Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Kun toukokuussa olin Jyväskylän blogimiitissä, niin ainakin Hessun kanssa tuli pohdintaa blogikirjoittamisen eroista sukupuolten välillä. Hän oli kiinnostunut touhusta teknologialähtoisesti, minä taas viestinnällisistä syistä.

Muutoinkin olen aina välillä miettinyt sukupuolten eroja blogaamisessa: että onko se vain minun fiilikseni, että tuttavapiirin blogaavat miehet julkituovat blogeissaan usein oman nimensä ja kirjoittavat "yleistä" asiaa, kun taas naiset pistävät nimimerkin, jonka takana haluavat myös pysyä, ja kirjoittavat henkilökohtaisempaa päiväkirjaa.  Tai esimerkiksi naistoimittaja pitää ikää kuin työnsä puolesta yhtä blogia ja kirjoittaa nimimerkillä toista.

Sivusilmällä olen vilkuillut aihetta käsitelleitä tutkimuksia. Nyt Marjut nosti esiin Mining the Blogosphere: Age, gender and the varieties of self-expression -tutkimuksen. Samaan syssyyn Pirkka pohtii netin miehisyys/naisellisuus -aspektia ja toteaa, että digiboksi on luonteeltaan mies ja blogi nainen.

Eli lienee aika pureutua aiheeseen tarkemmin: vaikuttaako sukupuoli blogikirjoittamiseen ja miten? Tutkimukset ovat muualta maailmalta, mutta olettaisin, että samoja lainalaisuuksia löytyy myös suomalaisesta blogosfääristä.

Naiset ovat kiinnostuneempia sosiaalisesta puolesta 

"Effects of Age and Gender on Blogging (pdf)" -otsikon alla kerrotaan, että miesten ja naisten blogaaminen eroaa merkittävästi. Kaikenikäiset miehet kirjoittavat enemmän politiikasta, teknologiasta ja rahasta kuin naiset. Naiset kertovat omasta elämästään ja myös käyttävät persoonallisempaa kieltä. Pieni, mielenkiintoinen havainto ikään liittyen on, että blogaajien vanhenemisen myötä käytetään enemmän hyperlinkkejä.

Brittiläisiä blogeja tutkineet Sarah Pedersen ja Caroline Macafee vahvistavat, että myös sillä suunnalla linjaus on sama kuin Yhdysvalloissa. Naiset ilmoittivat olevansa kiinnostuneempia blogaamisen sosiaalisesta puolesta, kun miehet taas taas tiedosta ja mielipiteistä. Miesten blogit olivat myös teknisesti kehittyneempiä. Yksityisyys oli tärkeää naisille (sekä homoseksuaaleille sukupuolesta riippumatta).

Tutkijat toteavat, että kaikki nämä tekijät voivat selittää sitä, että Britanniassa naisblogaajien julkinen profiili on miehiä alhaisempi.

Alussa mainittu, Marjutin vinkkaama tutkimus keskitty kielelliseen ilmaisuun ja tukee samaa "miehet tekniikkaa, naiset tunteita" -ajattelua.

"In content–based features, we see the factors Religion, Politics, Business, and Internet used more frequently by male bloggers, while the factors Conversation, AtHome, Fun, Romance, and Swearing are more often used by female bloggers."

Teinien blogit "enemmän samankaltaisia kuin erilaisia" 

Toisaalta Gender, identity, and language use in teenage blogs -tutkimuksessa Huffaker ja Calver toteavat, että eri sukupuolta olevien nuorten blogit ovat keskenään enemmän samanlaisia kuin erilaisia.  

"Perhaps the technical ease of use of blogs levels the differences between males and females, or perhaps this generation of Internet users is becoming more androgynous in its online communication and interaction."

Ne syvällisemmät taustat ja minä itse

Onko tällä sukupuolisuudella ja sen tutkimuksella sitten oikeasti väliä ja mitä kaiken taustalla on? Melissa Gregin tekstiä esittelevässä tiivistelmässä todetaan:

"It argues that generalisations about the so-called ‘trivial’ content of women’s blogs are of little use to the extent that they leave the apparently opposite term - ‘political’ - undefined. The chapter aims to situate discussions about gender and political participation within a wider historical and intellectual framework. In doing so, it suggests that both gender and blogging reflect broader social anxieties about an expanding public sphere."

Taustalla siis lymyilee historiallista, kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä, ja miesten blogit nähdään helposti merkittävimpinä kuin naisten kirjoittelut. Naiset eivät siis kirjoita politiikasta, koska eivät siinä muutenkaan ole olleet mukana.

Minä miellän kirjoittavani Kulutusjuhlaan myös yhteiskunnallisesti merkittävämpää tekstiä: siellä olen "vaikuttaja". Marinadi-blogissani olen selvästi naispäiväkirjailija.

Tässä Mari Koo -blogissanikin ilmeisesti näkyy naisille tyypillisempiä tapoja miettiä myös asiantuntijuuttaan. Olenhan tuonut julki epäilykseni mm. omasta tietämättömyydestä, enkä ole vain kirjoittanut "tiukkaa asiaa" ja mielipiteitä: minulla on esimerkiksi kategoria "Fiilikset", jotta voin tunteilla.

Jotta tiedekunnassamme säilyttäisi jatko-opiskeluoikeuden, on vuoden sisällä opiskelijaksi hyväksymisestä jätettävä opinto- ja tutkimussuunnitelmat. Oma ensivuoteni lähenee loppuaan, ja mitään näkyvää en siis varsinaisesti ole saanut jatko-opintojen suhteen aikaan. Nyt sitten taas kirjoittelin tutkimussuunnitelmaa uusiksi, ja ajattelin ottaa kohteeksi muoti- ja trendiblogit ja niiden kulutuskirjoittelun. Olisi jo sentään hiukkasen rajausta aiheeseen.

Mutta näillä näkymin uhkaan jäädä ikuiseksi "väitöskirjaa aloittelevaksi". Täytyy myöntää, että pidän jatko-opintoja jonkinlaisena takaovena: jos ei ole muuta, niin voin aina sanoa tekeväni niitä (tosin enpä ole edes yhtään apurahaa anonut, joten mitään rahoitusta tai ulkopuolista porkkanaa tälle harrastukselle ei ole).

Toisaalta nautin kyllä akateemisessa maailmassa pörräilystä. Se tuo ajatteluun erilaista näkökulmaa ja syvyyttä, ja sen kautta toki saa luotua myös kontakteja. Joten ehkä jonakin päivänä otan ja repäisen, alan tosissani pakertaa (kunhan on oma talous kunnossa!) ja se väitöskirjakin voisi syntyä.

Tosin kynnys esimerkiksi tieteellisen tekstin tuottamiseen on kohonnut korkealle, ja englanniksi en koe osaavani kirjoittaa oikeastaan mitään järjellistä. Siis kyllä näitä ylitettäviä kynnyksiä riittää.

Mutta jos nyt ensiksi se opintosuunnitelma johonkin kuntoon ja tutkimussuunnitelma proffalle hyväksyttäväksi. Säilyisi sitten edes tämä jatko-opiskelijan kätevä status, heh.

Facebookista pöhistään nyt 

Ongelmansa on siinäkin, että nettimaailmassa tapahtuu niin paljon ja vauhdilla, etten malta keskittyä vain blogeihin ja niihin liittyviin aineistoihin. Tänäänkin huomasin lukevani Facebookia tarkastelevasta tutkimuksesta (Ellison & al. 2007), koska olen itsekin nyt jotenkin ryhtynyt ajattelemaan, että se on näistä monista SNS (Social Network Sites)  -palveluista jollain lailla omaan elämään sopivan tuntuinen (profiilini). Suomalaisten käyttäjien määrä Facebookissa kasvaa vauhdilla ja omiakin tuttuja liittyy mukaan yllättävän vauhdikkaasti.

Facebookin lähtöpaikkanahan on Yhdysvallat ja sikäläinen opiskelumaailma, jonka tietysti huomaa Facebookia käyttäessään. Kyseisessä tutkimuksessa ovatkin kohteena juuri opiskelijat ja heidän Facebookin hyödyntäminen. Tutkimus vahvisti sen käsityksen, jonka olin itselleni Facebookista muodostanut: sitä käytetään ns. offline-yhteyksien ylläpitoon eikä juurikaan uusien suhteiden luomiseen. Facebookia kyselyyn vastanneet käyttävät varsin ahkerasti: kyselyyn vastannet seikkailivat sivuilla normaalisti 10-30 minuuttia päivässä ja heillä oli 150-200 toveria listattuna.

"Online social network sites may play a role different from that described in early literature on virtual communities. Online interactions do not necessarily remove people from their offline world but may indeed be used to support relationships and keep people in contact, even when life changes move them away from each other."

Itse en ole hirveän aktiivinen ollut näillä missään sivustoissa. Minun "offline"-lähipiirissäni on kovin monia sellaisia, jotka eivät ole juurikaan mukana "online", joten sikäli kaikki SNS-sivustoni kontaktit ovat toistaiseksi pitkälti samojen henkilöiden kanssa verkottumista, ja erityisesti tietysti blogeista tuttujen kanssa. Eli siis kontakteista puuttuu monta oikeasti minulle todella tärkeää ihmistä, ja sitten mukana on myös niitä, joita en ole koskaa edes tavannut ja joihin offline-yhteyskään ei välttämättä ole kovin vahva.

Joten Esinetarinoissa olevalle toteamukselle on helppo nyökytellä:

"Sellaista päivää ei tule, että kaikki hyppäävät Facebookin sivuilla klikkailemassa send me a beer -ikoneita. Sen sijaan ihmiset varmasti keskittyvät niihin mahdollisuuksiin, joilla saa höystettyä päiväänsä hieman vakavammin ajatuksin. Ne pitäisi saada näkyviin, jotta touhun mielekkyys kantaa hypen yli. Sielukkaat palvelut elävät kyllä."

(Facebookiin liittyviä muiden blogaajien lausahduksia kokosin tuonne TalSan Omaan sanaan ja varmaan teen sitä jatkossakin osuvien kommenttien tullessa kohdalle).  

Päädyin lukaisemaan Wiredista Nancy Millerin tekstin populaarikulttuurin käytön nykytilasta. Hän vertaa median ja viihteen kuluttamista snackseihin, noihin pieniin välissä haukattaviin makupaloihin:

"Music, television, games, movies, fashion: We now devour our pop culture the same way we enjoy candy and chips - in conveniently packaged bite-size nuggets made to be munched easily with increased frequency and maximum speed. This is snack culture - and boy, is it tasty (not to mention addictive). - - -

Today, media snacking is a way of life. In the morning, we check news and tap out emails on our laptops. At work, we graze all day on videos and blogs."

Mieleeni tuli, että tätähän se pirstaloituminen on nykyisin. Myös kuluttamisessa ylipäätään. Sen sijaan, että otetaan samasta tyylistä ja hengestä kaikki, niin esimerkiksi pukeutumisessa napsitaan vaikutteita vähän sieltä ja täältä. Huoletta voi asioida niin Lidlissä kuin Stockmannilla, ja pukeutumisessa voi yhdistää H&M:n, kirpputorien ja designerien asusteita. Harrastukseksi on täysin soveliasta mainita sekä ooppera, jalkapallo että puutyöt. Ruoanlaitossa puhuttaan cross kitchenistä.

Ei ole enää yhtä työuraa, vaan jatkuvasti on kehityttävä ja koulutettava. Eikä yhtä identiteettiä, vaan itsestään on tunnistettava eri puolet.

Ja näistä kaikista tietysti pyritään popsimaan ne parhaat palat, hotkaistaan nopeasti ja sitten taas jotain uutta.

Itsestäni tuntuu, että pitkällistä keskittymistä vaativiin asioihin on yhtä vaikeampi uppoutua. Olen totuttanut itseni nopearytmisyyteen, ja kiinnostus ei pysy yllä, ellei tapahdu tarpeeksi riittävällä vauhdilla. Monisataasivuiset romaanit vaihtuvat novelleihin ja You Tubessa päätän sekunneissa, kiinnostaako tämä video vai ei.

- - -

Omalta osaltani taas yksi osoitus pikavälipaloista on jälleen uusi blogi. Halusin kokeilla Taloussanomien Oma sana -palvelua ja tein sinne blogin, jonne kokoan viisaita, koskettavia, ärsyttäviä, nokkelia tai muuten vain ajatuksia herättäviä lainauksia muiden teksteistä.

- - -

Syksyllä järjestetään Helsingin yliopistolla taas Konfabulaari (kiitos vinkkauksesta Suvikolle!). Suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja minä toki aion osallistua, mikäli ei mitään mullistavaa estettä ilmaannu. Ideoiden kokoaminen on alkanut: pitäisi varmaan itsekin kehitellä jotain…    

Viime aikoina olen sivistänyt itseäni Tiedon kauppiaat -kirjalla, jonka on kirjoittanut akateemisten yrittäjänaisten nelikko (kiitos kirjavinkistä Sun äidilles!).

Olen lukenut kirjaa pätkittäin, koska kerralla hotkaistavaksi asiaa on tuntunut olevan liikaakin. Monet kohdat tuntuvat siltä, että tekisi mieli hihkaista, että "just noinhan se on, en vain ole osannut sitä itse sanoin ilmaista!"

Kirjassa korostetaan inhimillisyyttä ja yrittäjän persoonaa asiantuntijayrityksen toiminnassa, ja ainakin itse olen kirjan myötä yhä tarkemmin miettinyt, mitä arvostan, haluan ja osaan.

Asiantuntijaakin pelottaa 

Toisaalta kirja pistää miettimään omaa tapaa toimia ja tehdä yhteistyötä sekä myös pakottaa kohtaamaan mielen taustalla välkkyviä pelkoja. 

"Pelosta puhutaan harvemmin johtamisen tai asiantuntijatyön yhteydessä, koska peloista puhumista pidetään heikkouden merkkinä tai lapsellisena. Vallitsevan käsityksen mukan aikuisten tulee hallita pelkonsa eikä niiden tule vaikuttaa ammattikäyttöön. Tätä tulkintaa tukee se, että asiantuntijatyössä järjen merkitys korostuu. - - -

Koska pelkoa joka tapauksessa tunnetaan, pelkojen kieltäminen on lyhytjännitteinen toimintatapa. Ne saattavat ohjata asiantuntijatyötä enemmän kuin halutaan." (s. 142)

Oman osaamisen arvostamiseen 

Oman osaamisen kohdalla palaan aina niihin samoihin aatoksiin. Siitä, miten opittuaan jostain jotain jonkin verran tajuaa, miten paljon olisi vielä jäljellä. Siitä tulee rimakauhu, oppimisen määrä tuntuu valtavalta, ja itseltään vaatii paljon. Pitäisi osata mahdottoman hyvin, ennen kuin voi väittää osaavansa. 

Ja jos jotain osaan, tai siis muut väittävät minun sitä osaavan, niin sen taidon vähättelen: "Kyllähän kuka tahansa nyt tämmöistä."

Sama pätee myös omiin ominaisuuksiin. Toisissa ihmisissä kadehdin niitä piirteitä, jotka itseltäni puuttuvat, enkä sitten tajua, että minulla on vastaavasti sellaista, jota muut kenties kadehtivat.

- - -

Jatko-opinnot ovat nyt valitettavan vähällä huomioilla. Kävin tänään yliopistolla etsimässä artikkeleita sähköisessä muodossa ja hermot meinasi mennä, kun erään julkaisun teksteihin ei päässytkään käsiksi, vaikka olisi pitänyt, ja siihen tyssäsi se into.

Hurjalta tuntuisi tehdä lähteiden hankintaa pelkästään haeskelemassa painettua aineistoa pitkin kirjastoja ja kopioida niitä talteen: sinällään siis lienee vain hyvä, jos tutkimustyöni venyy, sillä parin vuoden päästä on varmasti taas parempia työkaluja sähköisten aineistojen hallintaan.

Valtiotieteellinen tiedekunta myönsi minulle sivuaineoikeuden viestinnän aineopintoihin (perusopinnot suoritin pari vuotta sitten avoimen yliopiston puolella), ja siellä aion käydä seuraavien kolmen lukukauden aikana suorittamassa ainakin jokusen opintojakson.

Eilen oli siis blogitapaaminen, jonka käytännön järjestelyt hoidin tällä kertaa. Sponsorina oli Igglo (tai laajemmin Taivas Innovation), ja puhumassa Björn Hammar. Piti olla toinenkin hemmo ja kaikenlaista, mutta se nyt ei sitten tällä kertaa onnistunut.

Itse olin niin emännän roolini lumoissa, että Björnin puheestakaan ei jäänyt päähän paljoakaan. Toisaalta olen hänen kanssaan samoista aiheista jutellut ennenkin.

Kitisevät blogaajat 

Ennen Björnin puheenvuoroa mainitsin hänelle, kuinka saman päivänä It-viikossa Alex Nieminen sanoi, että Suomessa blogit ovat menneet Suomessa liikaa kitinä- ja elämäntuskasuuntaan. Björn kommentoi tätä niin, että hän on vähän samoilla linjoilla Alexin kanssa: blogeissa käperrytään itseen ja odotetaan muiden tulevan, vaikka olisi tarpeen olla avoimempi ulospäin (muuten, jutellessamme Björn tietysti kehui, että Kulutusjuhla on esimerkki blogista, joka ei käperry itseensä).

Niin, yritysten näkökulmasta "kitinä" on ongelma, mutta eihän se ole ongelma blogaajille itselleen tai blogien lukijoille. Useimmat "tavisblogaajat" vain haluavat vuodattaa omaa elämäänsä jonnekin. Kuten Nieminen kommentoi samaisessa jutussa: on hyvä, että blogit luovat uudenlaisen mahdollisuuden tunteiden purkamiseen. 

Kuten Björn totesi, on haasteellista rakentaa se rajapinta, jossa kaupallisuus kohtaa ei-kaupallisuuden. Saa nähdä, kuinka hänen edustamansa yritys siinä onnistuu.

Olisi kiva kuulla, mitä muille paikalla olleille jäi mieleen. Itse todellakin olin sellaisessa tilassa, ettei älylliset ajatukset juosseet kovin tehokkaasti!

Blogisosiaalista toimintaa myös reaalielämässä 

Kerroin miitissä myös taustan sponsoroidulle blogimiitille: kun olin Kulutusjuhla-blogimme ansiosta Hesarissa haastateltuna viime marraskuussa, niin Björn oli lukenut jutun ja soitti minulle, koska hänestä tässä blogissa oli jotain kiehtovaa. Niinpä olemme tässä puolen vuoden mittaan tavanneet silloin tällöin ja jutelleet sosiaalisesta mediasta.

Omalla kohdallani netin sosiaalisuus on siis pitkälti tullut myös live-elämään: lienen nyt tavannut yli sata blogaajaa. Jossain vaiheessa minut, tai ennemminkin blogipersoonani Marinadi, houkuteltiin myös kutsumaan ihmisiä koolle tapaamisiin ja näin organisoimaan niitä. Kasvokkaistapaamiset ovat olleet sen verran mukavia ja antoisia, että niitä on ollut ilo myös järjestää, ja onhan monista blogaajista tullut hyviä kavereitani.

Onneksi myös monet muut toimivat kokoonkutsujina blogimiiteille, ja ilmeisesti eilenkin oli jo ideoitu kesärientoja. Eilen huomasin taas sen, että "emännän" roolissa pörrään vähän siellä ja vähän täällä, mutta kunnollisia keskusteluja ei tullut niin paljon käytyä.

Uusille urille

Tänään soitti professorini ja ehdotti, että tapaisin 19. päivä Suomessa vierailevan arvostetun brittiprofessori Anne Murcotin. Tällaisista e oikein kehtaa kieltäytyä, koska tilaisuuksia vastaavantyyppisen palautteensaamiseen omasta tutkimuksesta tulee harvoin. Nyt pitäisi siis kasata englanniksi tekstiä ja ylipäätään rakennella tutkimussuunnitelmaa, niin olisi jotain sanottavaakin.

Kesällä kenties ehdinkin oikeasti panostaa jatko-opintoihin. Olen nimittäin irtisanoutunut nykyisestä työstäni eikä uutta ole tiedossa, joten kesällä voi lomailun ohessa pohdiskella blogitutkimuksta. Ehdin olla lähes 3,5 vuotta Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton omistaman Sähköinfo Oy:n palveluksessa toimittajan ja tiedottajan hommissa: nyt tuntuu, että omalle osaamisella ja kiinnostukselle (kuten kuluttaja-asiat ja nämä nettisysteemit) jokin toinen ympäristö kuin sähköinen talotekniikka olisi parempi. Saa nähdä, mistä se paikka sitten löytyy!

Lomailun jälkeen paluu nettimaailmaan tuntuu hiukan hämmentävältä. Kaikenlaista kivaa, kiehtovaa ja asiallista löytyy riittämiin, joten tuntuu, ettei itse enää kuitenkaan pysty keksimään mitään sellaista nerokasta lausahdustakaan, jota joku ei jossain jo olisi ajat sitten todennut.

Tänään olen mm. kuunnellut podcasteja ja pyörähdellyt monilla nettisivuilla. Nyt voisi olla paikallaan koota näitä esiin.

- Naurispajan podcasteja on ilo kuunnella: tekemisen meininki ja iloinen rupattelu ja runsaasti myös pohdintaa ekohenkisemmästä kuluttamisesta.  Täältä sain tiedon myös suomalaisten podcastien feedistä.

- "Parempi myöhään kuin ei milloinkaan" -henkinen podcast-hetki vierähti viime vuoden puolella tehdyn Verkkokakkosen vitososan parissa, jossa puhuttiin mukavasti esimerkiksi crowdsourcingista. Mukana oli mm. Niko Nyman, joka tekee yhdessä Sami Salmenkiven kanssa kirjaa. Kirjaan liittyen on kiinnostava blogi, jonka viimeisin teksti jaottelee netin käyttäjiä alkuasukkaisiin ja turisteihin.   

- Matkalla-blogissaan Marjut mietti verkkoidentiteettiä ja sitä, kuinka vielä hämmentyy, kun joku kertoo lukevansa blogiasi. En minäkään ole vielä tottunut siihen, että ensikohtaamisella toinen kertoo tietävänsä blogeistani. Ei siitä nimittäin kovin kauan ole, kun lähipiirissä herätti lähinnä ihmetystä: "Siis mikä? Blogi? Mikä se on?"

-  Erkka oli lähettänyt mailia Sutori.com -sivustosta (kiitos sinne!). Eli yksi lisää näihin kuluttajien nettiyhteisöpalveluihin, joissa yrityksiä voidaan arvioida ja kommentoida. "Each story is accompanied by a "goodwill rating", which contributes to the goodwill meter — an aggregated view of how the Sutori community feels about each company." Sivuston näkemyksen mukaan kyse on siitä, miten yritykset myyvät eikä vain se, mitä ne myyvät.

- Erkan kautta löytyi myös tieto Technoratin David Sifryn State of the blogosphere -raportista, joka on nyt nimeltään State of the live web. Tietoviikko uutisoi tutkimuksen otsikolla "Blogi-innostus hiippuu". Eli ehkä se Gartnerin ennustus tälle vuodelle siitä, että blogaajiksi jäävät touhua rakastavat ja kokeilijat ovat jo kokeilunsa tehneet, voisi pitää paikkansa.

- Ja tämäkin nyt pitää jälkijunaisesti huomioida: Hesari on ottanut muutamissa blogeissaan käyttöön Twinglyn blogihaun. "Se listaa HS.fi:n blogipostauksen perässä kaikki blogit, jotka ovat linkittäneet kyseiseen HS.fi:n blogipostaukseen."

Kulutusyhteiskuntaa Petroskoissa

Nettiympyröihin liittymättä kommentoin vielä Petroskoissa pohtimaani kuluttamista. Ulkomailla on nimittäin mielestäni kiinnostavaa käydä paikallisessa päivittäistavarakaupassa ja tarkastella valikoimaa, hintoja ja brändejä.

Petroskoissa tuotteita on varsin laajalti ja kaikkea perustavaraa kyllä löytyy riittämiin. Mutta ei siellä näy millään lailla esimerkiksi eettisyys tai ekologisuus: reilunkaupan tuotteet tai kierrätysaate saavat vielä odottaa leviämistään. Kansainväliset, isot brändit (vaikkapa makeiset) maksavat enemmän kuin paikalliset, eli ovat tietyllä tavalla enemmän arvostettuja.

Turistina ilahdutti se, etteivät esimerkiksi minulle tutut pikaruokaketjut olleet vielä Petroskoihin löytäneet. Mutta eipä ollut vielä nettikahviloitakaan. Paikallisen pääpostissa internetiin yhdistyviä koneita periaatteessa löytyi, mutta sinä päivänä, kun kävin asiaa kyselemässä, netti ei toiminut.

Aamupäivällä kävin istahtamassa professori-Visan luona. Lopputulos konkreettisella tasolla oli se, että lupailin tuottavani englanninkielistä tutkimussuunnitelmaa toukokuuksi vajaan kymmenen sivun verran.

Lisäksi helpotti omaa päätä se, kun proffa kehotti nauttimaan tästä kypsyttelyvaiheesta (vaikka pitäisi toki niitä pakollisia opintojakin suorittaa…). Välillä nimittäin iskee fiilis, että ei tästä mitään tule: on niin paljon kaikkea, kyseessä on helkutin iso projekti, en osaa, en pysy kaiken tiedon kintereillä, en lue tarpeeksi, en kirjoita tarpeeksi. Kitisen, että miten muka olen kuvitellut olevani jonkinsortin tutkijantekele.

Nyt proffan terapeuttimainen läsnäolo kai sai huojentumaan: ihan iisisti vaan, harrastushan tämä kuitenkin on (eihän minulla edelleenkään ole esimerkiksi apurahoja juoksemassa) eli pitää tehdä tykkäämisen kautta.

Jatko-opiskelijan identiteetti on minulle vielä suhteellisen uusi, ja siihen sekä kaikkien käytäntöjen suorittamiseen on myös annettava itselle aikaa. Ja suunnitelmiakin on oikeus muuttaa: jos jokin kohta tässä kaikessa tökkii pahasti, niin sitten uutta näkökulmaa kehiin.

Tutkimuksen rajaamisesta puhuttiin tietysti. Kävellessäni tänään paikasta toiseen pohdin sitä, mikä minua nyt oikeasti aihealueessa kiehtoo. Kaikkea kulutuskirjoittelua en voi tutkia, saati jokaista blogia tai blogaajaa. Jo graduvaiheessa silloin muinoin teroitettiin, miten tärkeää on lohkaista se omankokoinen pala.

Näin ollen tällä hetkellä koen, että haluan perehtyä niihin konkreettisiin kulutuskokemusten ilmaisuihin. Siis haukut ja kehut: miten ne blogeissa ilmaistaan, millaisissa tilanteissa, miksi? Olen kuitenkin näitä kommentteja kerännyt Kulutusjuhlaan, joten sikäli tästä on jonkinlainen käsitys itselle hämärästi hahmottunut.

Sitten vain pitää valita riittävä ja sopiva näyte blogeista. Mutta sen pohtiminen sitten aikanaan. Ja kuten proffalle sanoin, olisin halukas keräämään myös haastatteluaineistoa (blogaajien ryhmä- tai teemahaastattelut), koska uskon, että senkaltainen aineisto antaa toisenlaista näkökulmaa.

Kyllä se tästä. Pääsiäisen aikaan pidän lomaa töistä ja naputtelen oikeasti tieteellistyyppiseen julkaisemiseen soveltuvaa tekstiä. Lupaan.  

- - - 

Tänään istuin myös eduskunnan kotitalouden tukirenkaan  (jep, sellainenkin on olemassa) Nuorten hyvinvointi -seminaarin alkupuoliskon. Tuttua tietoa nykynuorista: monilla menee hyvin, mutta pienellä joukolla todella huonosti, eikä näytä tilanne parantuvan.

Koska tänään pohdiskelin näitä omaan jatko-opiskelijan identiteettiini liittyviä kysymyksiä, niin sattuvasti kolahti kun Tampereen YTHS:llä toimiva johtava psykologi Totte Vadén lainasi esityksessään Atte Oksasen väitöskirjaa:

Erilaisista identiteettiongelmista on tullut osa arkielämää, samaan aikaan kun yhteiskunta materiaalisesti vauraampi ja teknologisesti kehittyneempi kuin koskaan aiemmin. Jatkuvasta muutospaineesta on tullut ainoa pysyvä asia. Kysymys "kuka minä voisin olla" on syrjäyttänyt aiemman "kuka minä olen" -kysymyksen. Identiteetistä on tullut vain päivitysversio.

Lohdulliselta kuulosti Vadénin kommentti siitä, että oppiminen on psyykkisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Siksi minä tätä teen, oman hyvinvointini vuoksi, osana omaa identiteettiäni, jota ei toivottavasti kovin usein tarvitse päivittää.

Eilen siis oli KUMUn klassikkolukupiirimme. Ei ehkä kuulosta mitenkään erityisen riemukkaalta tavalta viettää aikaa, mutta minulle nuo kokoontumiset ovat hyvin antoisia.

Ensinnäkin tulee edes jollain lailla perehdyttyä tiettyihin alan teoksiin, joiden lukemiseen tuskin tulisi muuten varattua aikaa. Näin oma tiedollinen pohja paranee, ja kun kirjoista vielä pääsee keskustelemaan ja kuulemaan muille niistä heränneitä ajatuksia, niin mikäs sen parempi tapa oppia. Tosin olen tässä joutunut tajuamaan sen, miten hatara oma tieteellinen pohja kuitenkin on: kapea-alaisesti tiedän jostakin, mutta kattavampi tietous puuttuu. En pysty vertailemaan eri tieteentekijöiden ajatuksia toisiinsa kovin laajalti jne. Mutta ehkä se tästä vähitellen paranee.

Toinen, kenties jopa merkittävämpi lukupiirin ansio, on sosiaalinen kanssakäyminen muiden jatko-opiskelijoiden kanssa. En juuri näe muita muuten, joten KUMUn kautta tarjoutuu väylä päästä juttelemaan arkisemmista opiskeluun liittyvistä asioista. Porukassahan on muitakin kuin kuluttajaekonomisteja (siis taustaltaan kauppatieteililjöitä ja talous- ja sosiaalihistorioitsijoita, edustettuina niin Helsinkiä, Turkua kuin Tamperetta), eli hyviä tyyppejä, joiden kanssa löytyy sopivasti yhdistäviä ja erottavia tekijöitä.

Siis ehdottomasti mainio ja viihdyttävä tapa viettää ilta kerran parissa kuukaudessa. Tästä huvista pitäisi vielä muutama opintopistekin aikanaan tipahtaa, joten sinällään saa myös konkreettisempaa hyötyä. Lieneekö vastaavia muilla jatko-opiskelijoilla?

Seuraavaan lukupiirin valittiin vaihteeksi aivan uunituore teos eli Kai Ilmosen Johan on markkinat. Lukupiirissä saadun vinkin perusteella tilasin kirjan heti Ad Libriksestä (22 euroa).

Samalla tipautin ostoskoriin Kari Narsin Raha ja onni -teoksen. Optimistisesti kuvittelen, että muka ehtisin senkin jossain välissä lukea: lukemista odottaa nytkin jo monta kirjaa, ja blogeihin sekä sosiaaliseen nettiin liittyvää aineistoa tuntuu syntyvän muilta liiankin vauhdikkaasti. Olisi pakko rajata ja valikoida tarkkaan, mutta mites sitten käy sen kaipailemani laaja-alaisemman pohjan?  

- - - 

Eilen tuli puhetta myös oppiaineemme perustutkintoon kuuluvasta Kvalitatiiviset menetelmät -kurssista, jonka pitää tänä vuonna KTT Johanna Moisander. Ajattelin koettaa ehtiä ainakin välillä kuuntelemaan maaliskuun 19. päivä alkavia, maanantaisin pidettäviä luentoja. Itse kurssinhan olen jo aikoinaan suorittanut, mutta uskon, että Johannan opeissa olisi paljon tarpeellista ja uutta.  

Veblenin "Joutilas luokka" (The Theory of the Leisur Class, 1899) KUMU:n lukupiirissämme seuraavaksi eli 30. päivä tätä kuuta käsiteltävä teos. Lupauduin olemaan se, joka kirjaan tarkemmin perehtyy, joten nyt se kirja pitäisi lukeakin ja tehdä jonkin sortin lyhennelmä, josta muutkin jotain tajuaisivat. Tosin tuo Wikipedian artikkeli on jo sen verran hyvä, että pitkälle pääsen silläkin: näin tämä web 2.0 auttaa minua jälleen kerran.

Ensimmäiset 40 sivua kirjan suomennoksesta ovat olleet ihan tolkullista tekstiä, vaikkakin hämmentävän pientä kirjasinkokoa  on käytetty. Alkuvaiheessa Veblen käsittelee  ihmiskunnan yhteisöjen muodostumistapoja, omistamista yms. pitkälti antropologisesta näkökulmasta.

Pari vuotta sitten Pekka Seppänen kirjoitti Talouselämän kolumnissa  osuvasti Vebleniä lainaten (ei tämä nyt blogini aihepiiriin varsinaisesti kuulu, mutta menköön tällä kertaa):

"Omistusoikeuden varhaisin muoto on yhteisön työkykyisten miesten oikeus omistaa naisia. Näin kirjoitti yhdysvaltalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen teoksessaan Joutilas luokka vuonna 1899.

Veblenin mukaan tärkein kannustin omaisuuden hankkimiseen on alusta alkaen ollut kateutta herättävä varallisuudella erottautuminen. Naisten omistaminen soveltui siihen hyvin.

Nykyään naisia ei saa omistaa, mutta esineitä, maata ja jopa aineettomia hyödykkeitä saa omistaa.

Veblen huomasi myös, että peritty rikkaus on aikojen kuluessa muuttunut kunniakkaammaksi kuin omin ponnistuksin hankittu omaisuus.

Niinhän on vieläkin. Neljännen polven perijäyrittäjää arvostetaan enemmän kuin optiomiljonääriä, vaikka jälkimmäinen olisi ansainnut varallisuutensa itse.

On ilmeisesti helpompi arvostaa sitä, mihin itsellä ei olisi ollut mahdollisuuksia. Suomalaisten viljelijäsukujen perillisten on vaikeahko kuvitella, että isoäidin isä olisi perustanut teollisuusimperiumin.

Optiomiljonääriksi on sen sijaan helppo kuvitella itsensä. Optiomiljonääri kun ei välttämättä ole se lahjakkain ja ahkerin, vaan se joka sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan."

 - - -

Muilta osin opinnot eivät suuremmin etene. Ilmoittauduin Academic Scientific Writing and Conference Presentation -kurssille, joka alkaa helmikuussa ja keskiviikkoiset oppitunnit jatkuvat huhtikuulle. Mutta koska muuten työn ja muiden systeemien kanssa on vielä epäselvyyttä, en ole tarkemmin kevättä miettinyt. 

Sen verran kuitenkin, että tutkimussuunnitelman haluan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä. Se vaatii keskusteluja muiden kanssa ja runsaasti pohdintaa, joten pitäisi aktivoitua kontaktien ottamisessa. 

- - -

Tällä viikolla ovat Tieteen päivät, ja ainakin perjantaina aion mennä paikalle kuuntelemaan Kuluttajatutkimuskeskuksen Kuluttajana toimimisen rajapintoja -osuutta.

- - -

Minna kirjoitti eilen Hesarin artikkelista, jossa käsiteltiin tohtorikoulutusta. Pitäisikin ottaa selvää, kuinka oman laitokseni väitelleet ovat tilastollisesti sijoittuneet: pakertavatko julkisella sektorilla vai työllistääkö yksityinen puoli? Ainakin molempia tunnen ja tiedän. 

Odotan joulun ja loman lähestymistä sikäli, että se tarjoaa muutaman päivän mahdollisuuden oikeasti panostaa näihin opiskelujuttuihin. Tuntuu, että on niin monta "pitäisi tehdä, hoidan joo" -asiaa, jotka olisi ensinnäkin listattava ja sitten yksi kerrallaan ryhdyttävä toimimaan.

Huomaan hieman ahdistuvani siitä, kun ihmiset kyselevät, että mites ne opinnot. Ei minulla juuri ole mitään konkreettista näyttää, eikä opintosuorituksia ole vielä karttunut yhdenkään opintopisteen verran, enkä todellakaan ole vienyt opintojani erityisesti eteenpäin, kunhan kirjoitan blogeja ja seurailen, mitä tapahtuu.

Yritän sanoa kyseilijöille ja itselleni, että tämä nyt on ikään kuin harrastus ja menee aikaa, ennen kun pääsen sisällle hommaan. Mutta silti: on tässä jo kohta neljä kuukautta oltu jatko-opiskelija, joten luon itselleni suorituspaineita.

Toisaalta tolkutan itselleni, että elämässä on myös muuta ja hyvin tärkeää. Ihmissuhteita ja tiettyjä harrastuksiani haluan ylläpitää, ja niille löydän aina aikaa. Opiskelut jäävät silloin kakkossijalle.  

- - -

Time-lehti on valinnut Vuoden henkilöksi joukon eli netin käyttäjät (via). Mielenkiintoinen, mutta toki tähän aikaan sopiva teko. Steven Johnson kirjoittaa artikkelissaan:

"Web 2.0 is made up of ordinary people: hobbyists, diarists, armchair pundits, people adding their voice to the Web’s great evolving conversation for the sheer love of it.

Amateurs, in other words. And to a certain extent, how you feel about the broader cultural implications of the Web revolves around the response this permanent amateur hour triggers in you. For some, it has power-to-the-people authenticity. For others, it signals the end of quality and professionalism, as though the history of electronic media turned out to be one long battle between Edward R. Murrow and America’s Funniest Home Videos, and Home Videos won.

- - -

But that local knowledge has been limited historically to the personal contact of word-of-mouth. Now, on the Web, it has a megaphone."

 

Maanantaina puhun Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa, ja tämähän on ensimmäinen kerta, kun tällä tavalla esittelen tutkimusaatoksiani vaativan yleisön edessä.

Mitään oikeaa tutkimustietoa minulla ei tietysti edelleenkään ole kasassa, mutta ei kai Revon Petteri olisi minua kysynyt paikalle, mikäli olisi odottanut minun kertovan jotain suurta ja mullistavaa! (Petteri siis tuli minulle tutuksi keväällä, kun olimme samassa aamu-tv:n lähetyksessä haastateltavana, hän asiantuntijana ja minä nettiaktiivikuluttajana).

Tänään valmistelin PowerPoint-kalvojani. Esitykseen on annettu aikaa 15-20 minuuttia ja sitten on kymmenkunta minuuttia aikaa keskustelulle. Ei tuossa ajassa kauhean syvällisesti tietysti voisikaan kertoa omasta aiheestaan. Lisäksi vajaa kuukausi sitten toimitin reilun sivun mittaisen seminaaripaperini eteenpäin.

Lisäpaineita tulee siitä, että olen päivän viimeisenä. Toivottavasti kuulijakunnan mielenkiinto ja vireystaso eivät ole aivan kadonneet siihen mennessä!

Kivaa on myös se, että jo Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarissa tutuksi tullut Jaakko Suominen on mukana. Tällä kertaa hänen aiheenaan on "Kasvu kännykän kanssa - opiskelijoiden kertomuksia matkapuhelinkäytön muutoksista".

Kuten seminaarin otsikko kertoo, niin esitysten aiheet ovat laidasta laitaan, eli minun ja Jaakon lisäksi tiedossa on seuraavaa:

• Tietokoneet ja internet kuluttajien arjessa (Tiina Ikala)
• Diskursiiviset moraliteetit median käyttöjen kuvauksissa (Jari Luomanen)
• Tietoyhteiskunta kansallisena kertomuksen (Sari Tuuva-Hongisto)
• Hallinnointia sähköistämässä: verkkotekniikka ja itseorganisointi e-hallinnossa (Kai Eriksson)
• Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäiseminen yhteisöllisenä pelinä (Jarmo Sarkkinen).

Tänään kerron Hesarissa aloittelevani väitöskirjaa. Voi kai sitä itselleen tälläkin tavoin luoda pientä painetta tutkimuksen tekemiseen, heh.

Jutun teki freetoimittaja Terhi Pietikäinen, joka oli saanut idean jututtaa minua Älä osta mitään -päivän kunniaksi blogeja selaillessaan. Kuvaajana toimi Sirpa Räihä.

 

Olin tänään haastateltavana Hesarin Nimiä tänään -sivun Teemapäivä -juttusarjaan. Juttu tulee julki Älä osta mitään -päivänä eli nyt perjantaina.

Juttusarjassa haastateltavat siis kertovat suhteestaan päivän teemaan varsin lyhyesti. Minä höpisin kaikenlaista kuluttamisesta ja blogikirjoittelusta. Jos itse laatisin nyt jutun, niin ehkä se olisi jotain alla olevan kaltaista (ja todennäköisesti hyvin paljon jotain muuta, kuin mitä puhuin).

- - - 

"Blogikirjoittaminen on elämyskuluttamista"

Kuluttajaekonomian jatko-opiskelija, blogikirjoittaja Mari Koistinen, 29: 

Olen vuosia sitten määritellyt itseni kuluttajana "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", ja se pitää edelleen paikkansa. Tiedostan eettis-ekologiset näkökulmat mielestäni kohtuullisen hyvin, mutta lopullinen ostopäätös tapahtuu usein muilla perusteilla. 

Älä osta mitään -päivässä ja Kulutusjuhla.comin blogikirjoittelussa on mielestäni nähtävissä tiettyjä samoja piirteitä, vaikka nimet ovatkin hyvin erilaiset. Molemmissa halutaan pysäyttää ihmisiä hetkeksi miettimään arkisia kulutusvalintoja. Elämysten kuluttamisen puolesta on helppo puhua niin blogissa kuin teemapäivänä, sillä kyllähän kaikki tietävät, ettei tavaroiden ostaminen loppujen lopuksi tee onnelliseksi.

Toki usein ostan hetken mielijohteesta jotain kivaa. En tästä halua syyllistää itseäni enkä muita, mutta välillä on paikallaan pohtia, miten vähällä roinalla itse asiassa voi tulla hyvin ja täysin onnellisesti toimeen.

Elämysten ongelmana on se, että aina niitä ei edes ajatella kuluttamiseksi. Toisaalta nautitut elämykset eivät näy ihmisestä ulospäin. Kuluttamisen yksi merkittävä osa on se, että viestin muille, millainen ihminen olen. Kun ostan tietynlaiset kengät ja kuljen ne jalassa, muut voivat päätellä minusta jotain. 

Sen sijaan rockklubin keikka, taidenäyttely tai piknik kavereiden kanssa ei minusta millään tavalla ulospäin näy. Itsekin olen pitänyt kädessäni festareiden ranneketta monta viikkoa tai ostanut tapahtumasta t-paidan. Varmasti taustalla halu esineellistää elämys ja näyttää muille, että näin minä kulutan.

Itselleni mielekästä, elämyksellistä kuluttamista on esimerkiksi ystävien kanssa oleminen ja tekeminen. On aina mukavaa kokoontua kaksin tai isommalla porukalla syömään ja juttelemaan.

Myös blogit, niiden kirjoittaminen ja lukeminen on elämyksellistä kuluttamista. Se ei käytännössä maksa mitään, mutta ainakin itselleni voin uskotella jättäväni jonkinlaisen jäljen virtuaaliseen maailmaan. Samalla luon suhteita, joista on iloa myös verkon ulkopuolella.

Lisäki blogitekstit ovat, kuten kuluttaminenkin, keino osoittaa muille, millainen olen, ja tietysti vielä todellisuutta parantelevana versiona.

Jatko-opinnoissani olen kiinnostunut siitä, miten ihmiset kirjoittavat arkisissa blogeissaan kuluttamisesta: kuinka he kuvaavat hankintojaan tai palvelukokemuksiaan ja millaisen osan tai merkityksen kulutus kokonaisuudessaan saa blogeissa. Toisaalta on kiehtovaa, että monet blogit käsittelevät jotakin tiettyä brändiä tai tuoteryhmää. 

Kuvateksti: Kahvikupillinen hyvässä seurassa voi olla nautinnollinen kulutushetki Mari Koistiselle.  

Eräälle yliopistonlehtorille lupasin kirjoittaa tiukan raportin päivän Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarista. Tänään ei taida enää tiukkaa tekstiä syntyä, vaan se jää huomiselle, mutta muutama havainto ja kommentti kuitenkin.

Ensinnäkin tekee hyvää nähdä ja kuulla alalla toimivia tutkijoita. Koska oma palkkatyö on aivan jossain muussa ympäristössä, ei se tarjoa luontevaa kontaktia omaan tutkimusalaan. Seminaarissa pääsee juttelemaan ja tapaamaan sekä tietysti verkottumaan: kuten yliopistonlehtori totesi, niin verkostot ovat myös akateemisessa maailmassa oleellinen tekijä.

Lisäksi hyödyin tilaisuudesta myös tiedollisesti. En ollut aiemmin tiedostanut esimerkiksi sitä, että Turun yliopistossa on digitaalisen kulttuurin oppiaine, josta voisi omaan tutkimukseen löytyä hyviä vinkkejä. Pitää perehtyä lähiaikoina tarkemmin.

Myös Kuluttajat tietoverkoissa ja digitaalisilla markkinapaikoilla -workshop osoittautui kannaltani hyväksi valinnaksi. Alustuksissa käsiteltiin digimarkkinointia, bannereita, henkilötietojen keräämistä verkossa sekä virtuaalisia yhteisöjä. Erityisesti viimeksi mainittu tuntui omalta kannalta läheiseltä, joten pitänee jatkossa seurata, kuinka Joonas Rokan (HKKK) ja Vesa Markukselan (Lapin yliopisto) tutkimukset edistyvät (fiksun oloisia nuoria miehiä muuten!).

Päivän ansiosta jaksan taas uskoa myös siihen, että kuukauden päästä pidän hyvän esitelmän Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarissa. Eilen sain seminaarin ohjelman, ja minut oli laitettu päivän viimeiseksi puhujaksi, aiheena Blogit ja kulutuskirjoittelu. Viimeisenä olemisessa on tietysti hyvät ja huonot puolensa: jos esitys menee mainiosti, niin kuulijoille jää positiivinen fiilis, mutta jos vaikka aikataulut venyvät ja joudun typistämään omaa höpinääni, niin sehän ei ole niin kivaa. 

Yliopistonlehtorin seurassa ikä piteni, jos on uskomista naurun voimaan. Aihepiireinä käytiin läpi mm. miesten kosmetiikkaa, seksuaalista häirintää, markkinoinnin tutkimusalan ja tutkijoiden eroavaisuutta omasta kuluttajaekonomiasta, ohjaajan merkitystä väitöskirjalle, oman ajattelun tärkeyttä sekä sen esiintuomista ja opintopisteiden haalimista.

Siis lisää tietoja ja lisää huvia: voiko aloitteleva jatko-opiskelija enempää vaatia?

Hesarin Talous-osiossa (E 3) toimittaja on vienyt Nordean yksityistalouden ekonomistin Tarja Svartsrömin ostoskierrokselle Helsingin keskustaan. Otsikko "Shoppaile vain - mutta kohtuudella" kuvaa hyvin sitä, miten kuluttamisen "äänitorvet" tällä hetkellä kuluttamisesta puhuvat.

Tarja Svartsrömin on opiskellut yliopistossa pääaineenaan kuluttajaekonomia, kuten minäkin. Jutusta tunnistan hyvin samoja piirteitä suhteessa kuluttamiseen, kuin mitä itselläni on: ei tiukkapipoista hintasyynäystä, mutta tiettyä tarkkuutta tuloista ja menoista, sallitaan nautinnot, kiinnitetään huomiota huomaamatta ympärillä vallitsevaan kulutuskulttuuriin. Ja nämä asiat ovat niitä, joita varmaankin lähes jokainen kuluttajaekonomisti toistelee.

Usein ihmiset minullekin ihmettelevät sitä, että en ole jatkuvasti hintatietoinen, myönnän törsänneeni tai tehneeni huonon ostoksen. Kun pitäisihän sitä kuluttajaekonomistin osata säästää ja sijoittaa!

Toisaalta monia tuntuu hämmästyttävän se, miten laaja-alaisesti näen kulutuksen ja kuluttamisen. Tätä olen koettanut tuoda esiin myös Kulutusjuhla.comissa: yhteiskunnassa raha ja aika ovat merkittävät, rajalliset resurssit, ja niiden kautta lähes mikä tahansa asia voi kytkeytyä kuluttajaekonomistin maailmankuvaan. 

Jos esimerkiksi luen kyseistä päivän Hesaria, löydän sieltä helposti useita kuluttaja-artikkeleita:

• "Arki on tärkeintä 25 vuoden kuluttuakin" (A 5, Näin Suomi muuttuu -sarjan päätösjutussa pohditaan mm. kotien varustelusta tulevaisuudessa).
• "Ylen hallituksen puheenjohtaja jätti tv-luvan maksamatta" (A 5, sisältää myös tietoiskun tv-maksusta)
• "Silpputyöstä pienet tienestit" (A 9, ns. prekariaatti-aktiivien tuloja ja veroja selvittävä juttu, kainalojuttujuna "Katainen tienaa oppositiojohtajista parhaiten.")
• "Haatainen: Äitien työmarkkina-asemaa vahvistettava", (A 11, Haatainen haluua nostoa alle kolmivuotiaiden lasten osittaiseen hoitorahaan)
• "MedOne purkaa Helsingin hammashoitojonoa", (A 16, kunnallisen hammashoidon avuksi ostetaan palvelut yksityiseltä)
• Kaupungin laita -kolumni "Asunnottoman Reiman aattopäivä Helsingissä 2006" (A 19, Kimmo Oksasen tarina asunnottoman arjesta)
• "Taasko meillä on vuoden 1989 asuntobuumi?" (A 21, verrataan asuntojen hintojen tasoa, velanottoa yms. nyt ja vajaat 20 vuotta sitten)
• "YTV antoi palkinnon vaateketjulle jätteiden vähentämisestä" (A 21, KappAhl on kierrättänyt somisteita kouluihin ja päiväkoteihin)
•  "Muotoilija Kaj Franck oli joka kodin astioiden suunnittelija" (A 25, Kenen kadulla asut? -juttusarjaa, jossa kerrotaan Franckin käyttöesineiden suunnitteluperiaatteista) 

Tässä siis oli pelkkä Hesarin A-osio, eli antanee kuvaa ajattelumallistani. Kulutus on mukana myös yhteiskunnallisissa päätöksissä, historiallisissa katsauksissa, ajankäytössä, verotuksessa jne.

Lisäksi lehdessä on tietysti myös mainontaa, jota myös seuraan mielenkiinnolla ja pohdin sen merkitystä ja vaikutuksia. Varmasti näin tekevät myös monet muut, ihan tavalliset kuluttajat, mutta tietysti koulutustausta tuo mukanaan toisentyyppistä pohjaa pohdinnoille. 

Lähiaikoina olen muutamaan otteeseen keskustellut aiheesta "miksi kirjoitan blogeja ja miten minulla on siihen aikaa". Tietysti myös viikon takainen blogimiitti, Turun reissu, keskustelut blogaavien tovereiden kanssa, parhaillaan kesken olevat kirjat (Scoble & Israel: Naked Conversations; Gilmor: We the Media: Grassroots journalism by the People, for the People)  ja esimerkiksi blogeissa tapahtuneet identiteettipaljastukset ja pohdinnat (PA esittäytyi lehtiartikkelin avulla, alkaen s. 8, Sun Äitis tunnusti olevansa PA:n äiti) vaikuttavat siihen, että mietin asiaa vielä tavallistakin enemmän.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, aloitin blogien lukemisen joskus vuonna 2003, Mieto marinadi -blogin vuonna 2004, vuotta myöhemmin kulutusblogin (nykyinen ryhmäblogi Kulutusjuhla.com) ja sitten tänä syksynä tuli tämä kolmas blogi.

Vähemmän muuta mediaa

Kysymykseen, miten minulla on tähän aikaa, vastaan yleensä, että minulla ei ole televisiota. Se on tietysti osatotuus. Sen parituntisen, jonka keskivertosuomalainen käyttää television äärellä, vietän netissä, ja enemmänkin. Tietokone ja nettiyhteys ovat koko ajan päällä, kun olen kotona. Myös palkkatyöni tapahtuu suurelta osin tietokoneella, ja päivän mittaan tsekkaan esimerkiksi Ampparit.com -palvelun kautta uutisia. Blogejakin vilkaisen, kun koen tarvitsevani taukoa työstä. 

Luen paljon blogeja: asiaa, pohdintaa, hauskutusta, tuttujen kuulumisia. Onneksi nyt voin perustella toimintaani tällä jatko-opiskelullani. Toki blogien lukeminen vaikuttaa siihen, että luen jotain muuta vähemmän, eli romaanikirjat eivät tällä hetkellä kovin hyvin tunnu mahtuvan edes yöpöydälle.

Blogien avulla koen saavani paljon sellaista tietoa, jonka hankkiminen muutoin ei onnistuisi yhtä näppärän huomaamattomasti. Päivän puheenaiheet, viimeisimmät uutiset, nettimaailman kehityskulut ja vastaavat pyörivät blogikirjoituksissa, ja niistä jää jälkensä. Toki myös paljon tärkeää ihmisten elämään yleisesti liittyvää pohdintaa, jonka taas koen henkilökohtaiselle kehittymiselle arvokkaana.

Henkilökohtainen ote ja tyyli 

Mikä blogeissa sitten kiehtoo? Se, että niissä kuuluu kirjoittajan ääni. Perinteinen journalismi on pyrkinyt objektiivisuuteen, mutta blogissa sitä ei tarvitse kenenkään tehdä.

Blogit tarjoavat mahdollisuuden peilata omia ajatuksia ja tekoja. Tietysti virtuaalisessakin maailmassa helposti kommunikoi eniten niiden kanssa, jotka kokee jollain lailla samanmielisiksi: en ainakaan itse jaksa lukea niitä blogeja, joiden kirjoittajan arvomaailma tuntuu poikkeavan omastani merkittävästi.

Mutta silti erilaisten blogien lukeminen avartaa omaa ajattelua. Samalla tekee hyvää havaita, että kiinnostavan blogin kirjoittaja voi olla yhtä lailla mies kuin nainen, 16-vuotias lukiolainen tai viisikymppinen kotiäiti.

Yhdessä yksin? 

Se, että suomalaista blogia kirjoittava on tyypillisesti alle 35-vuotias sinkku, ei liene suuri yllätys. Yksin asuvien kotitalousten määrä kasvaa, ja tietysti sinkulla on melkoinen vapaus valita oma ajankäyttönsä. Blogien kautta voi luoda virtuaalista verkostoa, jonka avulla tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään. On helpottavaa lukea, että Kerma on havainnut samat sinkkuuden varjopuolet kuin itse tai ilahtua, kun Viisari hehkuttaa ihastustaan.

Blogi tarjoaa tietysti myös jonkinlaista väylää luoda ns. IRL-suhteita muihin. Tällä hetkellä Hurinan lanseeraama treffimeemi on levinnyt moneen blogiin. Lisäksi eri kaupunkien miitit (esim. Oulun blogimiitit) tarjoavat mahdollisuuden tavata kasvokkain.  

Miitit ovat johtaneet blogeissa sisäpiiri-termin käyttöön. Ilmeisesti tämä alkoi aikanaan siitä, että miiteissä jotkut miiteissä käymättömät blogaajat kokivat, että erityisesti Helsingin Kalliossa järjestetyt tapahtumat olivat pienen porukan omaa juttua, ja muita katsottaisiin hieman nenänvartta pitkin. Nyttemmin sisäpiiri on lähinnä vitsikkyyttä tavoitteleva termi, jota miiteissä käyvät itse viljelevät.

Itse osallistuin ensimmäiseen miittiini reilu vuosi sitten, ja nyt minunkin on kuvailtu olevan "blogiskenen sisäpiiriä". Luulen, että tunnistaisin naamalta yli viisikymmentä blogaajaa: heidän oikeita nimiään en välttämättä tiedä, mutta blogit kylläkin. Lisäksi olen muutamaan tutustunut muiden yhteyksien kautta. Tästä verkostosta on hyötynsä myös muussa elämässä, kuten aina kontakteja luotaessa.

Blogaaminen harrastuksena tuo jonkinasteista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka ihmiset muuten olisivatkin erilaisia. Toiselta blogikirjoittajalta voi kysyä neuvoa tai vinkkiä, jos uskoo, että toinen hallitsee juuri sen osa-alueen hyvin.

Kirjoittamisen vimma

Suuri syy blogien pitämiselle on tietysti halu kirjoittaa. Olen aina kirjoittanut enemmän tai vähemmän ajatuksiani, ja kirjoittaminen on minulle tapa selventää päätäni, oppia uutta ja jäsentää tunteita tai mielipiteitä. En koe olevani luova kirjoittaja, mutta asiateksti syntyy luontevasti ja vaivatta.

Yhden blogitekstin kirjoittaminen ei normaalisti vie kovinkaan paljon aikaa (ehkä varttitunnin), mutta toisaalta nämä pidemmätkin pläjäykset ovat niihin käytetyn ajan arvoisia. Mieto marinadi -blogin vanhoja tekstejä lukiessani palautan mieleeni sen hetken ja ne fiilikset.

Toisaalta Kulutusjuhla.com on oman kuluttajuuteen liittyvän ammattitaidon ylläpitoa. Kun kokoan sinne ajankohtaisia uutisia, pohdin kulutuskäyttäytymista tai arvioin ostoksiani, niin samalla pääsen hyödyntämään sitä osaamista, joka oman opiskelun ja kiinnostuksen kautta on kertynyt.

Tämän Opintoputki-blogin toivon auttavan minua opiskeluissani eri tavoin. Kirjaan ylös opintojen eteeni tekemät konkreettiset toimenpiteet, pistän mieleen kiinnostavia tutkimuksia tai muuta tutkimusta ja samalla olen "pakotettu" tekemään jotain opintojeni vuoksi. Edes kirjoittamaan tällaisia tekstejä.

Lisäksi saan muilta kommentteja, jotka omalta osaltaan pistävät ajattelemaan ja toimimaan. 

Vaivatonta ilman velvoitteita

Olen pohtinut sitä, miten blogikirjoittamiseni muuttuisi, jos joku maksaisi minulle tästä. Äskettäin Veloenan blogi siirtyi Suomen Kuvalehden alle, ja hän on ilmeisesti saanut ohjeeksi jatkaa kirjoittamista samaan tyyliin kuin ennen.

Kulutusasiaa uskoisin kirjoittavani helposti samalla tavoin kuin tähänkin asti. Muusta blogaamisesta on vaikea kuvitella saavansa maksua. Kuluttamisasioissa koen sentään olevani jonkinlainen asiantuntija, ja tällöin tuntuisi oikeastaan ihan luontevalta, jos jokin muu media siitä maksaisi.

Mutta toki epäilyttää, että sitten, kun kirjoittaminen muuttuisi harrastuksesta "pakoksi", ei se enää olisi niin kivaa ja kiinnostavaa.

Epäilemättä jatkossa yhä useampi taho bongaa hyviä blogeja ja tarjoaa mahdollisuutta kirjoittaa maksua vastaan. Tässä on monta hyvää puolta, sillä jo kyntensä näyttänyt blogaajaa on varma valinta: blogikirjoittaminen ainakin itselläni on yhtä lailla vaatinut opettelua kuin mikä tahansa muukin toiminta.

Ns. blogiskenessä tunnetulla blogilla on jo myös vakiintunut lukija- ja linkkaajakuntansa. Tuntuu, että blogaajat suhtautuvat hieman nihkeästi eri medioiden toimittajien blogeihin, vaikka toki tässäkin poikkeuksensa.

Blogina ei varmasti kannattaisi edes esitellä mitä tahansa toimituksen Ajankohtaista-sivustoa: esimerkiksi Kauneus ja Terveys -lehden Nyt-blogi on mielestäni ainakin tähän asti ollut vain tuotepuffien esiintuomista ilman toimittajan esittämää pohdintaa tai kritiikkiä. Se mielestäni kuuluu jollain lailla hyvään blogiin.

Anonyymistä nimeen ja naamaan 

Kirjoittamiseni tapa ja tyyli on reilun kahden vuoden aikana muuttunut monestakin syystä. Ensin aloitin anonyymisti Marinadina, en kertonut blogistani juuri kenellekään enkä tuntenut ketään blogaajaa. Silloin teksti oli ehkä tietyllä tavalla usein arkipäiväisemmin kirjoitettua, sitä päiväkirjamaista tyyliä.

Nyt kolmen blogin parissa, ei-anonyyminä olen omaksunut kaksi blogi-identiteettiä: on Marinadi, joka pohtii, hihittää, taivastelee ja häröilee jokapäiväisen elämänsä parissa, ja sitten Mari Koo, joka on kuluttaja-opiskelija-tiedonjakaja.

Marinadikaan ei kerro yksityisistä asioistaan kuin pintavedoin, koska en koe tärkeäksi tilittää maailmalle julki elämäni kaikkia ongelmia tai onnellisuuksia. Itse pystyn palaamaan vanhojen tekstieni aikaisiin olotiloihin ilman, että muille kerron mitään siitä, mitä minulle on tapahtunut.

Anonyymiteetin "menetys" on oikeastaan ollut helpottavaa. Enää ei tarvitse miettiä, mitä oikeastaan voi kirjoittaa, jos esim. joku tietty henkilö eksyisi blogiin ja tunnistaisi sen minun tuotoksekseni. Nyt raja piirtyy jokseenkin automaattisesti.

Rakkaat lukijat, kommentoijat ja tilaajat

Julkista blogia kirjoittava haluaa sille myös lukijoita. Blogilistan sijoituksia ja tilaajamääriä seurataan enemmän tai vähemmän tiiviisti, ja erityisten kävijälaskureiden ja linkkaustietoja välittävien palveluiden (kuten Technorati) avulla saa selville, mainitseeko joku omassa blogissaan minun blogini.

Toiset väittävät, ettei omalla listasijoituksella ja lukijamäärällä ole mitään merkitystä. Minä myönnän, että on mukavaa, kun Mieto marinadi kiinnostaa tällä hetkellä noin kahtasataa Blogilistan käyttäjää suosikkiruksin arvoisesti. Harmittaa, ettei Kulutusjuhla ole vielä tavoittanut samaa lukijämäärää, sillä tietysti koen Kulutusjuhlassa olevan asian merkitykselliseksi.

Sen sijaan tässä blogissa lukija- ja tilaajamäärä eivät ole niin tärkeitä (vaikka toki niitäkin seuraan), vaan oleellista minulle on tietää, että tätä blogia lukevat ovat asiastani aidosti kiinnostuneita. Eli ovat kai jollain lailla kohderyhmää.

Kommentit ovat minulle jokaisessa blogissa tärkeä ja ilahduttava asia. Pakko tosin myöntää, etten itsekään nykyisin varmaankaan kommentoi yhtä ahkerasti kuin blogaamista aloittaessani. Nyt lukulistallani on niin monta blogia, että jo pelkkä lukeminen vie aikaa. Kommentointiin ei tunnu olevan sitä lisäminuuttia tai paria, vaikka kirjoittaja olisi ilmaissut asiansa erinomaisesti ja itse nyökyttelee ruudun äärellä. 

Blogilistalla jylläävät tällä hetkellä runsaslukuisesti neuleblogit. Käymieni keskustelujen perusteella moni ei-neuleblogaaja toivoisi, että nämä harrastusblogit voisi rajata pois muista listauksista, edes siltä omaltaan.

Oma napa lähin ja tärkein

Välillä tietysti on pakko muistuttaa itseään siitä, että vaikka tiiviisti pyörin blogien parissa, niin eivät ne tavallisella kaduntallaajalle eivätkä monelle tutullenikaan kerro yhtään mitään. Tämä on harrastukseni, joka ehkä näyttäytyy omituisena monien silmiin, mutta koen saavani tästä jotain sellaista, että tämä on kaiken käytetyn ajan ja vaivan arvoista.

Tämä oli tähänastisen blogihistoriani pisin ja aikaavienein teksti. Ja on minulla ihan oikeasti muutakin elämää! 

- - - 

Blogisanastoa on puolileikillisesti kerännyt ja suomentanut Kirokuru. Itse olen nyt siirtynyt "blogaamaan" yhdellä geellä, ja en ihmettelisi, jos kohta kiinnyn sanaan "blogisti".