Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Tällä viikolla on uutisissa on keskusteltu, kuinka verkkopalaute tukkii firmojen asiakaspalvelut. Samoihin aikoihin silmiini sattui artikkeli, jonka mukaan pankeille blogit voisivat olla keino parantaa asiakaspalvelua. Tässä Javelin Strategy -yhtiön tuottamassa raportissa toki tarkkailtiin yhdysvaltalaista maailmaa, mutta tietojen voisi kuvitella olevan sovellettavissa suomeenkin.

Eli yksi viidestä verkko käyttävistä kuluttajista lukee myös blogeja, mutta vain harvalla finanssialan yrityksellä on blogi. Raportissa todetaan:

"James Van Dyke, President and Founder of Javelin, notes: “Blogs are quickly becoming vital to many consumers that seek advice or opinions on a variety of topics with a more informal tone. Financial Institutions need to realize that brand management, customer-centricity and loyalty can be strengthened through a blog at relatively little cost, but only if the new rules are understood by established bankers."

Omasta mielestäni pankkisektorin blogit voisivat toimia varsin hyvin. Suomalaiset ovat ahkeria verkkopankkien käyttäjiä, joten pankin avaussivulla näkyvä viimeinen blogiteksti voisi helposti houkutella lukemaan. Blogin kautta tietoa voitaisiin jakaa kansantajuisella, helposti lähestyttävällä tavalla, ja samalla parantaa asiakaspalvelua.

Kenties blogi myös vähentäisi niitä asiakaspalveluun kohdistuvia kyselyitä, oli yrityksen ala mikä hyvänsä. Blogiin ei tarvitse nakata sitä "virallista tiedotetta", vaan voidaan tuoda nopeasti ja helposti julki esimerkiksi ruuhkatilanteet ja syyt niihin sekä tarjota vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Blogaamisesta rahaa Ruotsissa, milloin Suomessa?

Haakanan Kari kirjoitti naapurimaan Metro-lehden aloittamasta blogipalkkioiden maksusta:

"Kun Metron blogipalvelussa toimivan bloggaajan blogi saa yli 5000 sivunäyttöä kuukaudessa, Metro perustaa automaattisesti pankitilin ja siihen kuuluvan Mastercardin, joka lähetetään kirjoittajalle. Lehti maksaa tuloista verot ja muut pakolliset maksut.

Nopealla etsimisellä en löytänyt Metron sivuilta mainintaa siitä, kuinka paljon ja millä mekanismilla rahaa kertyy."

Haakana kyseli myös ajatuksia siitä, milloin Suomessa ryhdytään vastaavaan toimintaa ja mikä taho on ensimmäisenä. Kommenteissa veikkailtiin ainakin Taloussanomia, ja Erkka totesi, että palkkiot sisällöntuottajille voivat tietysti olla muutakin kuin selvää rahaa, eli esim. etuja yhtiön tuotteisiin.   

Minä, media ja blogit

Kirkko & Kaupungissa on artikkeli suomalaisesta blogimaailmasta. Minäkin sinne kommenttini annoin.

Ja se shoppailua käsittelevä tämänviikkoinen Yle1:n Populaari-ohjelman keskustelu löytyy netistä.

 

Osmo Soininvaara teki fillarimatkan halki Euroopan ja piti siitä blogia Hesarin alla. Hän kertoo:

"Jos olisin saanut Nizzaan kohdistuneesta pyörämatkastani sentin jokaiselta, joka kävi lukemassa siitä Hesarin sivuilta, olisi saanut kaikki matkan kulut sillä maksetuksi ja vähän palkkaakin."

Soininvaara tuo tekstissään esiin sen virtuaalikukkaroajatuksen, josta itsekin olen aina välillä haaveillut myös tässä blogissa. Soininvaara näkee hyvinkin realistisena sen, että ihmiset maksaisivat mikrosummia nettisisällöistä. Lisäksi Soininvaara sivuaa nettimainontaa ja sisällöntuotantoa:

"Maksaisin muuten paljon mieluummin nettisivujen sisällöstä pennosia, jos sillä välttyisin mainoksilta. Joitakin mainoksia kyllä tilaisinkin."

Samaa mieltä olen minäkin. Ja mieluummin myös tienaisin suoraan omilla tuotoksillani kuin toisten mainoksilla. Jos edes joka viides Kulutusjuhla.comissa vieraileva lahjoittaisi 1-10 senttiä, niin siitäkin jo sentään jotain kertyisi. Toki sitten vastaavasti itse varmasti törsäisin saman summan muihin tuotoksiin. 

- - - 

Blogini kommenttiosatolla Petja pohtii sitä, että lahjoittaisi mahdolliset blogimainostulot eteenpäin.

"Mielenterveysseuran kriisipuhelin ja rikosuhripäivystys ovat kummatkin tänä vuonna joutuneet karsimaan toimintaansa rahapulan vuoksi ja mainostulojeni kierrättäminen heille ei välttämättä asiaa miksikään muuttaisi, mutta olisi rikka rokassa."

Ei lainkaan hassumpi ajatus. Joskus aiemmin tätä taidettiin jossain blogissa pohtia, mutta en nyt muista, missä. Jos jollakin on käytännön näkemystä ja kokemusta asiasta, niin mieluusti kuulisin.

Verkkohesarissa on tänään juttua suomalaisten blogien mainostienaamisesta. Minäkin pääsin aihetta lyhyesti kommentoimaan, ja huomisessa paperilehdessä lienen esillä kuvan kera. Jos nyt tämän blogin puolelle vähän laajemmin suhtautumistani omien blogien mainoksiin käsittelisin.

En ole koskaan vakavasti harkinnut edes Google-mainosten ottamista blogeihin. Mahdolliset muutaman kympin tienestit eivät mielestäni ole niin houkuttelevia. Sen sijaan mieluusti kehun ihan ilmaiseksi hyviä tuotteita ja palveluita niin Marinadissa kuin Kulutusjuhlassa.

Koen kuitenkin, että "ansaitsen" blogaamisella paljon muuta. Tämän harrastuksen ansiosta olen saanut asioita, joita ei rahassa mitata. Sen rinnalla eivät mahdolliset pienet mainostienestit paljon miltään tunnu.

Voisin kuitenkin kuvitella ottavani jonkun mainosbannerin blogiin, jos se olisi tuote/palvelu, josta itse pidän. En halua, että blogeissani voitaisiin mainostaa mitä tahansa, jopa sellaisia, joihin suhtaudun kielteisesti.

Kulutusjuhlassa mainoksiin suhtautuminen on vielä hieman kriittisempää. Kuinka uskottava olisi kulutusblogi, joka saisi joltain taholta rahaa? 

Mutta jos mainostaisin jotain, niin haluaisin tehdä sen selväksi myös lukijoilleni. Olen tainnut useasti kirjoittaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta, joten sikäli mahdolliset blogitienestit tahdon tehdä selväksi kävijöille.

Hesarin jutussa esitellään mm. Hilavitkutin.com. Mielestäni kyseinen sivusto eroaa ratkaisevasti esimerkiksi Kulutusjuhlasta: jos Kulutusjuhlaa tehtäisiin samalla aatoksella, niin varmaankin esittelisimme tuoteuutuuksia ja pistäisimme esiin kuluttajakauppaa tekevien yritysten tiedotteita. Silloin "blogilla tienaaminen" olisi kai varsin selvää, koska sellaista puffausta ei ilman rahaa viitsisi tehdä.  

Lisäksi mainostamiseen vaikuttaa mielestäni sekin, että itse ainakin luen blogeja nykyisin pääsääntöisesti RSS-lukijan kautta. Silloin näkyy vain teksti, joten mainoksista ei ole lukijalla haittaa, mutta ei niistä mainostajakaan hyödy.

Blogeilla ansaitsemiseen tulee varmasti jotain muita keinoja, jotka pelkkiä mainoksia paremmin hyödyntävät niin kirjoittajia, lukijoita kuin yrityksiä. Jos aiheen pohdinta kiinnostaa, niin voi lukaista vaikka Viral Garden -blogissa eilen julkaistun kirjoituksen "Blog monetization - How do we ALL win?" 

- - -

Sitten hiukkasen taas nurinaa Verkkohesarista. Kainalojuttuna oleva "Suosittuja suomalaisia blogeja" esittelee mm. Marinadin, mutta suoria linkkejä ei tietenkään blogeihin ole, vain pelkät osoitteet. Kyllä tällaisten linkitysten pitäisi jo arkipäivää.

Mika Lahdensivu kirjoittaa ruotsalaisesta blogaajasta, joka etsii itselleen rahoitusta: mikäli sataatuhatta kruunua (eli reilua 11 000 euroa) ei herran tilille tipahda, hän uhkaa lopettaa kolmivuotisen bloginsa. Ensisijaisesti hän etsii yhteistyökumppaneita eli ei sikäli suoraan vaadi lukijoiltaan rahaa.

Kyseinen Dick Erixon vaikuttaa olevan aktiivinen blogaaja, ja ilmeisesti lukijoitakin on kertynyt. Mutta saapa nähdä, löytyykö innokasta sponsorivoimaa. Erixonin mukaan eräs sponsorisopimus on tutkailtavana, ja päätöksensä blogin jatkosta hän tekee vasta toukokuun loputtua.

Mietin, onko Suomessa sellaisia blogeja, joista olisin valmis maksamaan. Kyllä, pari niin hyvää löytyy, että voisin pienellä summalla sponssatakin. Mutta useimmat ovat kuitenkin sellaisia, ettei niissä ole riittävästi mitään niin erityistä, jota joku toinen blogi ei voisi tarjota.

No, huomenna on blogimiitti, jota sponsoroi yritys, joten sinällään tässä on välillisesti tullut edes pari kaljaa blogillaan tienattua . Mukaan mahtuu vielä, joten tervetuloa vaan!

Ja toki olen valmis ottamaan itsellenikin blogisponsoreita, mikäli sopiva yhteistyösopimus saadaan aikaan  

Olin aamulla kuuntelemassa Cisionin (ent. Observer) järjestämää Blogit ja Web 2.0 -tilaisuutta. Ruotsista saapuneet puhujat, Richard Gatarski ja Cisionin Pohjois-Euroopan Business Development Director Alexander Mason, olivat sen verran hyviä puhumaan ja tunsivat aiheensa, että heitä oli ilo kuunnella. Gatarskilla on esityksensä sisältö myös blogissaan.

Pitäisikö blogaajan tietää seurannasta? 

Kotimatkalla heräsi mieleen ajatus tähän eri yrityksen harjoittamaan blogiseurantaan liittyen: jos yksityinen blogi on päätynyt esim. Cisionin asiakkaan toiveista seurattavien listoille, niin olisiko reilua, että blogaaja saisi tästä tiedon?

Itse tiedostan toki sen, että ainakin joku Cisionilta tämän käy lukaisemassa (terveiset vaan sinne!), mutta entäs muut? Mitä mieltä olet: haluaisitko tietää, jos blogiasi "tarkkaillaan"?

Lisäys klo 15.10: Niin, Cisionin suunnalta olisi erityisen kiinnostavaa kuulla ajatuksia sekä tilaisuudesta, blogiseurannasta että tästä kirjoituksesta, saa minulla mailatakin, jos ei kommentoimaan rohkene lähteä. 

Ruotsissa herätty puolen vuoden sisällä

Masonin näkemykset ruotsalaisesta blogosfääristä, sen seurannasta ja blogien vaikutuksesta kuluttajiin olivat pitkälti samat kuin itselläni: blogeista voi hyötyä, mutta tolkku kannattaa pitää mielessä. Hän kertoi, että Ruotsissa blogit ovat nousseet vahvasti pinnalle viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla ovat blogeillle kehittyneet palvelut, kuten se eilen mainitsemani Blogportalen.se, Knuff.se ja myös Hesarin käyttöönottama Twingly, jotka ovat lisänneet lukijamääriä ja tehostaneet verkoston toimintaa.

Mason totesi, että hänen mielestään moni huutelee blogissaan mitä tahansa siksi, että ei todellisuudessa usko kovin monen (ainakaan huuteluiden kohteen) näitä kommentteja edes lukevan. Eli Masonin mukaan ihmiset eivät kuvittele itselleen mitään suurempaa lukijakuntaa. Toisaalta blogien voima on hänenkin mielestään nimenomaan verkosto: blogin kymmenen lukijan kautta tieto saattaa levitä linkitysten myötä laajalti.

Mason on muuten julkaissut esim. Bloggaren är köpt -artikkelin Aftonbladetissa liittyen blogimainostukseen. Kysyin tältä pohjalta, onko hän havainnut näitä tilanteita, joissa blogaaja on "väärinkäyttänyt" sitä, että tietää saavansa rahaa. Masonin vastauksen mukaan näitä on tullut vastaan, mutta aika monet on nopeasti tajuttu ja ne ovat tietysti vaikuttaneet negatiivisesti blogaajan maineeseen. 

Mason näkee blogit ja keskustelupalstat markkinoijien kannalta lähinnä focus groupeina, ei siis varsinaisesti kattavaa kuluttajatietoa ja -mielipiteitä kertovana järjestelmänä. Olen tästä tietysti samaa mieltä. Mason totesi myös ruotsalaisblogaajien ikärakenteen painottuvan hyvin voimakkaasti nuoriin, joka vaikuttaa aiheisiin, joista he kirjoittavat.

Blogien merkityksen arvottaminen

Tilaisuuden lopuksi Sanna Kurkela kertoi Cisionin tarjoamista palveluista (nettikeskutelujen seurannasta olen yleisellä tasolla kirjoitellut jo aiemmin). Jäin pohdiskelemaan sitä, millä perusteella seurattavat blogit loppujen lopuksi valikoituvat ja miten näitä seurantapalveluita tarjoavat firmat blogeja arvottavat. Viime viikolla Tietoviikossa M-Brainilta oli aihettä käsiteltyyn juttuun mielestäni kommentoitu, että he seuraavat lähinnä poliitikkojen ja vastaavien blogeja, ja tavisblogeja lähinnä pyynnöstä (itse lehtijuttu on nyt hukassa, joten en voi tarkistaa asiaa). Mason taasen esitteli blogien keskinäiseen linkkaamiseen perustuvia "kartastoja".

Mutta eiväthän esimerkiksi linkit kerro koko totuutta blogin merkittävyydestä. Omista blogeistani arvioisin yritysten, ja myös yleisen keskustelun, kannalta huomattavasti merkittävämmäksi Kulutusjuhla.comin kuin Marinadin, vaikka Marinadiin on enemmän linkkejä ja päivittäinen kävijämäärä on suurempi. Kulutusjuhla on nimittäin "oikeaa asiaa" ja sinne tullaan paljolti nimenomaan googlettamalla tuotenimiä ja vastaavia asioita.

Tästä olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jonkun kommentti, kun omia blogejani katselen hyvin subjektiivisesti. Tosin minussahan olisi ehdottomasti ainesta analysoimaan toisten blogeja!

 

Alexander Mason kertoi mm. siitä, miten Ruotsissa oli H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä seurattu blogikirjoituksia.  

 

Päivä meni Tampereella AD-MOBI eli Sosiaalisen median seminaarissa. On hiukkasen ristiriitainen olo: toisaalta aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta, mutta toisaalta olisin kaivannut jotain lisää. Syvällisempää kaivelua, uusia esimerkkejä, katsauksia tulevaan: esimerkiksi mobiilisuudesta ei juuri puhuttu kännykkäkuvia lukuunottamatta, enkä mielestäni myöskään kuullut sanaa ubiikki, jonka luulisi myös jo mietityttävän.

Paljolti siis samaa (YouTube, blogit, MySpace, Second Life, tagit, Habbo Hotel jne.), josta on nyt viime aikoina puhuttu. Ja sitäkin, ettei kyse ole mistään varsinaisesta mullistuksesta, vaan yhteisöllisyys on aina kuulunut perusluonteeseemme; tai sitä, että kaikenlaiset palvelut luovat pirstaleisuutta; ja virtuaalisia identiteettejä voi olla monenlaista.

Mutta tokihan myös ajatuksia heräsi. Koska minun rakkain juttuni ovat tietysti blogit, niin keskityn nostamaan tähän muutaman ajatuksen siltä puolelta.

Blogiyhteisöllisyyttä   

Ensinnäkin Katri Lietsala puhui siitä, miten blogit luovat yhteisöllisyyttä ja kuinka esimerkiksi blogien linkkilistat toimivat yhteenhitsaavana liimana tai jotenkin palkitaan toisia lukijoita, vaikka fyysisillä tavaroillakin. Hän pohdiskeli sitä, miten teksti ja mainonta voivat hämärtyä blogeissa tai kuinka tiettyjen tuotemerkkien tuominen vapaaehtoinen esiintuominen blogeissa kertovat tästä kyseisestä netti-identiteetista.

Lietsala tuntui olevan vähän huolissaan tästä kehityksestä. Minusta siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä: helpommin Niken logon saa pois blogistaan kuin Swoosh-tatuoinnin iholtaan. Siis sitä tuttua jorinaa: elämme kulutusyhteiskunnassa ja elämäntapamme ja -tyylimme näkyy myös kulutuksessa ja suosikkituotteissa.

Kari A. Hintikka kommentoi sitä, että yksittäisen blogaajankin ympärille voi kehittyä yhteisö. Samoin yleisesti ottaen hän totesi, että You Tuben menestystarinaa on siivittänyt käyttäjien tekemä markkinointi, eli esimerkiksi blogaajien aktiivinen linkittäminen.

Kauppalehden blogaajat vanhempia kuin oletettiin 

RedTail Median Janne Kujanen kertoi esimerkiksi Kauppalehti Presson blogeista. Eilen oli ollut kyseisen yhteisön kasvokkaistapaaminenkin. Kyseisessä mediassa ollaan kuulemma oltu yllättyneitä siitä, kuinka korkea keski-ikä porukan blogaajilla on (eli puhutaan enemmän neli- kuin kaksikymppisistä).

Kommentoin, ettei tämä minusta ole mitenkään yllättävää: itse en kyseiseen palveluun todellakaan blogiani olisi laittanut, koska silloin tietyllä tavalla leimautuisin kauppalehteläiseksi ja toisaalta ärsytti se, että palvelua markkinointiin aluksi sanalla "ilmainen". Niinhän on tämä perus-Wordpress tai Blogger. Kujanen myönsikin, että tässä suhteessa hommassa tehtiin virhe.  

Palkkio tehdystä työstä kansalaisjournalistille

Mediapuolen mielenkiintoisemmat kommentit esitti Aamulehden kehityspäällikkö Ari Hurtola. Hän totesi, että Aamulehteen ei tule mitään nettikirjeenvaihtajaa, ja netti on todellakin vain väline siinä missä muutkin. Lisäksi hän muistutti myös siitä, että valtaosa ihmisten nettikommenteistakin on aika tyhjänpäiväistä. Ja siitäkin, että ansaintamalli puuttuu vielä, eli raha tulee sieltä perinteisestä lehdestä eikä sitä olla lopettamassa: bannerimainonta ryssittiin alkuvaiheessa, eikä sitä ole saatu toimimaan.

Toisaalta sekin oli totta, ettei oikeastaan ole mitään uutta myöskään siinä, että ihmisille maksetaan sisältöjen tuottamisesta. Sainhan minäkin teininä mukavasti taskurahaa, kun tein surkeita nössörunoiluja Karjalaiseen.

Apu-lehtihän on nyt Matti Lintulahden avustuksella tätä sisällöntuotanto- ja palkkionmaksupuolta kehittänyt Apureportterissaan. 

Sehän on Erkka!

Väliaikojen avulla tapasin ensi kertaa kasvokkain Erkan, jonka kanssa oli ilo jutella myös blogiasiaa  (ainakin tageista diggaamisen kautta ja kommentoinnista, sekä siitä, kuinka paljon minä käytän aikaa blogeissa. Liikaahan tässä menee, heh.) 

Muutoinkin ihmisten kasvokkaiskohtaamisella on suuri arvonsa, myös näinä virtuaali-identiteetin aikoina.  

- - -

Marjut on jo ehtinyt blogaamaan tilaisuudessa julkistetusta Parteco-projektin osallistumistalousraportista. Mediapuolen juttuja, joten jätän tällä kertaa sen väliin.  

Vietin eilen todellisen sosiaalisen netin päivän: aamupäivällä kävin kuuntelemassa VTT:n raporttiin "Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja" (raportin pdf ja tiedote)  liittyneen tiedotustilaisuuden . Iltapäivällä istuin DiViAn Digitaaliset kanavat ja kuluttajan käyttäytyminen -seminaarissa.

Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa.

Kuten VTT:n raporttikin osoittaa, sosiaalisen webin liiketoiminnilla ei vielä suuria summia laajemmin tienata, mutta jostain rahaa on tietysti tultava jatkossakin.

"VTT:n mukaan tulevaisuuden uusia liiketoimintamahdollisuuksia voivat olla esimerkiksi sisällön tuottamisesta maksaminen, taustateknologioiden kehittäminen, sosiaalisen median työkalujen käyttö ammattisovelluksissa ja tulojen jako erilaisissa yhdistelmäpalveluissa. Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista palveluista on jo olemassa."

Lompakko virtuaaliselle kuluttajaidentiteetilleni 

Minua kiinnostaa eniten tuo sisällön tuottamisesta maksaminen. Sitähän toki jo tapahtuu muussakin mediassa, eli esimerkiksi media palkitsee ihmisiä parhaista tuote- tai uutisvinkeistä tai kännykkäkuvista.

Mutta mikä tässä mielestäni on tulevaisuuden mahdollisuus, on se, että sosiaalisen verkoston jäsenet maksavat toisilleen. Ongelma vain on toimivan maksujärjestelmän, "virtuaalirahan" puute. Mieluusti liittäisin netti-identiteettiini jonkinlaisen lompakon, josta voisin kilautella vaikka kymmenen sentin arvoisen summan esimerkiksi toisen blogaajan tai musiikintekijän hyvästä tuotoksesta. Vastaavasti joku toinen voisi sitten pistää jotain minulle, jos kokisi minun sen ansaitsevan. Siis kuten linkittäminen, "diggaaminen" ym. vastaavat toimet kertovat nyt "arvostuksesta", niin toiminta laajenisi myös konkreettisemmaksi.

Samoin olisin valmis maksamaan pieniä summia esimerkiksi täydentävistä tiedoista jne. monissa asioissa, mutta yhtenäisen maksukäytännön puuttuessa tämä on vaikeaa.

Kyllähän näitä tietysti kehitellään ja tunnettuna esimerkkinä Habbo Hotelissa maksetaan virtuaalista tavaroistakin, joten kenties saan pian käyttöön oman lompakon virtuaali-identiteeteilleni. Kaikki eivät tietysti maksaisi koskaan mitään, mutta osa varmasti jostain jotain.

Osta musaa, sijoita artistiin 

Kyllähän esimerkiksi suomireggaen esittäjä Jukka Poika jatkaa biisien myymistä vapaaehtoisperusteella: nyt voi ostaa mm. Pläski-kappaleen:

"Voit ostaa kappaleen lataamalla sen koneellesi ja maksamalla 1€ (sis.alv22%) tilillemme 405510-2252601 (Jenkkarekka äänite). Jos biisin ladattuasi päätät ettet pidäkään kappaleesta, voit tehdä asiakaspalautuksen poistamalla sen saman tien kovalevyltäsi (silloin ei tietenkään tarvitse maksaa).
terv. Jukka"

Miten paljon helpompaa olisikaan, jos voisin vain klikata virtuaalikukkarostani rahat Jukka Pojalle kulkematta pankin kautta? Toki tässä on ne omat, tunnetut ongelmat, mutta kehittyköön tekniikka käyttäjäystävälliseksi.  

Sami Viitamäki esitti Diviassa crowdsourcingista puhuessaan kiinnostavan Sellaband.com -yhteisön eli eräänlaisen virtuaalisen levy-yhtiön. Sivun avulla musiikintekijät voivat pistää julki tuotoksiaan ja yhteisön jäsenet, "believersit", voivat sijoittaa fanittamiinsa yhtyeisiin tai artisteihin rahaa. Kun riittävä summa (50 000 dollaria) on koossa, yhtye/artisti astelee levytysstudioon ja  tekee pitkäsoittonsa. Mainontaa ja markkinointia hoitavat tietysti omalta osaltaan believersit. He sitten saavat oman osuutensa, jos levyllä tienataan. ("How it works"- sivu)

Levymyynti tippui viidenneksen USA:ssa 

Musiikkituotanto elää tietysti tällä hetkellä melkoista myllerrystä. Jenkeissä vuoden ensimmäisellä kolmanneksella on myyty 20 prosenttia vähemmän cd-levyjä kuin vuotta aiemmin, paljastuu The Wall Street Journalista. Vaikka digitaalisen musiikin myynti on kasvanut roimasti, ovat cd-levyjen osuus silti vielä yli 80 prosenttia kaikesta myydystää musiikista. Näin ollen siis "maksetun musiikin" osuus on vähentynyt noin 10 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, ja musiikki pörrää netissä laittomasti.

Eli uusia malleja, kuten Sellaband tai Jukka Pojan "maksa jos tykkäät", tarvitaan tällä puolella kipeästi, jotta raha liikkuu.

Viime aikoina olen suomalaisessa blogistaniassa ja muutenkin törmäillyt aiheeseen "Kuinka tienata blogaamisella" (mm. Tulkinta.net, Oikeita totuuksia) ja itsekin aiheesta kirjoitellut (hyviä kommentteja sinnekin olen saanut, kiitos!). Sinällään ei yllätä, että aihe nyt kiinnostaa, kun blogeissa on jo ylitetty se tietty vaihe, jossa vain ihmeteltäisiin, että missä näistä on kyse.

Mutta omalta kannaltani ja myös hamassa tulevaisuudessa toivottavasti syntyvän tutkimukseni näkökulmasta tämä rahanhankintakysymys ja blogimainostus on kuitenkin toisarvoinen seikka.

Tulevaisuudessakaan blogaaminen ei tule tuomaan suoraa elantoa kuin harvoille, eikä taskurahaakaan kuin pienelle porukalle: suurin osa kirjoittaa joidenkin muiden tekijöiden innoittamana.

Toki blogi voi välillisesti olla tekijä, joka saa tienaamaan. Turha on kieltää sitä, etteikö tämäkin blogi olisi myös minulle oman osaamiseni ja itseni markkinointia: minä tiedän näistä ja sukelten suomiblogeissa sujuvasti (Mieto Marinadi on suurelta osin myös sosiaalista verkottumista), jaksan pohtia kuluttajuuteen liittyviä kysymyksiä huvikseni (Kulutusjuhla.com on tietysti osa tätä) ja osaan tuottaa tekstiä suhteellisen sujuvasti. 

Minulle blogit ovat silti ennen kaikkea harrastus, joka on tosin saanut harvinaisen laajoja seurauksia. Harvempi kuitenkaan tienaa millään harrastuksellaan.

Mediassa on toki kiehtovaa pohtia, josko bloginpitäjä voisi tienatakin. Tietysti raha liikkuu ihmisten arkimielessä niin paljon, että sitä kautta on helppo lähestyä monia aiheita, myös harrastuksia: mitä maksaa autojen tuunaus, kuinka paljon voi tienata tatteja keräämällä, maksaisiko joku kotileivonnaisista, miksi ihmiset maksavat kuntosaleille huikeita vuosimaksuja.    

Blogaamisen motivaattoreista on blogeissa kirjoiteltu paljon, ja jokainen sitä varmaan omalla kohdallaan pohtii. Oma pitkällisempi tekstini aiheesta on viime syksyltä. 

(Talouselämässä vähän toisenlaisesti nettimainontaa: Hakumainonta on hakuammuntaa.) 

- - -

Pirkka esitteli Slifeshare-palvelun ja esittää lopuksi hyvän kommentin:

"Susan Kurosen innoittamana kysymyksen voisi kääntää myös muotoon: Mitkä asiat haluaisin myös muiden pitävän vain omana tietonaan?"

Ainakin itselleni on tullut jo kyllääntyminen ns. paljastusblogien suhteen. On niin paljon muita hyviä, asiallisia blogeja, etten jaksa enää lukea seksiselontekoja ja suuria ihmissuhdedraamoja. Itse asiassa tämä suomalaistenkin blogien määrä on jo oikeasti sellainen, että on jo pakko rajata huomattavasti tarkemmin, mitä lukee. Blogilueskeluni alkuaikoina ehti kaikki blogiuutuudetkin tsekkaamaan, mutta se on pitänyt unohtaa jo kauan sitten.

- - -

Vielä sekin tiedoksi, että lopultakin sain väännettyä LinkedIn-profiilini johonkin kuntoon. Siis tuttavat saavat nyt minua pistää verkostoonsa tuotakin kautta (mailiosoite on tuo sivupalkissa näkyvä).  

- - -

Opintoihin liittyviä lupauksia itselle: tutkimussuunnitelman laadintaa ennen professorin kanssa sovittua tapaamista (5. maaliskuuta), Ilmosen Johan on markkinat -kirjan luentaa ja Kuluttajatutkimus.Nyt -julkaisuun artikkelin pohdintaa (jos vaikka tekstini hyväksyttäisiin).

Lisäksi työn alle ensi lukuvuoden opintosuunnitelman laadinta, jotta oikeasti tapahtuisi edistystä opintopisteiden keräämisessä.  Syksyllä on esimerkiksi Consumer 2007 -konferenssi, jota kiinnostuneena odotan.

Ruotsalainen PR-toimisto Mahir on tutkinut blogitekstien vaikutusta lukijoiden ostokäyttäytymiseen (via):

"Bland annat hävdar närmare 60 procent att de genomfört ett köp efter att ha läst om en produkt på en blogg. Undersökningen visar också att förtroendet för bloggarnas kunskap och den upplevda kvaliteten på bloggarnas innehåll är mycket högt, vilket kan vara en del av förklaringen till att bloggläsandet i så hög grad leder till faktiska köp."

Eli juuri sitä samaa, jota olen jo varmaan kyllästymiseen asti toistellut: blogaajista muodostuu vastaava puskaradio kuin mistä tahansa muusta yhteisöstä. Luotan erityisesti jollain lailla tutuksi kokemani blogaajan kommentteihin ja kokemuksiin yhtä lailla kuin kenen tahansa ns. IRL-kaverin.

Kävin etsimässä käsiini Mikan Absolut-blogissa mainitun Dagens Nyheterin artikkelin (Ekonomi, s. 13, toimittajana Anne Parichart Eriksson), ja juttu sisälsi mielenkiintoista tietoa naapurimaamme blogeista ja blogimainostuksesta.

Kysely oli tammikuun lopulla toteutettu niin, että 25 suosittua blogia seuraavaata, runsaalta 1 700 vastaajalta oli kysytty, miksi ja kuinka he lukevat näitä blogeja. Vastaajista kolme neljäsosaa oli naisia.

• 87 % lukee blogeja huviksi ja ajankuluksi
• 84 % lukee blogeja päivittäin
• 82 % mielestä blogien vinkit ja jutut ovat hyviä tai todella hyviä
• 75 % luottaa blogaajan aihealueen tuntemukseen
• 59 % on joskus ostanut tuotteen saatuaan vinkin jostain blogista
• 87 % uskoo, että blogeissa on luotettavaa tietoa
• 47 % sanoo, ettei mainonta blogissa vaikuta luotettavuuteen; 30 % mainonta vähentää luotettavuutta, 6 % lisää luotettavuutta, 17 % ei vastannut 

Juttuun haastateltu Mahir-toimiston Fredrik Pallin toteaa, että blogaajat voisivat hankkia rahaa mainoksilla ilman, että menettäisivät kovinkaan montaa lukijaa. Ruotsissa yritykset tekevät jo pienissä määrin oikeaa yhteistyötä blogaajien kanssa, mutta tarkempaa tietoa Pallin ei paljasta.

H&M uskoo blogimarkkinointiin 

H&M sen sijaan kertoo yrityksen ensimmäisestä blogi-pr-kampanjasta: 15 muotiblogaajalle oli annettu mahdollisuus arvioida tuotteita ennen niiden tuloa kauppoihin. Yrityksen mukaan blogien avulla tavoitetaan nuoria ja saadaan laajemi näkyvyys, ja tavoitteena on rakentaa blogaajien kanssa pitkäaikaisempaa yhteistyötä.

Lisäksi juttuun on haastateltu Hannahsthlm-muotiblogin Johanna Törnqvistiä. Hän kertoo saavansa yrityksiltä muutamia sähköposteja viikottain, ja lisäksi yritykset ovat lähettäneet hänelle tuotteita, jotta hän kirjoittaisi niistä. Blogaaja on saanut yrityksiltä myös tarjouksia siitä, että jos Johanna mainostaa, niin hänelle lähetetään tuotteita.

Johannan mukaan valtaosa tuotteista, joista hän kirjoittaa, ovat kuitenkin sellaisia, jotka hän on itse löytänyt. Hänen lukijansa eivät kuitenkaan saa tietää, onko jonkun tuotteen taustalla pr-kampanja. Johanna sanoo valitsevansa aina itse, kirjoittaako vai ei, eikä tunne, että häntä pakotettaisiin jonkin tuotteen mainostamiseen.

Suomi tulee perässä?

Varmasti suomalaisiin blogeihinkin markkinointi tekee tuloaa, kunhan vauhtiin päästään. Toistaiseksi en ainakaan ole kuullut tuollaisista merkittävimmistä pr-toiminnoista, mutta jos joku lukija tietää, niin voisi vinkata.

Oman tutkimuksen kannalta pohdin, että ehkä joku vastaava kysely suomalaisissa blogeissa voisi toimia edes jonkinlaisena pienenä alkusoittona: ei välttämättä mitään vankkaa tieteellistä pohjaa, mutta hieman hahmottelua siihen, missä täällä mennään.