Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Viasto-blogin Riku oli saanut postia (via):

"Nestlé lähestyi minua sähköpostitse. Lupaavat lähettää Nescafé-tuotteita, jos annan yhteystietoni. Mikä hienointa, sähköposti alkaa sanoilla “hyvä bloggaaja”, joka on vieläpä astetta isommalla ja paksummalla kirjoitettuna. Mitäköhän mieltä tästä pitäisi olla? Onko tämä vain spämmiä? Sähköpostin takana näyttää kuitenkin olevan ihan oikea yritys, tukenaan “Suomen suurin media- ja markkinatiedon asiantuntijayritys”. Tosin itse sähköposti on tullut ihan ihme osoitteesta."

Kommenttilaatikon kautta selvisi, että tämä mainittu asiantuntijayritys on Cision, jonka järjestämässä blogitilaisuudessa minäkin olin keväällä kuuntelemassa.

Lisäksi Riku ihmettelee kommenteissa, miksi juuri hän sai tällaisen mailin. Kyselin, onko hän kirjoittanut jotain kahviin liittyvää, ja Riku vastasi:

"Kesätöissä ollessani tuli kerrottua mainitun paikan ei-niin-hyvästä kahvista oikein kolmessa merkinnässä (1, 2 ja 3), mutta en nyt sitten oikein tiedä." 

Tässä nyt siis kompastuttiin blogimarkkinoinnissa siihen, ettei yritys osannut lähestyä blogaajaa oikein (oletan, että tämä on ihan oikeasti Nestlén tempaus). Jos sähköpostitse lähestytään, niin kyllä sen mailiosoitteen pitäisi olla uskottava. Eikä pahaa tekisi, jos kerrottaisiin rehellisesti, miksi juuri tämä blogaaja on valittu kohteeksi (eikä tässä pitäisi sortua johonkin turhaan mielistelyyn tms.). Jos yritys on tempauksensa taustalla aidosti, niin voisi siihen lisätä myös jonkun tahon, josta epäileväinen blogaaja voi kysellä lisätietoja. 

Nyt jään seurailemaan blogeja sillä silmällä, josko Nescafe vilahtelisi jossain teksteissä. Lisäksi Cisionin sekä Nestlén edustajien kommetteja toki mielellään otan vastaan. 

Ja kyllä minulle (ja koko Kulutusjuhlan poppoolle) saa lähetellä vapaasti kaikenlaisia kaupallisia näytteitä: me kyllä kerromme mielipiteemme!  

Minulta pyydettiin Ylen uutisiin kommenttia Hopottajista, ja tietysti suostuin. Koska oletettavasti tv:ssä asiastani kuuluu vain todella pieni osa, niin selvitän näkemystäni näin kirjoitetussa muodossa. (Pätkä tekstiä aiheesta Ylen nettisivuilla.) Lisäys: Ohjelma on katsottavissa Ylen Areenan kautta.

Hopottajathan ei enää ole Suomessa ihan uusi juttu, ja kun systeemi lanseerattiin vajaa kaksi vuotta sitten, niin jo ensireaktioni oli pikkuisen nihkeä. Mielestäni hyvä tuote saa puskaradiomainetta ihan ilmaiseksi, vaikka toki ymmärrän, että Hopottajien käyttö voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta sanan levittämiseksi. Mutta kyllä yritys voi vain jakaa tuotteitaan suoraan kuluttajille ja pyytää palautetta, jos haluaa.

Hopottaja siis rekisteröityy palveluun ja saa kampanjatuotteen veloituksetta käyttöönsä sekä ohjeet hopotukseen. Sitten hän kerää ns. hopotuspisteitä, jotka lasketaan sen mukaan, kuinka hän raportoi hopotuksiaan (sekä kasvokkaisia että esim. sähköpostitse tekemiään), ja eniten pisteitä keränneet palkitaan.

"Hopotttaja raportoi Hopotuksensa netissä ja arvioi Hopotuksensa onnistumista tapauskohtaisesti. Raportista käy ilmi myös kenelle, koska, mitä ja miten hän on hopottanut."

Säännöissä kerrotaan vielä seuraavaa: 

"Raportin tulee palvella kampanja-asiakkaan tarpeita. Palveluntuottaja voi pyytää Hopottajaa täydentämään ja täsmentämään hopotusraportteja, jotta raportti täyttää sille määritellyt edellytykset, ja jotta Hopottaja saisi siitä Hopotuspisteitä.

Palveluntuottajalla on oikeus oman yksinomaisen harkintansa mukaan olla hyväksymättä Hopotusraportteja, määrätä Hopotuspisteille kampanja- tai Hopottajakohtainen maksimi tai tehdä muita rajoituksia Hopotuspisteiden kertymiseen tai niiden perusteella mahdollisesti suoritettaviin palkkioihin."

Mitään varsinaista takuuta siitä, että hopotusraportti olisi aito, ei siis sinällään ole. Tämän vahvisti myös toverini, joka on ollut mukana hopottajissa. Hän totesi, että oli tuntunut suorastaan kornilta täytellä raportteja tyyliin "naapurille tuossa postilaatikolla tuotteesta kerroin", ikään kuin kukaan niin tekisi.

Hän mainitsi myös nähneensä jonkin hopotettaviin tuotteisiin liittyneen, hyvin laaditun blogitekstin, joten sinällään tietysti hopotus voi hämmentää blogeissakin. Tätä en osaa toistaiseksi pitää kovin suurena ongelmana: jos on saavuttanut "hyvän blogimaineen", niin tuskin sitä haluaa riskeerata hopottamalla jostain, jota pitäisi oikeasti huonona.  Toki anonyymisti voi vaikka blogin perustaa pelkkää hopotusta ja muuta tuotekehua varten, mutta enpä usko näitä vielä suuremmin olleen.

Normaali kuluttajan valintaprosessi puuttuu 

Lisäksi Hopottaminen sisältää mielestäni useita heikkouksia niin kuluttajien kuin sitä käyttävän yrityksen kannalta.

Puskaradio perustuu ihmisten väliseen luottamukseen. Hopottajia ei varsinaisesti kehoteta kehumaan tuotteita, mutta koska tuote on saatu veloituksetta, niin kuluttaja ei ole tehnyt "normaalia" valintaprosessia. Lisäksi hopotuksen saa kuulemma kertoa tutuille, mutta sittenhän se vie pohjan puskaradioajatukselta. "Hopotan teille nyt tätä, kun sit saan niitä pisteitä." 

Jos hopottaja kehuu tuotetta, josta ei oikeastaan niin piittaa, niin hänhän huijaa niin itseään, tuttujaan kuin kampanjan järjestäjää. Mutta houkutus tällaiseen lienee kohtuullinen, koska vain hopotusraporteilla voi saavuttaa sen mahdollisen lisäpalkkion. Enkä todellakaan tiedä, miten noita hopotusraporttien oikeellisuuksia voisi tarkistaa. Tuttuni kertoi, että jotkut olivat keränneet hopotuspisteitä niin paljon, että mahdottomalta tuntui niiden kertyneen aitojen hopotusten perusteella.

Yritys taasen ei mielestäni voi olla varma, että saatu palaute on aidosti rehellistä. Näin ollen tällaisesta kampanjasta maksaminen on varsin turhaa.

Blogeilla tavoitetaan esimerkiksi tietyt harrastajaryhmät 

Hopottamisen tyylistä puskaradiotoimintaa voisi harjoittaa muutenkin ja aidommalla otteella, ja varmasti niin tehdäänkin. Kun tuote on hyvä, niin se saa mainetta, ja myös netissä.

Esimerkiksi Krista on raportoinut neuleblogeissa levinneestä tiedosta Kool Aid -jauheen soveltuvuudesta lankojen värjäämiseen. Tuotteen maahantuoja totesi sähköpostissaan Kristalle: "Eli kyllä juuri tämän Kool Aidin kohdalla blogien kirjoittelulla on ollut suuri merkitys Toki pitää itse myyjänä huolehtia asiakkaistaan niin että blogeissa kirjoitetaan positiivisesti tai missä tahansa. Jos palvelisin yhdenkin asiakkaan huonosti, voit varmasti arvata että myös se tieto viedään blogiin…
Olen itse laittanut mainoksen ainoastaan omalle nettisivulle.Blogit ovat hoitaneet oikeastaan koko mainostamisen."

Tokihan nettiä ja yhteisöjä Suomessakin ihan tosissaan ja rahalla käytetty tuotteiden lanseeramiseen. Yksi esimerkki eli Fazerin salmiakkisuklaa ja IRC-galleria esiteltiin Luovat-blogissa (ja jota Vesa kriittisesti arvioi Otsoni-blogissaan).

Kehun aiheesta mutta en vain rahasta

Kyseisen tv-pätkän toimittaja kysyi, onko minuun oltu yritysten taholta oltu yhteydessä ja tarjottu tuotteita Kulutusjuhlaan arvioitavaksi. Näin ei ole tapahtunut, vaikka toki olisin valmis asiasta keskustelemaan ja mieluusti ottaisin kaikenlaista ilmaiseksi arvioitavaksi.

En vain missään tapauksessa halua sitoutua kehumaan tuotetta, jos en olisi sitä mieltä. En olisi valmis ottamaan riskiä, että puhun hyvää jostakin vastoin aitoa mielipidettäni, ja kyllä se olisi vastoin periaatteitanikin.

Mutta jos firma uskoo siihen, että olen kohderyhmän edustaja, joka tuotteesta/palvelusta tykkää, niin tänne vaan! Ja tietysti tuon mahdollisten arviointieni kohdalla esiin, jos sattuisi tällainen diili jostain syntymään. Läpinäkyvyytta ja avoimuutta lienen toistellut kyllästymiseen asti.

Lisää aiheesta mm. seuraavissa aiemmissa kirjoituksissani:

Markkinointi näkyy jo Ruotsin blogeissa

Flogit floppaavat 

Haja-ajatuksia blogeista ja kulutuskirjoittelusta 

(Ja tietysti otan mieluusti kommentteja vastaan ja kerron lisää mielipiteitäni, saa ottaa yhteyttä suoraankin. Lisäksi olen tietysti kiinnostunut kuulemaan suomalaisista WOM (word-of-mouth) -kampanjoista!) 

Sähköpostiini napsahti seuraavanlainen maili:

"Kuulun komiteaan, joka järjestää Verkkosivujen SM-kilpailut. Kulutusjuhla.comin www-sivuja on vihjattu www.alansaykkoset.net – sivuilla Vihjaa voittajaehdokkaista -kohdassa, joten lähetän Sinulle tämän kutsun kilpailuun.

Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailuun on ilmoittautumisaika käynnissä. Tähän mennessä kilpailuun on osallistunut yli 600 sivustoa eri sarjoissa. Ilmoittautuneita sivustoja voi käydä katsomassa osoitteessa www.suomenparhaatverkkosivut.com

Palkinnot ja säännöt löytyvät samalta kisasivulta.

Aiemmin kesällä olemme markkinoineet verkkosivukilpailua radiomainoskampanjalla yhteistyössä Radio Nrj:n kanssa ja nyt aloitamme mittavan markkinoinnin niin internetissä kuin esim. kokosivun ilmoituksilla Yrittäjälinjalehdissä.

Jo pelkästään kilpailuun osallistuminen tuo näkyvyyttä sivustollesi, koska jokainen ilmoittautunut saa sivustonsa nimen linkityksineen näkyville Osallistujat -sivullemme.

Asiantunteva raati valitsee marraskuussa parhaat sivustot, mutta myös yleisö saa äänestää suosikkinsa.

Voit osallistua meilaamalla minulle palvelun ja yhteyshenkilön yhteystiedot, tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ylempänä mainitulla kisasivustolla.

Osallistumismaksu on 120 euroa (yksityisiltä sivustoilta 70 euroa) + alv, muita kuluja ei ole.

Vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin, meilillä tai soittaakin voi."

Viestin allekirjoittajana oli Coperdia Oy:n markkinointiassistentti.

Välittömästi muistin, mistä tämä kuulosti tutulta. ButtUgly-Janne kirjoitti kisasta keväällä, ja kyseisessä blogissa käytiin varsin värikäskin sananvaihto, johon myös Coperdian toimitusjohtaja osallistui. Ensiksi Janne kertoi saaneensa sähköpostiin kutsun kisaan ja koki koko kisan epäilyttäväksi. Sitten Coperdia Oy pyysi häntä poistamaan kyseisen blogitekstin otsikon tai vähintään muuttamaan sitä (korjattu Beastin huomautuksesta 21.8, kiitos!).

Tämän tiimoilta en tunne minkäänlaista halua tukea koko kisaa. Kiitos vaan, jos joku on Kulutusjuhlaa moiseen vihjannut ja todella oikeasti pitää harrasteblogiamme kisaan osallistumisen arvoisena. Ennemmin kuitenkin käytän osallistumissumman esimerkiksi Google-mainontaan, jos näkyvyyttä blogille haluan. 

 

Verkkohesarissa on tänään juttua suomalaisten blogien mainostienaamisesta. Minäkin pääsin aihetta lyhyesti kommentoimaan, ja huomisessa paperilehdessä lienen esillä kuvan kera. Jos nyt tämän blogin puolelle vähän laajemmin suhtautumistani omien blogien mainoksiin käsittelisin.

En ole koskaan vakavasti harkinnut edes Google-mainosten ottamista blogeihin. Mahdolliset muutaman kympin tienestit eivät mielestäni ole niin houkuttelevia. Sen sijaan mieluusti kehun ihan ilmaiseksi hyviä tuotteita ja palveluita niin Marinadissa kuin Kulutusjuhlassa.

Koen kuitenkin, että "ansaitsen" blogaamisella paljon muuta. Tämän harrastuksen ansiosta olen saanut asioita, joita ei rahassa mitata. Sen rinnalla eivät mahdolliset pienet mainostienestit paljon miltään tunnu.

Voisin kuitenkin kuvitella ottavani jonkun mainosbannerin blogiin, jos se olisi tuote/palvelu, josta itse pidän. En halua, että blogeissani voitaisiin mainostaa mitä tahansa, jopa sellaisia, joihin suhtaudun kielteisesti.

Kulutusjuhlassa mainoksiin suhtautuminen on vielä hieman kriittisempää. Kuinka uskottava olisi kulutusblogi, joka saisi joltain taholta rahaa? 

Mutta jos mainostaisin jotain, niin haluaisin tehdä sen selväksi myös lukijoilleni. Olen tainnut useasti kirjoittaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta, joten sikäli mahdolliset blogitienestit tahdon tehdä selväksi kävijöille.

Hesarin jutussa esitellään mm. Hilavitkutin.com. Mielestäni kyseinen sivusto eroaa ratkaisevasti esimerkiksi Kulutusjuhlasta: jos Kulutusjuhlaa tehtäisiin samalla aatoksella, niin varmaankin esittelisimme tuoteuutuuksia ja pistäisimme esiin kuluttajakauppaa tekevien yritysten tiedotteita. Silloin "blogilla tienaaminen" olisi kai varsin selvää, koska sellaista puffausta ei ilman rahaa viitsisi tehdä.  

Lisäksi mainostamiseen vaikuttaa mielestäni sekin, että itse ainakin luen blogeja nykyisin pääsääntöisesti RSS-lukijan kautta. Silloin näkyy vain teksti, joten mainoksista ei ole lukijalla haittaa, mutta ei niistä mainostajakaan hyödy.

Blogeilla ansaitsemiseen tulee varmasti jotain muita keinoja, jotka pelkkiä mainoksia paremmin hyödyntävät niin kirjoittajia, lukijoita kuin yrityksiä. Jos aiheen pohdinta kiinnostaa, niin voi lukaista vaikka Viral Garden -blogissa eilen julkaistun kirjoituksen "Blog monetization - How do we ALL win?" 

- - -

Sitten hiukkasen taas nurinaa Verkkohesarista. Kainalojuttuna oleva "Suosittuja suomalaisia blogeja" esittelee mm. Marinadin, mutta suoria linkkejä ei tietenkään blogeihin ole, vain pelkät osoitteet. Kyllä tällaisten linkitysten pitäisi jo arkipäivää.

Verkkoyhteisökeskustelu on ryöpsähtänyt esiin toden teolla viime aikoina. Miia kirjoittaa osuvasti omat huomionsa:

"Miksi monenkäyttäjän palvelu on Web.hevon2 -maailmassa automaattisesti yhteisö? Mitä yhteisöllistä on omien pääntuotosten lataamisessa verkkoon ehkä kenties jonkun nähtäville?"

Ja vielä netin keskustelupalstoista:

"2000-luvun medialukutaitoon pitäisi kuulua mielipidesampojen ja yleisten oksennuspalstojen erottaminen fokusoiduista, asiakeskeisistä yhteisöistä, joiden keskusteluilla varsin usein on lopputulos ja määränpää, välihuumoria tietenkään unohtamatta."

Miian väitöskirja on loppusuoralla, josta suuret onnittelut! Minun väikkärini edistymisestä on edelleen turha kysellä mitään: jos se tutkimussuunnitelma edes joskus kirkastuisi…

Nettikauppa kehittyy, asiakastyytyväisyys ei parane

The New York Timesissa oli artikkeli nettikauppojen käyttäjien tyytymättömyydestä: vaikka rahaa sivustojen kehittämiseen syydetään, niin asiakkaiden tyytyväisyys ei kasva. Juttuun haastateltu Larry Freed toteaa:

“If we walk into a local store, we don’t expect that experience to be better than it was a couple years ago,” Mr. Freed said. “But we expect sites to be better. The bar goes up every year.”

Tämähän on tietysti ihan luonnollista, koska netti kehittyy muutenkin. Tavalliset kaupat ovat rakenteeltaan melkoisen samanlaisia vuosikymmenestä toiseen, eikä itse kaupankäyntikään ole juuri muuttunut.

Nettiostoskäyttäytymisen kannalta jutussa on yksityiskohta kuvien merkityksestä ostopäätökseen. Asiakas oli valittanut, ettei hän pysty päättelemään käsilaukun kokoa suhteessa itseensä, koska ei voi tietää laukkua pitävän mallin mittoja. Kun laukku sitten kuvattiin kolmen eri kokoisen naisen käsittelyssä, niin ne asiakkaat, jotka näkivät nämä uudet kuvat, ostivat laukun vähintään kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin vain yhdellä mallilla laukun nähneet.

Yleisesti jutussa ennustetaan vähemmän yllättävästi, että videot tulevat merkittävään rooliin myynninedistämisessä.

Jos vähitellen töihin

Kesäni on siis sujunut pitkälti lomaillen. Nyt olisi vähitellen aika kääriä hihat ylös ja pistää oma firma pystyyn. Tavoitteena on, että elokuussa aloittelen tosissani toimimaan näiden asioiden parissa, joissa uskon olevani hyvä, eli viestinnässä niin netissä kuin muuallakin ja erityisesti kuluttajuuteen liittyvissä aihealuiessa. Eli siis myyn osaamistani tekstin ja puheen muodossa. Saapi kysellä lisää, mikäli kiinnostaa!

Tänään oli kuluttajaekonomian tutkijaseminaari, jossa esittelin blogeja ja alustavia ajatuksiani tutkimuksen tekemiseksi. Lisäksi minulla oli mahdollisuus tavata brittiprofessori Anne Murcot, ja juttelin samoista teemoista hänen kanssaan. Monta ajatusta jäi muhimaan, mutta juuri nyt en jaksa (enkä ehdi) niitä työstää.

Sen sijaan pistän esiin mainion videon (via Viral Garden), jossa kuluttaja haluaa eron mainostajasta:

Viime viikon Cisionin tilaisuudessa Alexander Mason kertoi myös siitä, kuinka he seurasivat H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä blogeissa käytyä keskustelua.

Ennen varsinaista lanseerausta sellaiset 60-70 prosenttia blogiteksteistä oli positiivisia: niissä kehuttiin asuja ja haluttiin ehdottomasti ostaa jokin tuotteista.

Kun H&M julkisti uuden malliston, niin blogitekstien sävy muuttui negatiiviseksi. Kaupoissa oli ollut "ryysis", vaatteet eivät vastanneet kuvien perusteella syntyneitä mielikuvia ja monet tuotteista myytiin loppuun nopeasti, mutta ne päätyivät myyntiin ruotsalaisten Huuto.netiin eli Blocket.se:hen. 

Odotukset, toiveet ja pettymys 

Tässähän siis tapahtui klassisia kuluttajien näkemyksiin vaikuttaneita asioita: moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun vaate näyttää kuvassa hyvältä, mutta todellisuudessa se ei istu päälle lainkaan tai näyttää muuten vaan väärältä. Luonnollisesti seurauksena on pettymys, koska odotukset ovat olleet jotain muuta.

Eli netissäkin pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisimman todenmukainen kuva tuotteista. Se on hankalaa, koska vaatetta ei voi tunnustella ja koettaa, mutta vähintään useita erilaisia kuvia olisi saatava tarjolle.

Tarjoa tietoa vähitellen 

Mason antoi myös pari vinkkiä yrityksille blogimarkkinointiin. Hän kehotti käyttämään blogaajien omia työkaluja, kuten videoita, ja jakamaan tietoa ripotellen, eli ei koko kampanjasivua auki samana päivänä. Näin kävijät saadaan palaamaan sivuille.

- - -  

Masonin blogin kautta päädyin myös seuraaviin tiedonlähteisiin:

Tanskalainen Semoblog tarjoaa blogikirjoittajille mahdollisuuden tienata rahaa:

"A website in Denmark semoblog.com have started a service which gives bloggers between 40 and 400 danish kronor per post that they write about specific products or services. semoblog.com have stated that the only demand is that blogger is open with the fact that they have recived money to write the bloggpost."

Blogimarkkinointiin perehtyneessä, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkielmassa todetaan tutut seikat puskaradiosta, avoimuudesta, mielipidejohtajuudesta ja luotettavuudesta (via):

"Our analysis has showed that the blog are considered credible based on the fact that they are based on word of mouth communication. The credibility is also affected since the receiver of a message is more likely to identify with the blogger, and by openness. This is amplified by the fact that the blogger often is a leader of opinion, and by the media itself. The conclusions concerning the ability to control shows that companies  should have an increased possibility to affect the communicated message.
This indicates that it is possible for a blog to be credible and also be affected by companies. The key factor is openness."

(Kirjoittelen tätä reilun 38 asteen kuumeessa, joten jos ajatuksissa on tavanomaista enemmän sekavuutta, voin syyttää sairautta.)

Olin aamulla kuuntelemassa Cisionin (ent. Observer) järjestämää Blogit ja Web 2.0 -tilaisuutta. Ruotsista saapuneet puhujat, Richard Gatarski ja Cisionin Pohjois-Euroopan Business Development Director Alexander Mason, olivat sen verran hyviä puhumaan ja tunsivat aiheensa, että heitä oli ilo kuunnella. Gatarskilla on esityksensä sisältö myös blogissaan.

Pitäisikö blogaajan tietää seurannasta? 

Kotimatkalla heräsi mieleen ajatus tähän eri yrityksen harjoittamaan blogiseurantaan liittyen: jos yksityinen blogi on päätynyt esim. Cisionin asiakkaan toiveista seurattavien listoille, niin olisiko reilua, että blogaaja saisi tästä tiedon?

Itse tiedostan toki sen, että ainakin joku Cisionilta tämän käy lukaisemassa (terveiset vaan sinne!), mutta entäs muut? Mitä mieltä olet: haluaisitko tietää, jos blogiasi "tarkkaillaan"?

Lisäys klo 15.10: Niin, Cisionin suunnalta olisi erityisen kiinnostavaa kuulla ajatuksia sekä tilaisuudesta, blogiseurannasta että tästä kirjoituksesta, saa minulla mailatakin, jos ei kommentoimaan rohkene lähteä. 

Ruotsissa herätty puolen vuoden sisällä

Masonin näkemykset ruotsalaisesta blogosfääristä, sen seurannasta ja blogien vaikutuksesta kuluttajiin olivat pitkälti samat kuin itselläni: blogeista voi hyötyä, mutta tolkku kannattaa pitää mielessä. Hän kertoi, että Ruotsissa blogit ovat nousseet vahvasti pinnalle viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla ovat blogeillle kehittyneet palvelut, kuten se eilen mainitsemani Blogportalen.se, Knuff.se ja myös Hesarin käyttöönottama Twingly, jotka ovat lisänneet lukijamääriä ja tehostaneet verkoston toimintaa.

Mason totesi, että hänen mielestään moni huutelee blogissaan mitä tahansa siksi, että ei todellisuudessa usko kovin monen (ainakaan huuteluiden kohteen) näitä kommentteja edes lukevan. Eli Masonin mukaan ihmiset eivät kuvittele itselleen mitään suurempaa lukijakuntaa. Toisaalta blogien voima on hänenkin mielestään nimenomaan verkosto: blogin kymmenen lukijan kautta tieto saattaa levitä linkitysten myötä laajalti.

Mason on muuten julkaissut esim. Bloggaren är köpt -artikkelin Aftonbladetissa liittyen blogimainostukseen. Kysyin tältä pohjalta, onko hän havainnut näitä tilanteita, joissa blogaaja on "väärinkäyttänyt" sitä, että tietää saavansa rahaa. Masonin vastauksen mukaan näitä on tullut vastaan, mutta aika monet on nopeasti tajuttu ja ne ovat tietysti vaikuttaneet negatiivisesti blogaajan maineeseen. 

Mason näkee blogit ja keskustelupalstat markkinoijien kannalta lähinnä focus groupeina, ei siis varsinaisesti kattavaa kuluttajatietoa ja -mielipiteitä kertovana järjestelmänä. Olen tästä tietysti samaa mieltä. Mason totesi myös ruotsalaisblogaajien ikärakenteen painottuvan hyvin voimakkaasti nuoriin, joka vaikuttaa aiheisiin, joista he kirjoittavat.

Blogien merkityksen arvottaminen

Tilaisuuden lopuksi Sanna Kurkela kertoi Cisionin tarjoamista palveluista (nettikeskutelujen seurannasta olen yleisellä tasolla kirjoitellut jo aiemmin). Jäin pohdiskelemaan sitä, millä perusteella seurattavat blogit loppujen lopuksi valikoituvat ja miten näitä seurantapalveluita tarjoavat firmat blogeja arvottavat. Viime viikolla Tietoviikossa M-Brainilta oli aihettä käsiteltyyn juttuun mielestäni kommentoitu, että he seuraavat lähinnä poliitikkojen ja vastaavien blogeja, ja tavisblogeja lähinnä pyynnöstä (itse lehtijuttu on nyt hukassa, joten en voi tarkistaa asiaa). Mason taasen esitteli blogien keskinäiseen linkkaamiseen perustuvia "kartastoja".

Mutta eiväthän esimerkiksi linkit kerro koko totuutta blogin merkittävyydestä. Omista blogeistani arvioisin yritysten, ja myös yleisen keskustelun, kannalta huomattavasti merkittävämmäksi Kulutusjuhla.comin kuin Marinadin, vaikka Marinadiin on enemmän linkkejä ja päivittäinen kävijämäärä on suurempi. Kulutusjuhla on nimittäin "oikeaa asiaa" ja sinne tullaan paljolti nimenomaan googlettamalla tuotenimiä ja vastaavia asioita.

Tästä olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jonkun kommentti, kun omia blogejani katselen hyvin subjektiivisesti. Tosin minussahan olisi ehdottomasti ainesta analysoimaan toisten blogeja!

 

Alexander Mason kertoi mm. siitä, miten Ruotsissa oli H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä seurattu blogikirjoituksia.  

 

Koska moni yritys haluaa tietää mitä heistä netissä puhutaan, niin tämä tarjoaa tietysti bisnesmahdollisuuden joukolle ohjelmistofirmoja: kehitellään ohjelmia, jotka haravoivat netistä vaikkapa blogitekstejä tai keskustelupalstojen kirjoituksia, joissa yrityksen nimi on esillä. Vähän vastaavalla idealla, kuin jo kauan on tehty mediaseurantaa.

Seurailen tätä puolta hieman kaksijakoisin mielin. On toki hyvä, että nettikeskusteluihin kiinnitetään huomiota. Mutta netissä puhetta on niin paljon ja monitasoisesti, ettei se kaikki tarjoa mitään järkevää tietoa. Niinpä tietysti järjestelmiä tarjoavat firmatkin seuraavat tiettyjä keskusteluja, blogeja ja sivustoja, mutta ovatko juuri ne palvelua ostavan tahon kannalta oleellisia ja tärkeitä? Ja saataisiinko vastaavaa, ja jopa yrityksen kannalta relevantimpaa, tietoa jo sillä, että joku systemaattisesti käyttäisi viikoittain puolituntisen hakukoneiden ja oleelliseksi koettujen sivustojen parissa? Nettilähteiden arvottaminen on varmasti vaikeaa, mutta Googlellahan on tunnetusti se suuri valta:

Kyse on tietysti siitä, millaista etua seurantajärjestelmän ostamisella tavoitellaan, joten aivan kuin missä tahansa yrityksen hankinnassa pitäisi tietää, mitä ostetaan ja onko siitä saatu hyöty hintansa väärti.

Tieto pitää myös hyödyntää

Lisäksi: hyödynnetäänkö saatavaa tietoa vai jääkö se vain tasolle "ihan kiva tietää". Jos iso firma saa vain isot läjät nettitekstipätkiä sieltä ja täältä, niin niiden analysointia ja hyödyntäminen on se suuri homma. Moni firma saa taatusti edullisesti ja kätevästi asiakaspalautteen ja kehitysideoiden omaista tietoa netistä, ja tietysti monet jo tämän vankasti hyödyntävät.

Perinteisessä mediaseurannassa on Suomen tasolla kenen tahansa helppo päätellä, mikä ero on paikallislehdessä tai Iltasanomissa julkaistulla jutulla. Netissä lähteiden arvottaminen on aivan toisenlaista.

Kuten monta kertaa on todetut, blogit nousevat hakutuloksissa varsin helposti korkealle ja Google on monen esimerkiksi tuotetietoja etsvän ykköspaikka. Eli sinänsä juuri Googlen hakutulokset ovat monen yrityksen kannalta oleellisimmat, ja nehän saa selville kuka tahansa.

Hintansa väärti? 

Jos työskentelisin organisaatiossa, jolle tarjottaisiin tällaista palvelua, niin miettisin tarkkaan, onko se tarpeellinen ja mitä lisäarvoa sillä saa. Monelle suurelle kuluttajakauppaa käyvälle firmalle järjestelmä lienee hyödyllinen apuväline asiakkaiden ajatusten haisteluun, mutta taatusti on suuri joukko yrityksiä, joille järjestelmien tarjoama apu ei ole mitenkään oleellinen.

Eikä tietysti usein riitä sekään tieto, mitä juuri omasta firmasta puhutaan, vaan pitäisisi haalia tietoa myös esimerkiksi kilpailijoista. Tätä nyt pohdiskelin taannoisen Helsingin kaupungin jääpuistosta uutisoidun jatkotilanteen ja siihen liittyneen M-Brainin seurantajärjestelmän käytön jälkeen. Ajatukseni eivät ole mitenkään erityisen jäsennellyt, joten olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin n&äkemyksiä. (Tosin nyt suuntaan lomareissulle itärajan tuolle puolen lomailemaan ja blogaaminenkin saa jäädä muutamaksi päiväksi, joten en varmaan kovin tehokkaasti vastaile kommentteihinkaan, heh.)

Miia on kirjoittanut mainiosti:

"- - - hämmästyttävää on, kuinka paljon virtuaaliyhteisöt ja sosiaalinen media saavat osakseen tätä ansaintamallikeskustelua. Eihän muotimaailmakaan tee etusivun juttuja keisarin uusista vaatekerroista.

- - -

En ymmärrä, kuka tai mikä meni herättämään dot.com -haamun henkiin. Meilläpäin yritysmaailmasta kantautuva viesti on paljon vähemmän sieninen. B2C on vain pieni osa kokonaisuutta eikä virtuaalisuutta voida ajatella pelkkänä loppukäyttäjien loputtomana rahastamisena ympäristössä, jossa kaiken pitäisi lähtökohdiltaan olla ilmaista."

Niinpä: yhtäkkiä paljon pöhinää ja puhinaa, hehkutusta ja tutinaa. Ja rahan ympärille sekä B2C -maailmaan kietoutuvaa ajattelua, vaikka kyse on toki paljon muustakin.

Minulle tietysti nimenomaan kuluttajanäkökulmat ovat se ykkösjuttu, joten mikäs tässä tilannetta seuraillessa, vaikka toki hämmästyttää, miten tämä "sosiaalinen web" on nyt yhtäkkiä se juttu, josta kaikki kohkaavat.

Esimerkiksi kuukauden sisällä on ainakin kolme seminaaria aiheesta: Miian mainitseman ensi keskiviikon TIEKEn ja Taloussanomien seminaari, seuraavana päivänä Tampereella oleva  AD-MOBI ja 19. huhtikuuta VTT:n maksuton iltapäiväseminaari ("Miten luoda menestyvä käyttäjävetoinen palvelu", ei ainakaan toistaiseksi näy VTT:n tapahtumakalenterissa).

Kaikissa on aiheena siis sosiaalinen web (ja ansaintamallit), jokaisessa yrityscasena Igglo ja puhumassa firman toimitusjohtaja Mikko Ranin.

Vietin eilen todellisen sosiaalisen netin päivän: aamupäivällä kävin kuuntelemassa VTT:n raporttiin "Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja" (raportin pdf ja tiedote)  liittyneen tiedotustilaisuuden . Iltapäivällä istuin DiViAn Digitaaliset kanavat ja kuluttajan käyttäytyminen -seminaarissa.

Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa.

Kuten VTT:n raporttikin osoittaa, sosiaalisen webin liiketoiminnilla ei vielä suuria summia laajemmin tienata, mutta jostain rahaa on tietysti tultava jatkossakin.

"VTT:n mukaan tulevaisuuden uusia liiketoimintamahdollisuuksia voivat olla esimerkiksi sisällön tuottamisesta maksaminen, taustateknologioiden kehittäminen, sosiaalisen median työkalujen käyttö ammattisovelluksissa ja tulojen jako erilaisissa yhdistelmäpalveluissa. Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista palveluista on jo olemassa."

Lompakko virtuaaliselle kuluttajaidentiteetilleni 

Minua kiinnostaa eniten tuo sisällön tuottamisesta maksaminen. Sitähän toki jo tapahtuu muussakin mediassa, eli esimerkiksi media palkitsee ihmisiä parhaista tuote- tai uutisvinkeistä tai kännykkäkuvista.

Mutta mikä tässä mielestäni on tulevaisuuden mahdollisuus, on se, että sosiaalisen verkoston jäsenet maksavat toisilleen. Ongelma vain on toimivan maksujärjestelmän, "virtuaalirahan" puute. Mieluusti liittäisin netti-identiteettiini jonkinlaisen lompakon, josta voisin kilautella vaikka kymmenen sentin arvoisen summan esimerkiksi toisen blogaajan tai musiikintekijän hyvästä tuotoksesta. Vastaavasti joku toinen voisi sitten pistää jotain minulle, jos kokisi minun sen ansaitsevan. Siis kuten linkittäminen, "diggaaminen" ym. vastaavat toimet kertovat nyt "arvostuksesta", niin toiminta laajenisi myös konkreettisemmaksi.

Samoin olisin valmis maksamaan pieniä summia esimerkiksi täydentävistä tiedoista jne. monissa asioissa, mutta yhtenäisen maksukäytännön puuttuessa tämä on vaikeaa.

Kyllähän näitä tietysti kehitellään ja tunnettuna esimerkkinä Habbo Hotelissa maksetaan virtuaalista tavaroistakin, joten kenties saan pian käyttöön oman lompakon virtuaali-identiteeteilleni. Kaikki eivät tietysti maksaisi koskaan mitään, mutta osa varmasti jostain jotain.

Osta musaa, sijoita artistiin 

Kyllähän esimerkiksi suomireggaen esittäjä Jukka Poika jatkaa biisien myymistä vapaaehtoisperusteella: nyt voi ostaa mm. Pläski-kappaleen:

"Voit ostaa kappaleen lataamalla sen koneellesi ja maksamalla 1€ (sis.alv22%) tilillemme 405510-2252601 (Jenkkarekka äänite). Jos biisin ladattuasi päätät ettet pidäkään kappaleesta, voit tehdä asiakaspalautuksen poistamalla sen saman tien kovalevyltäsi (silloin ei tietenkään tarvitse maksaa).
terv. Jukka"

Miten paljon helpompaa olisikaan, jos voisin vain klikata virtuaalikukkarostani rahat Jukka Pojalle kulkematta pankin kautta? Toki tässä on ne omat, tunnetut ongelmat, mutta kehittyköön tekniikka käyttäjäystävälliseksi.  

Sami Viitamäki esitti Diviassa crowdsourcingista puhuessaan kiinnostavan Sellaband.com -yhteisön eli eräänlaisen virtuaalisen levy-yhtiön. Sivun avulla musiikintekijät voivat pistää julki tuotoksiaan ja yhteisön jäsenet, "believersit", voivat sijoittaa fanittamiinsa yhtyeisiin tai artisteihin rahaa. Kun riittävä summa (50 000 dollaria) on koossa, yhtye/artisti astelee levytysstudioon ja  tekee pitkäsoittonsa. Mainontaa ja markkinointia hoitavat tietysti omalta osaltaan believersit. He sitten saavat oman osuutensa, jos levyllä tienataan. ("How it works"- sivu)

Levymyynti tippui viidenneksen USA:ssa 

Musiikkituotanto elää tietysti tällä hetkellä melkoista myllerrystä. Jenkeissä vuoden ensimmäisellä kolmanneksella on myyty 20 prosenttia vähemmän cd-levyjä kuin vuotta aiemmin, paljastuu The Wall Street Journalista. Vaikka digitaalisen musiikin myynti on kasvanut roimasti, ovat cd-levyjen osuus silti vielä yli 80 prosenttia kaikesta myydystää musiikista. Näin ollen siis "maksetun musiikin" osuus on vähentynyt noin 10 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, ja musiikki pörrää netissä laittomasti.

Eli uusia malleja, kuten Sellaband tai Jukka Pojan "maksa jos tykkäät", tarvitaan tällä puolella kipeästi, jotta raha liikkuu.

Nettimaailman mainioihin puoliin kuuluu linkittäminen ja mahdollisuus jäljittää sivuille tulleita linkitysten kautta. Näin päädyin Suoramarkkinointiliiton Suoran vuosi 2007 -julkaisuun lukemaan Minna Ritoluoman artikkelia Consumer Empowerment - voiko aktiivisia asiakkaita hallita.

"Melkoinen osa suomalaisista yrityksistä tuntee asiakkaansa yhä vain ikäryhminä, tuloluokkina, ostouseutena ja kulutettavana rahana ei ihmisinä joilla on ääni ja ajatuksia muustakin kuin suhteestaan brändiin ja kuluttamiseen.

Haaste tässä demografisessa näkökulmassa on siinä, että vaikka se tuottaa tietoa siitä mitä ihmiset tekevät ja kuinka heidät tavoittaa, se ei kerro yhtään mitään siitä, miksi ihmiset tekevät asioita. Tieto siitä, mitä asiakas tekee tänään ei kerro sitä, mitä hän tulee tekemään huomenna.

- - -

Mutta ehkä kaikkein tehokkain ja helpoin kerätä tietoa markkinoinnin pohjaksi ja myös rakentaa omaa brändiä on seurata mitä netissä omasta tuotteesta tai brändistä puhutaan – ja osallistua keskusteluun."

Kiinnostavaa tekstiä oli myös asianajaja Elina Koivumäeltä kuluttajalta kuluttajalle -markkinointikonseptien lainsäädännöstä.

Kannattaa vilkaista myös Suoran vuosi -opuksen sisällysluettelo, mikäli kiinnostaa tietää, mitä suoramarkkinoijien mielissä liikkuu niin sähköisistä laskuista, sähköpostimarkkinoinista, asiakkaiden kanssa käytävästä dialogista jne. Tietysti lukiessa on syytä pitää mielessä, ketä kirjoittajat ovat ja mistä lähtökohdista käsin tekstinsä ovat tuottaneet (ja sitähän on syytä ajatella aina, myös näitä sanoja tavatessa).

- - -

Eilen professorin kanssa tuli puheeksi myös tutkimusten ym. aineiston kopiointi ilman lähdeviitteitä. Blogeissahan on mainio ja hyvä tapa viitata sinne, mistä tiedon löysi ja linkkaaminen on tärkeä osa blogien vuorovaikutusta. Tästä taisi mm. Majavan Jere syksyllä puhua konfabulaarissa ja totesi, että tiedemaailma voisi ottaa oppia.

Kun turha tässä on kuvitella, että suoraan omasta päästään hienoja ajatuksia keksisi. Myös ne ajatusten alkusiemeniä antaneet ansaitsevat usein linkkinsä. Tietysti viittaamisen syyt ovat samat kuin muuallakin, eli lukija voi tarkistaa lähteen, pohtia itse, vetääkö samoja johtopäätöksiä tai mikä on lähteen luotettavuus jne. Kaikkia virikkeenantajia ei tietysti edes hahmota, joten linkkaaminen on sikäli mahdotonta.

Ja toki ainakin itse olen linkkien kautta päässyt käsiksi kiinnostaviin teksteihin ja tiedonpätkiin, joten tietysti toivon, että omalta osaltani voin tarjota vastaavaa myös muille.

Tänään on väitellyt KTM Maria Antikainen:

VTT:n tutkijan Maria Antikaisen tuoreen väitöstutkimuksen mukaan verkkoyhteisöjen perustaminen ja hyödyntäminen voivat monin tavoin tehostaa yritysten pitkäaikaisten asiakassuhteiden kehittämistä. Yksi merkittävimmistä hyödyistä on suora vuorovaikutus asiakkaan kanssa sekä toisaalta asiakkaiden välisen dialogin mahdollistaminen ja sen hyödyntäminen. Yritys oppii tuntemaan asiakkaitaan ja voi näin hyödyntää oppimaansa toiminnassaan. (VTT:n tiedote)

Pitänee jossain vaiheessa kaivella itse väitöskirja (nimeltään "The Attraction of Company Online Communities – A Multiple Case Study") esiin ja vilkaista. 

 - - -

Myöhään eilen illalla sain kuin sainkin jotain tutkimussuunnitelman pohjaa rävellettyä ja lähetin sen professorilleni, jonka kanssa olen sopinut tapaamisen maanantaiksi. Aika paljon pitää vielä tehdä ajatus- ja kirjoitustöitä, jotta suunnitelma jämäköityisi ja palvelisi oikeasti minuakin. Mutta sisälsi se nyt mm. seuraavaa tietoa: 

Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä siihen, miten kuluttajuus näkyy suomalaisissa blogiteksteissä. Blogiteksti antaa mahdollisuuden tutkia ihmisten asenteita ja kulutuskäyttäytymistä mielenkiintoisen aineiston kautta: kirjoittajat ovat laatineet tekstejä ilman, että heitä on pyydetty kirjoittamaan kuluttamisestaan.

Tutkimuksessa haetaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

• millaista kuluttajakuvaa blogikirjoittajat luovat itsestään?

• miten blogeissa näkyvät eri tuotteet ja tuoteryhmät?

• miten blogeissa kehutaan/haukutaan tuotteita ja palveluita? (kuinka paljon, kerrotaanko nimiä jne.)

• millaisia vinkkejä omaan kulutukseen blogien lukijat saavat?

• miten blogeissa esiintyviin, kuluttamiseen liittyviin tuotteiden ja palveluiden kommentteihin suhtaudutaan?

• miten blogeissa esiintyvä mainonta koetaan ja olisiko blogaaja itse valmis ottamaan mainoksia blogiinsa tai esimerkiksi toimimaan suosittelijana, jos itse saisi vaikkapa tuotenäytteitä?

• kuinka tiettyyn tuoteryhmään keskittyneessä blogissa käsitellään tuotteita?

- - -

Sari oli tehnyt mielenkiintoisia havaintoja nettiin liittyvästä lehtikirjoittelusta Hesarin arkistoja tutkimalla. Verkkopäiväkirjamaininnat lisääntyivät melkoisesti vuonna 2005 edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi Sarin poiminnat tarjoavat hauskoja makupaloja menneisyydestä, joka ei ole kovin monen vuoden päässä, mutta silti tuntuu jo kaukaiselta.