa, koska vaatetta ei voi tunnustella ja koettaa, mutta vähintään useita erilaisia kuvia olisi saatava tarjolle.

Tarjoa tietoa vähitellen 

Mason antoi myös pari vinkkiä yrityksille blogimarkkinointiin. Hän kehotti käyttämään blogaajien omia työkaluja, kuten videoita, ja jakamaan tietoa ripotellen, eli ei koko kampanjasivua auki samana päivänä. Näin kävijät saadaan palaamaan sivuille.

- - -  

Masonin blogin kautta päädyin myös seuraaviin tiedonlähteisiin:

Tanskalainen Semoblog tarjoaa blogikirjoittajille mahdollisuuden tienata rahaa:

"A website in Denmark semoblog.com have started a service which gives bloggers between 40 and 400 danish kronor per post that they write about specific products or services. semoblog.com have stated that the only demand is that blogger is open with the fact that they have recived money to write the bloggpost."

Blogimarkkinointiin perehtyneessä, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkielmassa todetaan tutut seikat puskaradiosta, avoimuudesta, mielipidejohtajuudesta ja luotettavuudesta (via):

"Our analysis has showed that the blog are considered credible based on the fact that they are based on word of mouth communication. The credibility is also affected since the receiver of a message is more likely to identify with the blogger, and by openness. This is amplified by the fact that the blogger often is a leader of opinion, and by the media itself. The conclusions concerning the ability to control shows that companies  should have an increased possibility to affect the communicated message.
This indicates that it is possible for a blog to be credible and also be affected by companies. The key factor is openness."

(Kirjoittelen tätä reilun 38 asteen kuumeessa, joten jos ajatuksissa on tavanomaista enemmän sekavuutta, voin syyttää sairautta.)

Olin aamulla kuuntelemassa Cisionin (ent. Observer) järjestämää Blogit ja Web 2.0 -tilaisuutta. Ruotsista saapuneet puhujat, Richard Gatarski ja Cisionin Pohjois-Euroopan Business Development Director Alexander Mason, olivat sen verran hyviä puhumaan ja tunsivat aiheensa, että heitä oli ilo kuunnella. Gatarskilla on esityksensä sisältö myös blogissaan.

Pitäisikö blogaajan tietää seurannasta? 

Kotimatkalla heräsi mieleen ajatus tähän eri yrityksen harjoittamaan blogiseurantaan liittyen: jos yksityinen blogi on päätynyt esim. Cisionin asiakkaan toiveista seurattavien listoille, niin olisiko reilua, että blogaaja saisi tästä tiedon?

Itse tiedostan toki sen, että ainakin joku Cisionilta tämän käy lukaisemassa (terveiset vaan sinne!), mutta entäs muut? Mitä mieltä olet: haluaisitko tietää, jos blogiasi "tarkkaillaan"?

Lisäys klo 15.10: Niin, Cisionin suunnalta olisi erityisen kiinnostavaa kuulla ajatuksia sekä tilaisuudesta, blogiseurannasta että tästä kirjoituksesta, saa minulla mailatakin, jos ei kommentoimaan rohkene lähteä. 

Ruotsissa herätty puolen vuoden sisällä

Masonin näkemykset ruotsalaisesta blogosfääristä, sen seurannasta ja blogien vaikutuksesta kuluttajiin olivat pitkälti samat kuin itselläni: blogeista voi hyötyä, mutta tolkku kannattaa pitää mielessä. Hän kertoi, että Ruotsissa blogit ovat nousseet vahvasti pinnalle viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla ovat blogeillle kehittyneet palvelut, kuten se eilen mainitsemani Blogportalen.se, Knuff.se ja myös Hesarin käyttöönottama Twingly, jotka ovat lisänneet lukijamääriä ja tehostaneet verkoston toimintaa.

Mason totesi, että hänen mielestään moni huutelee blogissaan mitä tahansa siksi, että ei todellisuudessa usko kovin monen (ainakaan huuteluiden kohteen) näitä kommentteja edes lukevan. Eli Masonin mukaan ihmiset eivät kuvittele itselleen mitään suurempaa lukijakuntaa. Toisaalta blogien voima on hänenkin mielestään nimenomaan verkosto: blogin kymmenen lukijan kautta tieto saattaa levitä linkitysten myötä laajalti.

Mason on muuten julkaissut esim. Bloggaren är köpt -artikkelin Aftonbladetissa liittyen blogimainostukseen. Kysyin tältä pohjalta, onko hän havainnut näitä tilanteita, joissa blogaaja on "väärinkäyttänyt" sitä, että tietää saavansa rahaa. Masonin vastauksen mukaan näitä on tullut vastaan, mutta aika monet on nopeasti tajuttu ja ne ovat tietysti vaikuttaneet negatiivisesti blogaajan maineeseen. 

Mason näkee blogit ja keskustelupalstat markkinoijien kannalta lähinnä focus groupeina, ei siis varsinaisesti kattavaa kuluttajatietoa ja -mielipiteitä kertovana järjestelmänä. Olen tästä tietysti samaa mieltä. Mason totesi myös ruotsalaisblogaajien ikärakenteen painottuvan hyvin voimakkaasti nuoriin, joka vaikuttaa aiheisiin, joista he kirjoittavat.

Blogien merkityksen arvottaminen

Tilaisuuden lopuksi Sanna Kurkela kertoi Cisionin tarjoamista palveluista (nettikeskutelujen seurannasta olen yleisellä tasolla kirjoitellut jo aiemmin). Jäin pohdiskelemaan sitä, millä perusteella seurattavat blogit loppujen lopuksi valikoituvat ja miten näitä seurantapalveluita tarjoavat firmat blogeja arvottavat. Viime viikolla Tietoviikossa M-Brainilta oli aihettä käsiteltyyn juttuun mielestäni kommentoitu, että he seuraavat lähinnä poliitikkojen ja vastaavien blogeja, ja tavisblogeja lähinnä pyynnöstä (itse lehtijuttu on nyt hukassa, joten en voi tarkistaa asiaa). Mason taasen esitteli blogien keskinäiseen linkkaamiseen perustuvia "kartastoja".

Mutta eiväthän esimerkiksi linkit kerro koko totuutta blogin merkittävyydestä. Omista blogeistani arvioisin yritysten, ja myös yleisen keskustelun, kannalta huomattavasti merkittävämmäksi Kulutusjuhla.comin kuin Marinadin, vaikka Marinadiin on enemmän linkkejä ja päivittäinen kävijämäärä on suurempi. Kulutusjuhla on nimittäin "oikeaa asiaa" ja sinne tullaan paljolti nimenomaan googlettamalla tuotenimiä ja vastaavia asioita.

Tästä olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jonkun kommentti, kun omia blogejani katselen hyvin subjektiivisesti. Tosin minussahan olisi ehdottomasti ainesta analysoimaan toisten blogeja!

 

Alexander Mason kertoi mm. siitä, miten Ruotsissa oli H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä seurattu blogikirjoituksia.  

 

Päivä meni Tampereella AD-MOBI eli Sosiaalisen median seminaarissa. On hiukkasen ristiriitainen olo: toisaalta aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta, mutta toisaalta olisin kaivannut jotain lisää. Syvällisempää kaivelua, uusia esimerkkejä, katsauksia tulevaan: esimerkiksi mobiilisuudesta ei juuri puhuttu kännykkäkuvia lukuunottamatta, enkä mielestäni myöskään kuullut sanaa ubiikki, jonka luulisi myös jo mietityttävän.

Paljolti siis samaa (YouTube, blogit, MySpace, Second Life, tagit, Habbo Hotel jne.), josta on nyt viime aikoina puhuttu. Ja sitäkin, ettei kyse ole mistään varsinaisesta mullistuksesta, vaan yhteisöllisyys on aina kuulunut perusluonteeseemme; tai sitä, että kaikenlaiset palvelut luovat pirstaleisuutta; ja virtuaalisia identiteettejä voi olla monenlaista.

Mutta tokihan myös ajatuksia heräsi. Koska minun rakkain juttuni ovat tietysti blogit, niin keskityn nostamaan tähän muutaman ajatuksen siltä puolelta.

Blogiyhteisöllisyyttä   

Ensinnäkin Katri Lietsala puhui siitä, miten blogit luovat yhteisöllisyyttä ja kuinka esimerkiksi blogien linkkilistat toimivat yhteenhitsaavana liimana tai jotenkin palkitaan toisia lukijoita, vaikka fyysisillä tavaroillakin. Hän pohdiskeli sitä, miten teksti ja mainonta voivat hämärtyä blogeissa tai kuinka tiettyjen tuotemerkkien tuominen vapaaehtoinen esiintuominen blogeissa kertovat tästä kyseisestä netti-identiteetista.

Lietsala tuntui olevan vähän huolissaan tästä kehityksestä. Minusta siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä: helpommin Niken logon saa pois blogistaan kuin Swoosh-tatuoinnin iholtaan. Siis sitä tuttua jorinaa: elämme kulutusyhteiskunnassa ja elämäntapamme ja -tyylimme näkyy myös kulutuksessa ja suosikkituotteissa.

Kari A. Hintikka kommentoi sitä, että yksittäisen blogaajankin ympärille voi kehittyä yhteisö. Samoin yleisesti ottaen hän totesi, että You Tuben menestystarinaa on siivittänyt käyttäjien tekemä markkinointi, eli esimerkiksi blogaajien aktiivinen linkittäminen.

Kauppalehden blogaajat vanhempia kuin oletettiin 

RedTail Median Janne Kujanen kertoi esimerkiksi Kauppalehti Presson blogeista. Eilen oli ollut kyseisen yhteisön kasvokkaistapaaminenkin. Kyseisessä mediassa ollaan kuulemma oltu yllättyneitä siitä, kuinka korkea keski-ikä porukan blogaajilla on (eli puhutaan enemmän neli- kuin kaksikymppisistä).

Kommentoin, ettei tämä minusta ole mitenkään yllättävää: itse en kyseiseen palveluun todellakaan blogiani olisi laittanut, koska silloin tietyllä tavalla leimautuisin kauppalehteläiseksi ja toisaalta ärsytti se, että palvelua markkinointiin aluksi sanalla "ilmainen". Niinhän on tämä perus-Wordpress tai Blogger. Kujanen myönsikin, että tässä suhteessa hommassa tehtiin virhe.  

Palkkio tehdystä työstä kansalaisjournalistille

Mediapuolen mielenkiintoisemmat kommentit esitti Aamulehden kehityspäällikkö Ari Hurtola. Hän totesi, että Aamulehteen ei tule mitään nettikirjeenvaihtajaa, ja netti on todellakin vain väline siinä missä muutkin. Lisäksi hän muistutti myös siitä, että valtaosa ihmisten nettikommenteistakin on aika tyhjänpäiväistä. Ja siitäkin, että ansaintamalli puuttuu vielä, eli raha tulee sieltä perinteisestä lehdestä eikä sitä olla lopettamassa: bannerimainonta ryssittiin alkuvaiheessa, eikä sitä ole saatu toimimaan.

Toisaalta sekin oli totta, ettei oikeastaan ole mitään uutta myöskään siinä, että ihmisille maksetaan sisältöjen tuottamisesta. Sainhan minäkin teininä mukavasti taskurahaa, kun tein surkeita nössörunoiluja Karjalaiseen.

Apu-lehtihän on nyt Matti Lintulahden avustuksella tätä sisällöntuotanto- ja palkkionmaksupuolta kehittänyt Apureportterissaan. 

Sehän on Erkka!

Väliaikojen avulla tapasin ensi kertaa kasvokkain Erkan, jonka kanssa oli ilo jutella myös blogiasiaa  (ainakin tageista diggaamisen kautta ja kommentoinnista, sekä siitä, kuinka paljon minä käytän aikaa blogeissa. Liikaahan tässä menee, heh.) 

Muutoinkin ihmisten kasvokkaiskohtaamisella on suuri arvonsa, myös näinä virtuaali-identiteetin aikoina.  

- - -

Marjut on jo ehtinyt blogaamaan tilaisuudessa julkistetusta Parteco-projektin osallistumistalousraportista. Mediapuolen juttuja, joten jätän tällä kertaa sen väliin.  

Salmenkiven Sami on koonnut DigiTalikkoon tietoja kolmesta viimeaikojen kyselyistä, joilla on pyritty selvittämään, kuinka paljon ihmiset lukevat keskustelupalstoja tai blogeja. Taustalla on mm. MediaComin tutkailu, josta tällä viikolla sai mediatilaa ja jota viime viikolla ohimennen sivusin kuultuani siitä (kyseisestä uutisesta ovat kirjoittaneet ainakin Miia, Madkola ja Sanakari, kukin omalla tahollaan kyselyä perustellusti negatiivissävytteisesti kommentoiden).

Henkilökohtaisesti minua ei enää juurikaan kiinnosta nämä tutkimukset siitä, kuinka moni sanoo seuraavansa blogeja tai kertovatko he tekstien vaikuttuvan ostopäätöksiin. Itseäni viime viikolta lainaten:

"- - - kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi on edelleen monimutkainen. 
- - -  On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä."

Toinen asia on se, että googletuksen kautta löydettyä sivua ei ajatella varmasti useinkaan keskustelupalstana tai blogina. Se on tietolähde siinä, missä muutkin. Ja puskaradio on, kuten sanottu, vanha juttu.

Kyselyiden ongelmana on tietysti se tunnettu seikka, että kuluttaja voi vastata toisin kuin oikeasti toimii. En minäkään muista, miten tuotteiteni ostopäätökset syntyvät. Aika vahvana tekijänä arjessa ovat kuitenkin tottumukset tai hetken mielihalut.    

Mikä minua sitten blogeissa ja kulutuskirjoittelussa kiinnostaa? Se, miten tuotteista kirjoitetaan (tai kuvataan) ja millaisen merkityksen ne osana muuta aineistoa saavat. Mainitaanko tuotenimiä vai ei? Kerrotaanko, mistä kirjoittaja ajattelee kimmoikkeen ostokselle saaneensa? Harvempi mainitsee arkiset ostoksensa, vaan kyse on yleensä jostain uutuustuotteesta, merkittävämmästä hankinnasta, epätavallisen hyvästä tai huonosta palvelusta tai jotenkin tunteisiin vedonneesta (kauan etsitty, kirppislöydöt jne.). Ja leviävätkö tiedot hyvistä ja huonoista vinkeistä blogeissa, ja jos leviävät, niin milloin ja miksi?

Entäs tulevaisuudessa, kun jokaisella on mahdollisuus jo kaupassa jakaa tietoa ostoistaan jonkun järjestelmän avulla?   

Silmäilin tänään David Klinen ja Dan Burnsteinin kirjaa blog! toivoen saavani jotain uutta ajatusta. Koko kirjaa en todellakaan jaksanut nyt lukea, monet artikkelit ja haastattelut toistivat sitä samaa, mitä jenkkilästä on jo blogaamisesta moneen kertaan tullut ilmi: kansalaisjournalismin voimaa, vaikutuksia yrityksiin ja politiikkaan sekä kulttuuriin.

Kuluttaja-aktivismi ja USA 

Mutta jotain sentään jäin miettimään. USA:ssahan on vankka pohja esimerkiksi kuluttaja-aktivismille (esimerkiksi presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Ralph Nader on aiemmin tullut tutuksi nimenomaan taistellessaan autoteollisuutta ja autojen turvattomuutta vastaan 50-luvulta lähtien).

The Consumerist -blogi edustaa juuri tätä linjausta, jossa nostetaan esiin kuluttajien kokemia vääryyksiä räväkästi ja myös ironisesti. Eli jotenkin tuntuu luontevalta, että jenkeissä kuluttajien blogaamiseen kiinnitetään paljon huomiota. 

Blogaaja kuin muusikko

Toiseksi jonkinlaista raksumista aivosoluissani tapahtui, kun luin kirjasta John Battellen haastattelua. Hän vertasi blogaamista kirjojen tai musiikin julkaisemiseen.

"Blogging is highly personal, just like the music and book business, and it’s personal on both sides of the equation. It’s personal because it’s the individual voice of blogger that attracts the audience, just like a band does. And it’s personal in that the audience reacts to the voice of the blogger much like it reacts to that of a musician. They’re fans."

Battelle toteaa, että eniten arvostetut blogaajat ovat niitä, jotka todella kuuntelevat yhteisöä ja vasaavat sille. He ymmärtävät tiedon virtauksen ja yhteisön vaatimukset, ja se rakentaa heille uskottavuutta. Se, että kenellä tahansa on ääni, ei tarkoita, että jokainen saisi yleisön.

Toinen on tärkeämpi toista 

Battellen mukaan:

"So, from a marketing point of view, the goal ist to get not just the respect of the blogger, but the inferred respect of the influential communicty that the blogger has a relationship with."

Eli Battelle osasi pukea sanoiksi sen, mitä olen viime aikoina taas mielessäni pyöritellyt ja joka on varsin selvää ja muualtakin vastaan tullutta. Yhteisössä on aina arvostetumpia henkilöitä, joita kuunnellaan enemmän.   

Ja se oma persoona. Ehkä vielä suomalaisessa kentässä ei ole joka paikassa ymmärretty sitä, miten tärkeää on, että blogi henkilöityy, oli kirjoittajia yksi tai useampi. Blogeissa kiinnostavat todellakin ne kirjoittajatkin taustalla, ei vain pelkkä teksti. Kulutusmielessä on vielä oleellista pystyä muodostamaan kuva siitä, että kyseinen blogisti on esimerkiksi mieltymyksiltään melko samanlainen kuin minä, jotta hänen kommenttinsa tuntuvat minulle käyttökelpoisilta.   

Uusia, perehtymisen arvoisia tekstejä ja tutkimuksia tipahtelee tietysti koko ajan. Viimeisimpinä seuraavat:

 - Social Issues Research Centren (SIRC) raportti Life online: The Web in 2020 (via Marjut). Koko raportin saa sähköpostiin tilaamalla. Suosittelen!

Raportissa ennustemtaan mm. shoppailuun kehittyvän virtuaalisia 3D-katuja. Ostamisessa ja markkinoinnissa lisääntyvät yksilöllisyys ja kohdentaminen. Perinteinen ihmisten kategorisointi on hylättävä, kun kuluttajista koostetaan tietopankkeja (kuten Amazon.Comin suosittelut tyyliin "Ne, jotka ostivat tämän, hankkivat myös nämä"). Mutta koska shoppailu on vapaa-ajan aktiviteetti, niin edelleen tunnusteluun, kokeiluun ja ystävien tapaamiseen liittyvä ostostenteko kuuluu elämäämme.

Länsimaissa paikallisten, alkuperäisten ja reilun kaupan tuotteiden suosiminen pakottaa bisnestä muuttamaan toimintatapojaan.

Yhteisöllisyydestä raportti toteaa, että vuonna 2020 emme enää ajattele virtuaalisia yhteisöjä "vaihtoehtoina" todellisille, vaan lisäfoorumeina puhumiseen, ostamiseen, työskentelyyn, elämiseen ja vapaa-ajan viettoon. Netti tulee kaikkialle, kuten pyörät ja muste sitä ennen, joten virtuaalisuus ei ole erillinen osa muusta maailmasta, ja muuttaa käsitystämme siitä, kuinka jattelemee, tunnemme ja toimimme.

- Pirkalta löysin Vizu Answersin tekemän kyselyn (pdf) blogien lukijoista. Mitään suurempia yllätyksiä edellisiin blogitutkailuihin ei äkkiseltään pompannut silmään: blogeissa arvostetaan hyvää kirjoittamista ja aihepiiriä. Lähes 70 prosenttia lukee blogeja päivittäin ja uusia blogeja löydetään erityisesti toisten blogaajien linkeistä.

Blogista tuntuu tekevän blogin kirjoittajan omat mielipiteet, kirjoitustyyli, "toimituksellinen vapaus" ja layout. Blogeja luvetaan huviksi ja oman henkilöjohtaisen kiinnostuksen vuoksi: kolmannes lukee saadakseen tietoa tai opiskellakseen, jotkut työn vuoksi. Tämän kyselyn vastaajista kolme neljästä lukee blogeja, 12 prosenttia kommentoi ja 11 prosenttia kirjoittaa omaa blogia.   

- Lisäksi Sedis linkkasi Tampereen yliopistossa tehtävän Blogipäivyriprojektin osana olevan Heli Sillanmikon raporttiin (pdf) "Blogien käyttö viestinnässä". Hyvä yhteenveto ja tietopaketti blogeista muutamalla esimerkillä höystettynä.

Nettimaailman mainioihin puoliin kuuluu linkittäminen ja mahdollisuus jäljittää sivuille tulleita linkitysten kautta. Näin päädyin Suoramarkkinointiliiton Suoran vuosi 2007 -julkaisuun lukemaan Minna Ritoluoman artikkelia Consumer Empowerment - voiko aktiivisia asiakkaita hallita.

"Melkoinen osa suomalaisista yrityksistä tuntee asiakkaansa yhä vain ikäryhminä, tuloluokkina, ostouseutena ja kulutettavana rahana ei ihmisinä joilla on ääni ja ajatuksia muustakin kuin suhteestaan brändiin ja kuluttamiseen.

Haaste tässä demografisessa näkökulmassa on siinä, että vaikka se tuottaa tietoa siitä mitä ihmiset tekevät ja kuinka heidät tavoittaa, se ei kerro yhtään mitään siitä, miksi ihmiset tekevät asioita. Tieto siitä, mitä asiakas tekee tänään ei kerro sitä, mitä hän tulee tekemään huomenna.

- - -

Mutta ehkä kaikkein tehokkain ja helpoin kerätä tietoa markkinoinnin pohjaksi ja myös rakentaa omaa brändiä on seurata mitä netissä omasta tuotteesta tai brändistä puhutaan – ja osallistua keskusteluun."

Kiinnostavaa tekstiä oli myös asianajaja Elina Koivumäeltä kuluttajalta kuluttajalle -markkinointikonseptien lainsäädännöstä.

Kannattaa vilkaista myös Suoran vuosi -opuksen sisällysluettelo, mikäli kiinnostaa tietää, mitä suoramarkkinoijien mielissä liikkuu niin sähköisistä laskuista, sähköpostimarkkinoinista, asiakkaiden kanssa käytävästä dialogista jne. Tietysti lukiessa on syytä pitää mielessä, ketä kirjoittajat ovat ja mistä lähtökohdista käsin tekstinsä ovat tuottaneet (ja sitähän on syytä ajatella aina, myös näitä sanoja tavatessa).

- - -

Eilen professorin kanssa tuli puheeksi myös tutkimusten ym. aineiston kopiointi ilman lähdeviitteitä. Blogeissahan on mainio ja hyvä tapa viitata sinne, mistä tiedon löysi ja linkkaaminen on tärkeä osa blogien vuorovaikutusta. Tästä taisi mm. Majavan Jere syksyllä puhua konfabulaarissa ja totesi, että tiedemaailma voisi ottaa oppia.

Kun turha tässä on kuvitella, että suoraan omasta päästään hienoja ajatuksia keksisi. Myös ne ajatusten alkusiemeniä antaneet ansaitsevat usein linkkinsä. Tietysti viittaamisen syyt ovat samat kuin muuallakin, eli lukija voi tarkistaa lähteen, pohtia itse, vetääkö samoja johtopäätöksiä tai mikä on lähteen luotettavuus jne. Kaikkia virikkeenantajia ei tietysti edes hahmota, joten linkkaaminen on sikäli mahdotonta.

Ja toki ainakin itse olen linkkien kautta päässyt käsiksi kiinnostaviin teksteihin ja tiedonpätkiin, joten tietysti toivon, että omalta osaltani voin tarjota vastaavaa myös muille.