Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

15.5.2007

Blogikommentointia ja propagandaa

Tällä hetkellä velloo keskustelu internetin keskustelupalstojen moderoinnista. Aiheesta on Haakanan Kari kirjoitellut kattavasti ja linkitellen muuallekin (osa 1, osa 2, osa 3). Päivän Kauppalehdessa Auli Mauno kirjoittaa aiheeseen viitaten ruotsalaisten blogien tilanteesta.

"Monet lehdet haluavat, jos ei ihan laittomuuksia, niin asiattomuuksia ainakin. Ne lisäävät verkkojulkaisujen kävijämäärien ja näin ollen myös ilmoittajia. - - -

Kustantajat yllyttävät bloggaavia nuoria naisia niin sanotusti rikkomaan rajansa eli esimerkiksi nimittelemään vanhempia miespuolisia tv-julkkiksia "Pimp-Lasseksi", sutenööriksi. - - -

Rotu- ja muiden ristiriitojen voimistuessa Ruotsissa on huomattu sekin, että blogien kommenttipalstat soveltuvat loistavasti propagandan systemaattiseen levittämiseen.
Joukossa tyhmyys tiivistyy."

Onhan tätä tietysti suomalaisissakin median blogeissa. Esimerkiksi Hesarin Maija Aalto taisi joutua aika lailla siistimään Uutispöytälaatikko-blogin kommentteja sananvapauspäivän kirjoituksensa vuoksi. Kirjoituksen kommenteissa hän lopulta kirjoitti:

"Niin että tämän postauksen kommentointi menee kiinni, syynä etenkin nuo viimeksi mainitsemani viestit. En yksinkertaisesti jaksa käyttää yhtään suurempaa osaa ajastani vastenmielisen roskan lukemiseen.
Valitan, jos jollakulla oli vielä jotakin täyspäistäkin sanottavaa. - -

Tämä on journalismia käsittelevä blogi, ei paikka levittää vihamielistä propagandaa. Demokratiaa ei ole se, että jokaisella kovaäänisellä lynkkausporukalla on oikeus saada tahtonsa läpi."

Tuo Auli Maunon kolumni pisti ajattelemaan, että olemmeko me nuoret blogaavat naiset sitten niitä, joita kohta Suomessakin tavoitellaan esittämään kärkeviä tekstejä ja provosoimaan keskustelua.

Tosin oma tyylini ei taida olla sellainen, että se saisi ihmisiä ärhäköimään. Enhän ole omissanikaan blogeissa koskaan joutunut poistamaan yhtääna asiatonta kommenttia. Toivottavasti sitä ei tarvitse tehdä jatkossakaan, vaikka blogejani voi kommentoida myös nimettömästi.

2 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://marikoo.blogsome.com/2007/05/15/blogikommentointia-ja-propagandaa/trackback/

  1. No tässä tulee heti kauheeta kiroilua: *¿©¥£÷#&!¤@!!

    Ja nythän ne kävijämäärät sitten varmasti nousee… ;-)

    Comment by Lurker — 15.5.2007 @ 10:57

  2. Ah, kiitos tästä, kerta se on ensimmäinenkin! :)

    Comment by Mari Koo — 15.5.2007 @ 11:03

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.