Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Viimeisen puolen vuoden aikana blogeja on tuntunut putkahtavan Blogilistalle yhä kiihtyvää tahtia. Samalla myös kulutukseen kiinteämmin kytkeytyvät muoti-, trendi-, design- ja vastaavat blogit ovat lisääntyneet selvästi.

Vielä viime syksyllä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.

Aktiivista ja aktivoivaa vuorovaikutusta 

Osalla muotiblogeista tuntuu olevan varsin aktiivinen kommentoijakunta: esimerkiksi You name it -blogissa näyttää olevan jokaisen postauksen perässä kommenttejakin, parhaimmillaan kymmeniä.

Gone with the trend -blogin kirjoittaja taasen järjestää lukijoitaan aktivoivan "Viikon kysymyksen".  Esimerkiksi nyt kysytään, mikä on tärkeintaä muotiblogissa: ajankohtaiset muotiasiat, kerätyt asukokokoelmat, ylläpitäjän uudet ostokset, ylläpitäjän päivän asu, julkkisjutut vai jokin muu.

Kysely aika hyvin varmasti kuvaakin muoti- ja trendiblogien sisältöä. Luonnollista on, että blogaajan oma ääni, tyyli ja mielipiteet tulevat voimakkaasti esiin ja persoona todellakin pannaan peliin. Kirjoittajilla on "tyyli-ikoneja" ja suosikkisuunnittelijoita ja kenties he ovat erityisen kiinnostuneista jostakin ulkoasuun kuuluvasta osasta: kengät, laukut, hameet, korut jne.

Muotiblogi tarjoaa mahdollisuuden myös julkiseen haaveiluun: voin esitellä, että tämän haluaisin, mutta varsinainen ostos jätetäänkin tekemättä. Näin blogissa voi viestiä omaa kuluttajaidentiteettiään ilman varsinaista kulutusta.

Miehet esittelevät teknologiamuotia 

Useimmat blogeista ovat nuorten, noin 15-30 -vuotiaiden naisten, kirjoittamia. Johonkin vanhempaankin ihmiseen olen törmännyt.

Miehet tuntuvat kirjoittavan laajemmin designista ja ajankohtaisista ilmiöistä (esimerkiksi jo pitkän blogiuran tehnyt Luksus).

Yksi miesten kuluttamiseen liittyvä blogiala näyttää olevan kaikenlaisten uusien laitteiden esittely, kuten Teknolelu tai Hilavitkutin. Trendejähän näissäkin omalla tavallaan esitellään, mutta vain eri näkökulmasta.

Teknologiaan suuntautuneissa blogeissa ylläpitäjien roolissa ei tosin oma persoona näy lainkaan samalla tavalla kuin muotiblogeissa, vaan teknologisissa vimpaimissa riittää vain niiden esittely, lähes aina kuvan kera.

Mutta en nyt todellakaan väitä, että sukupuoliroolitus olisi blogiteksteissä niin valtavan perinteinen. Ns. haircut-blogissa mies voi kehua hiuskiinnettä tai kivoja kenkiä, ja vastaavasti moni nainen hehkuttaa uutta kännykkää, autoa tai mp3-soitinta.

Päivä meni Tampereella AD-MOBI eli Sosiaalisen median seminaarissa. On hiukkasen ristiriitainen olo: toisaalta aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta, mutta toisaalta olisin kaivannut jotain lisää. Syvällisempää kaivelua, uusia esimerkkejä, katsauksia tulevaan: esimerkiksi mobiilisuudesta ei juuri puhuttu kännykkäkuvia lukuunottamatta, enkä mielestäni myöskään kuullut sanaa ubiikki, jonka luulisi myös jo mietityttävän.

Paljolti siis samaa (YouTube, blogit, MySpace, Second Life, tagit, Habbo Hotel jne.), josta on nyt viime aikoina puhuttu. Ja sitäkin, ettei kyse ole mistään varsinaisesta mullistuksesta, vaan yhteisöllisyys on aina kuulunut perusluonteeseemme; tai sitä, että kaikenlaiset palvelut luovat pirstaleisuutta; ja virtuaalisia identiteettejä voi olla monenlaista.

Mutta tokihan myös ajatuksia heräsi. Koska minun rakkain juttuni ovat tietysti blogit, niin keskityn nostamaan tähän muutaman ajatuksen siltä puolelta.

Blogiyhteisöllisyyttä   

Ensinnäkin Katri Lietsala puhui siitä, miten blogit luovat yhteisöllisyyttä ja kuinka esimerkiksi blogien linkkilistat toimivat yhteenhitsaavana liimana tai jotenkin palkitaan toisia lukijoita, vaikka fyysisillä tavaroillakin. Hän pohdiskeli sitä, miten teksti ja mainonta voivat hämärtyä blogeissa tai kuinka tiettyjen tuotemerkkien tuominen vapaaehtoinen esiintuominen blogeissa kertovat tästä kyseisestä netti-identiteetista.

Lietsala tuntui olevan vähän huolissaan tästä kehityksestä. Minusta siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä: helpommin Niken logon saa pois blogistaan kuin Swoosh-tatuoinnin iholtaan. Siis sitä tuttua jorinaa: elämme kulutusyhteiskunnassa ja elämäntapamme ja -tyylimme näkyy myös kulutuksessa ja suosikkituotteissa.

Kari A. Hintikka kommentoi sitä, että yksittäisen blogaajankin ympärille voi kehittyä yhteisö. Samoin yleisesti ottaen hän totesi, että You Tuben menestystarinaa on siivittänyt käyttäjien tekemä markkinointi, eli esimerkiksi blogaajien aktiivinen linkittäminen.

Kauppalehden blogaajat vanhempia kuin oletettiin 

RedTail Median Janne Kujanen kertoi esimerkiksi Kauppalehti Presson blogeista. Eilen oli ollut kyseisen yhteisön kasvokkaistapaaminenkin. Kyseisessä mediassa ollaan kuulemma oltu yllättyneitä siitä, kuinka korkea keski-ikä porukan blogaajilla on (eli puhutaan enemmän neli- kuin kaksikymppisistä).

Kommentoin, ettei tämä minusta ole mitenkään yllättävää: itse en kyseiseen palveluun todellakaan blogiani olisi laittanut, koska silloin tietyllä tavalla leimautuisin kauppalehteläiseksi ja toisaalta ärsytti se, että palvelua markkinointiin aluksi sanalla "ilmainen". Niinhän on tämä perus-Wordpress tai Blogger. Kujanen myönsikin, että tässä suhteessa hommassa tehtiin virhe.  

Palkkio tehdystä työstä kansalaisjournalistille

Mediapuolen mielenkiintoisemmat kommentit esitti Aamulehden kehityspäällikkö Ari Hurtola. Hän totesi, että Aamulehteen ei tule mitään nettikirjeenvaihtajaa, ja netti on todellakin vain väline siinä missä muutkin. Lisäksi hän muistutti myös siitä, että valtaosa ihmisten nettikommenteistakin on aika tyhjänpäiväistä. Ja siitäkin, että ansaintamalli puuttuu vielä, eli raha tulee sieltä perinteisestä lehdestä eikä sitä olla lopettamassa: bannerimainonta ryssittiin alkuvaiheessa, eikä sitä ole saatu toimimaan.

Toisaalta sekin oli totta, ettei oikeastaan ole mitään uutta myöskään siinä, että ihmisille maksetaan sisältöjen tuottamisesta. Sainhan minäkin teininä mukavasti taskurahaa, kun tein surkeita nössörunoiluja Karjalaiseen.

Apu-lehtihän on nyt Matti Lintulahden avustuksella tätä sisällöntuotanto- ja palkkionmaksupuolta kehittänyt Apureportterissaan. 

Sehän on Erkka!

Väliaikojen avulla tapasin ensi kertaa kasvokkain Erkan, jonka kanssa oli ilo jutella myös blogiasiaa  (ainakin tageista diggaamisen kautta ja kommentoinnista, sekä siitä, kuinka paljon minä käytän aikaa blogeissa. Liikaahan tässä menee, heh.) 

Muutoinkin ihmisten kasvokkaiskohtaamisella on suuri arvonsa, myös näinä virtuaali-identiteetin aikoina.  

- - -

Marjut on jo ehtinyt blogaamaan tilaisuudessa julkistetusta Parteco-projektin osallistumistalousraportista. Mediapuolen juttuja, joten jätän tällä kertaa sen väliin.  

Salmenkiven Sami on koonnut DigiTalikkoon tietoja kolmesta viimeaikojen kyselyistä, joilla on pyritty selvittämään, kuinka paljon ihmiset lukevat keskustelupalstoja tai blogeja. Taustalla on mm. MediaComin tutkailu, josta tällä viikolla sai mediatilaa ja jota viime viikolla ohimennen sivusin kuultuani siitä (kyseisestä uutisesta ovat kirjoittaneet ainakin Miia, Madkola ja Sanakari, kukin omalla tahollaan kyselyä perustellusti negatiivissävytteisesti kommentoiden).

Henkilökohtaisesti minua ei enää juurikaan kiinnosta nämä tutkimukset siitä, kuinka moni sanoo seuraavansa blogeja tai kertovatko he tekstien vaikuttuvan ostopäätöksiin. Itseäni viime viikolta lainaten:

"- - - kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi on edelleen monimutkainen. 
- - -  On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä."

Toinen asia on se, että googletuksen kautta löydettyä sivua ei ajatella varmasti useinkaan keskustelupalstana tai blogina. Se on tietolähde siinä, missä muutkin. Ja puskaradio on, kuten sanottu, vanha juttu.

Kyselyiden ongelmana on tietysti se tunnettu seikka, että kuluttaja voi vastata toisin kuin oikeasti toimii. En minäkään muista, miten tuotteiteni ostopäätökset syntyvät. Aika vahvana tekijänä arjessa ovat kuitenkin tottumukset tai hetken mielihalut.    

Mikä minua sitten blogeissa ja kulutuskirjoittelussa kiinnostaa? Se, miten tuotteista kirjoitetaan (tai kuvataan) ja millaisen merkityksen ne osana muuta aineistoa saavat. Mainitaanko tuotenimiä vai ei? Kerrotaanko, mistä kirjoittaja ajattelee kimmoikkeen ostokselle saaneensa? Harvempi mainitsee arkiset ostoksensa, vaan kyse on yleensä jostain uutuustuotteesta, merkittävämmästä hankinnasta, epätavallisen hyvästä tai huonosta palvelusta tai jotenkin tunteisiin vedonneesta (kauan etsitty, kirppislöydöt jne.). Ja leviävätkö tiedot hyvistä ja huonoista vinkeistä blogeissa, ja jos leviävät, niin milloin ja miksi?

Entäs tulevaisuudessa, kun jokaisella on mahdollisuus jo kaupassa jakaa tietoa ostoistaan jonkun järjestelmän avulla?   

Silmäilin tänään David Klinen ja Dan Burnsteinin kirjaa blog! toivoen saavani jotain uutta ajatusta. Koko kirjaa en todellakaan jaksanut nyt lukea, monet artikkelit ja haastattelut toistivat sitä samaa, mitä jenkkilästä on jo blogaamisesta moneen kertaan tullut ilmi: kansalaisjournalismin voimaa, vaikutuksia yrityksiin ja politiikkaan sekä kulttuuriin.

Kuluttaja-aktivismi ja USA 

Mutta jotain sentään jäin miettimään. USA:ssahan on vankka pohja esimerkiksi kuluttaja-aktivismille (esimerkiksi presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Ralph Nader on aiemmin tullut tutuksi nimenomaan taistellessaan autoteollisuutta ja autojen turvattomuutta vastaan 50-luvulta lähtien).

The Consumerist -blogi edustaa juuri tätä linjausta, jossa nostetaan esiin kuluttajien kokemia vääryyksiä räväkästi ja myös ironisesti. Eli jotenkin tuntuu luontevalta, että jenkeissä kuluttajien blogaamiseen kiinnitetään paljon huomiota. 

Blogaaja kuin muusikko

Toiseksi jonkinlaista raksumista aivosoluissani tapahtui, kun luin kirjasta John Battellen haastattelua. Hän vertasi blogaamista kirjojen tai musiikin julkaisemiseen.

"Blogging is highly personal, just like the music and book business, and it’s personal on both sides of the equation. It’s personal because it’s the individual voice of blogger that attracts the audience, just like a band does. And it’s personal in that the audience reacts to the voice of the blogger much like it reacts to that of a musician. They’re fans."

Battelle toteaa, että eniten arvostetut blogaajat ovat niitä, jotka todella kuuntelevat yhteisöä ja vasaavat sille. He ymmärtävät tiedon virtauksen ja yhteisön vaatimukset, ja se rakentaa heille uskottavuutta. Se, että kenellä tahansa on ääni, ei tarkoita, että jokainen saisi yleisön.

Toinen on tärkeämpi toista 

Battellen mukaan:

"So, from a marketing point of view, the goal ist to get not just the respect of the blogger, but the inferred respect of the influential communicty that the blogger has a relationship with."

Eli Battelle osasi pukea sanoiksi sen, mitä olen viime aikoina taas mielessäni pyöritellyt ja joka on varsin selvää ja muualtakin vastaan tullutta. Yhteisössä on aina arvostetumpia henkilöitä, joita kuunnellaan enemmän.   

Ja se oma persoona. Ehkä vielä suomalaisessa kentässä ei ole joka paikassa ymmärretty sitä, miten tärkeää on, että blogi henkilöityy, oli kirjoittajia yksi tai useampi. Blogeissa kiinnostavat todellakin ne kirjoittajatkin taustalla, ei vain pelkkä teksti. Kulutusmielessä on vielä oleellista pystyä muodostamaan kuva siitä, että kyseinen blogisti on esimerkiksi mieltymyksiltään melko samanlainen kuin minä, jotta hänen kommenttinsa tuntuvat minulle käyttökelpoisilta.   

Miia on kirjoittanut mainiosti:

"- - - hämmästyttävää on, kuinka paljon virtuaaliyhteisöt ja sosiaalinen media saavat osakseen tätä ansaintamallikeskustelua. Eihän muotimaailmakaan tee etusivun juttuja keisarin uusista vaatekerroista.

- - -

En ymmärrä, kuka tai mikä meni herättämään dot.com -haamun henkiin. Meilläpäin yritysmaailmasta kantautuva viesti on paljon vähemmän sieninen. B2C on vain pieni osa kokonaisuutta eikä virtuaalisuutta voida ajatella pelkkänä loppukäyttäjien loputtomana rahastamisena ympäristössä, jossa kaiken pitäisi lähtökohdiltaan olla ilmaista."

Niinpä: yhtäkkiä paljon pöhinää ja puhinaa, hehkutusta ja tutinaa. Ja rahan ympärille sekä B2C -maailmaan kietoutuvaa ajattelua, vaikka kyse on toki paljon muustakin.

Minulle tietysti nimenomaan kuluttajanäkökulmat ovat se ykkösjuttu, joten mikäs tässä tilannetta seuraillessa, vaikka toki hämmästyttää, miten tämä "sosiaalinen web" on nyt yhtäkkiä se juttu, josta kaikki kohkaavat.

Esimerkiksi kuukauden sisällä on ainakin kolme seminaaria aiheesta: Miian mainitseman ensi keskiviikon TIEKEn ja Taloussanomien seminaari, seuraavana päivänä Tampereella oleva  AD-MOBI ja 19. huhtikuuta VTT:n maksuton iltapäiväseminaari ("Miten luoda menestyvä käyttäjävetoinen palvelu", ei ainakaan toistaiseksi näy VTT:n tapahtumakalenterissa).

Kaikissa on aiheena siis sosiaalinen web (ja ansaintamallit), jokaisessa yrityscasena Igglo ja puhumassa firman toimitusjohtaja Mikko Ranin.

Suomalaiset yritykset, siis erityisesti kuluttajakauppaa (b-to-c) käyvät, tuntuvat nyt todella heränneen siihen, että verkossa puhutaan heistä ja se vähän hämmentää. Toisaalta sitten nyt esiin noussut crowdsourcing saa toiset näkemään runsaasti mahdollisuuksia siitä, miten oma brändi kehittyy netin avulla.

Välillä tuntuu unohtuvan, että tuo tehokas viestintävälinen eli puskaradio (WOM, word of mouth) on ollut olemassa aina. Siis nyt vain tekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, että kommentteja voidaan levittää nopeammin ja laajemmin. Mutta ei se huono tuote (toivottavasti!) ennenkään ole pidemmän päälle kauppaansa tehnyt.

Monta välinettä, monta keinoa 

Nyt siis vaan mennään nopeammin eteenpäin. Tähän liittyy myös medioiden päällekkäinen ja ristikkäinen käyttö. Kun televisiosta tulee mainos, kuluttaja voi samalla hakea netistä lisätietoja. MediaComin markkinointijohtaja Tuomas Teinilä kommentoikin, että jenkeissä ei enää samalla tavalla esitetä mainoksissa suoraa nettisivuosoitetta, vaan tarjotaan hakusana, jolla kampanjasivu on löydettävissä.   

Jos keskustelupalstoilta ja blogeista löydetty teksti huokuu asiantuntemusta ja hyviä perusteluja, niin toki siihen luotetaan ennemmin kuin yrityksen markkinointiteksiin. Kulutusyhteiskunta on pullollaan tavaraa, joten kuka tahansa on vain helpottunut, jos joku toinen, erityisesi aika lailla itseään vastaava kuluttaja, pystyy auttamaan valinnan kanssa.

Yrityksillä tuntuu olevan kova huoli siitä, että heidän tuotteitaan haukutaan, mutta ei muisteta sitä toista puolta, että netissä esitetään myös runsaasti positiivisia arvioita. Tämähän tarjoaa hienoja mahdollisuuksia.

Brändien isännät 

Tähän liittyy crowdsourcing: kun tietty brändi kiinnostaa myös positiivisessa mielessä, niin sitä voidaan fanittaa niin paljon, että lähdetään mukaan yhteisölliseen toimintaan. Sami Viitamäki eilen esitti Anne Zehrenin ajatuksen siitä, että markkinoijat ovat nyt brändien isäntiä, eivät niiden johtajia: ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua brändin rakentamiseen (Zehrenin mietteitä voi lukea lisää esimerkiksi Broadcasting & Cablen haastattelusta).

Miten tätä sitten markkinoijan pitäisi käytännössä tehdä? Sami sanoi näppärästi:

"Triviaali hömppä ei kiinnosta ketään, vaan pitää olla mahdollisuus parantaa elämää. On ruokittava ihmisten sisäistä motivaatiota." 

Ei siis todellakaan riitä, että kuluttajille lyödään eteen nettisivu ajatuksella "Hei, tee meille mainos". Työkalujen on oltava kunnolliset ja toimivat. Jos asiakkaalle tulee fiilis, että en osannut tätä käyttää, niin mielikuva rapisee heti. Jokaisen klikkauksen on johdettava johonkin, Sami tiivisti netin käytettävyyden.

Aitoutta tuskin on enää tarvetta korostaa. Feikkaus havaitaan netissä nopeasti ja seuraukset ovat sen mukaiset. Toisaalta kuluttajat eivät kuitenkaan tee kaikkea ja vain pieni joukko osallistuu sisältöjen tekemiseen.

Kuluttaja vastaa toisin kuin toimii 

Lisäksi kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi ovat siis edelleen monimutkaisia. Netissä puhutaan paljon, mutta suuri osa siitä hukkuu hälyyn.

Eikä jokainen suomalainen ole netissä koko ajan tai hae sieltä tietoa kaikkiin hankintoihin. En minäkään. On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä.

Jos puolet kuluttajista sanoo, että blogin tai keskustelupalstan kirjoitus on vaikuttanut päätökseen (kuten MediaComin viime syksynä teettämästä kyselystä kävi ilmi), niin minusta luku on aika realistinen. Puolet on siis edelleen sitä mieltä, etteivät ole netissä pörränneet tai antaneet muiden käyttäjien lausuntojen vaikuttaa mihinkään.

Aika moni varmasti väittää edelleen sitäkin, etteivät mainokset vaikuta hänen päätöksiinsä.

Eli toki kuluttajalta voi kysyä ja hän vastaa niin kuin parhaaksi näkee. Mutta mikä on totuus ja mikä mihinkin vaikuttaa, niin se onkin vaikeampi selvitettävä.

Vietin eilen todellisen sosiaalisen netin päivän: aamupäivällä kävin kuuntelemassa VTT:n raporttiin "Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja" (raportin pdf ja tiedote)  liittyneen tiedotustilaisuuden . Iltapäivällä istuin DiViAn Digitaaliset kanavat ja kuluttajan käyttäytyminen -seminaarissa.

Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa.

Kuten VTT:n raporttikin osoittaa, sosiaalisen webin liiketoiminnilla ei vielä suuria summia laajemmin tienata, mutta jostain rahaa on tietysti tultava jatkossakin.

"VTT:n mukaan tulevaisuuden uusia liiketoimintamahdollisuuksia voivat olla esimerkiksi sisällön tuottamisesta maksaminen, taustateknologioiden kehittäminen, sosiaalisen median työkalujen käyttö ammattisovelluksissa ja tulojen jako erilaisissa yhdistelmäpalveluissa. Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista palveluista on jo olemassa."

Lompakko virtuaaliselle kuluttajaidentiteetilleni 

Minua kiinnostaa eniten tuo sisällön tuottamisesta maksaminen. Sitähän toki jo tapahtuu muussakin mediassa, eli esimerkiksi media palkitsee ihmisiä parhaista tuote- tai uutisvinkeistä tai kännykkäkuvista.

Mutta mikä tässä mielestäni on tulevaisuuden mahdollisuus, on se, että sosiaalisen verkoston jäsenet maksavat toisilleen. Ongelma vain on toimivan maksujärjestelmän, "virtuaalirahan" puute. Mieluusti liittäisin netti-identiteettiini jonkinlaisen lompakon, josta voisin kilautella vaikka kymmenen sentin arvoisen summan esimerkiksi toisen blogaajan tai musiikintekijän hyvästä tuotoksesta. Vastaavasti joku toinen voisi sitten pistää jotain minulle, jos kokisi minun sen ansaitsevan. Siis kuten linkittäminen, "diggaaminen" ym. vastaavat toimet kertovat nyt "arvostuksesta", niin toiminta laajenisi myös konkreettisemmaksi.

Samoin olisin valmis maksamaan pieniä summia esimerkiksi täydentävistä tiedoista jne. monissa asioissa, mutta yhtenäisen maksukäytännön puuttuessa tämä on vaikeaa.

Kyllähän näitä tietysti kehitellään ja tunnettuna esimerkkinä Habbo Hotelissa maksetaan virtuaalista tavaroistakin, joten kenties saan pian käyttöön oman lompakon virtuaali-identiteeteilleni. Kaikki eivät tietysti maksaisi koskaan mitään, mutta osa varmasti jostain jotain.

Osta musaa, sijoita artistiin 

Kyllähän esimerkiksi suomireggaen esittäjä Jukka Poika jatkaa biisien myymistä vapaaehtoisperusteella: nyt voi ostaa mm. Pläski-kappaleen:

"Voit ostaa kappaleen lataamalla sen koneellesi ja maksamalla 1€ (sis.alv22%) tilillemme 405510-2252601 (Jenkkarekka äänite). Jos biisin ladattuasi päätät ettet pidäkään kappaleesta, voit tehdä asiakaspalautuksen poistamalla sen saman tien kovalevyltäsi (silloin ei tietenkään tarvitse maksaa).
terv. Jukka"

Miten paljon helpompaa olisikaan, jos voisin vain klikata virtuaalikukkarostani rahat Jukka Pojalle kulkematta pankin kautta? Toki tässä on ne omat, tunnetut ongelmat, mutta kehittyköön tekniikka käyttäjäystävälliseksi.  

Sami Viitamäki esitti Diviassa crowdsourcingista puhuessaan kiinnostavan Sellaband.com -yhteisön eli eräänlaisen virtuaalisen levy-yhtiön. Sivun avulla musiikintekijät voivat pistää julki tuotoksiaan ja yhteisön jäsenet, "believersit", voivat sijoittaa fanittamiinsa yhtyeisiin tai artisteihin rahaa. Kun riittävä summa (50 000 dollaria) on koossa, yhtye/artisti astelee levytysstudioon ja  tekee pitkäsoittonsa. Mainontaa ja markkinointia hoitavat tietysti omalta osaltaan believersit. He sitten saavat oman osuutensa, jos levyllä tienataan. ("How it works"- sivu)

Levymyynti tippui viidenneksen USA:ssa 

Musiikkituotanto elää tietysti tällä hetkellä melkoista myllerrystä. Jenkeissä vuoden ensimmäisellä kolmanneksella on myyty 20 prosenttia vähemmän cd-levyjä kuin vuotta aiemmin, paljastuu The Wall Street Journalista. Vaikka digitaalisen musiikin myynti on kasvanut roimasti, ovat cd-levyjen osuus silti vielä yli 80 prosenttia kaikesta myydystää musiikista. Näin ollen siis "maksetun musiikin" osuus on vähentynyt noin 10 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, ja musiikki pörrää netissä laittomasti.

Eli uusia malleja, kuten Sellaband tai Jukka Pojan "maksa jos tykkäät", tarvitaan tällä puolella kipeästi, jotta raha liikkuu.

Sain tänään mahdollisuuden kuunnella VTT Pekka Aulan ajatuksia aiheesta "Maineenhallinta online". Luennon kohderyhmänä olivat tiedottajat ja vastaavissa tehtävissä toimivat, joten Aula lähestyi aihetta tältä kannalta: miten verkko näyttäytyy yhteisöviestinnän tekijöille ja mikä sen merkitys heille on.

Yhtä oikeaa tapaa esimerkiksi nettikeskusteluihin mukaan menemiseen Aula ei tietystikään sanonut. Hän totesi, että selkeät asiavirheet toki kannattaa korjata, mutta suinpäin ei liene järkevää säntäillä kommentoimaan jokaista nettiin ilmaistua ja sieltä löydettyä kommenttia. Toisaalta joidenkin yritysten kohdalla voi olla täysin sovelias ratkaisu jättäytyä kokonaan pois verkosta. Ja kuten Aula totesi, niin mölyä maailmaan mahtuu.

Aina vain tapaus Lehtovaara 

Jälleen kerran esimerkkinä siitä, miten yritys reagoi väärin nettikeskusteluun, nousi esiin tapaus Lehtovaara (englanninkielinen selostus). Tietyllä tavalla kuvaavaa on, ettei parin vuoden sisällä mitään vastaavaa ole tapahtunut, josta olisi saatu uusi esimerkki, vaikka netissä on varmasti poristu ja kirjoiteltu. Yksikään yritys ei sentään ole enää lähtenyt oikeustoimilla uhkaamaan, eikä mitään muutakaan suoranaista kuluttajatapausta ole vielä noussut riittävän kiinnostavaksi.

Kuten on moneen kertaan todettu, että ilman median huomiota (ja blogaajan taustaa sekä aktiivisuutta) Lehtovaara olisi jäänyt vain pienen piirin tietämäksi jutuksi. Toistaiseksi asioiden nouseminen yleiseen tietoisuuteen vaatii muutakin kuin pirstaleisen ja hajaneisen netin.

Huono maine ei estä ostosta 

Toisaalta aina näitä maine ja netti -juttuja kohdatessani mietin, että myös esimerkiksi eettis-ekologiselta maineeltaan huonommat yritykset tekevät kannattavaa bisnestä. Kuluttajan toiminta on häilyväistä ja monisyistä, ja valintahetkellä vaakakupissa painavat niin monet seikat. "Tiedän, että McDonald’s ei ole maineeltaan paras valinta, mutta koska tiedostan tämän, voin ostaa sieltä silti pehmiksen, kun se on tässä kätevästi saataville".

Eli se kysymys, mikä luennollakin nousi esiin: kuinka moni nyt todella on jättänyt menemättä Lehtovaaraan kyseisen selkkauksen vuoksi?

Ja miksi maineenhallintaan nimenomaan aina yhdistetään se tietyntyyppinen "kehuminen", eli yritys yrittää näyttää olevansa kaikinpuolin hyvä ja vastuullinen? Miksi ei voi suoraan tunnustaa vaikka sitä, että yritetään tehdä mahdollisimman halvalla ja muusta viis, jos se on todella yrityksen tapa toimia? Sehän olisi rehellistä ja näin toimisi pohjana uskottavalle maineelle.

Welho osallistui blogikommentointiin 

Viime viikolla sain yhden omakohtaisen "yritys mukaan nettikeskusteluun" -kokemuksen, kun Kulutusjuhlaan tekstin, johon kokosin muutamien blogaajien kommentteja Welhosta. Lähetin saatesanojen kera linkin kyseiseen tekstiin Welhon tiedottajalle, ja hän vastasi siihen asiallisesti jo samana päivänä. Liitin vastauksen osaksi blogitekstiä.  

Kulutusblogin pitäjänä olen tietysti ilahtunut, että sain vastauksen. Viestinnän tekijän näkökulmasta tosin ymmärrän senkin, jos yrityksissä ei haluta lähteä nettiin blogeja kommentoimaan, sillä sehän vaatii resursseja, suunnittelua, linjauksia ja on oikeastaan varsin loputon suo.

Kulutusjuhlan tapauksessa etuna oli varmasti se, että mukana oli useita eri kommentteja ja tietysti se, että pisin mailin suoraan tiedottajalle. Siis "taviskuluttajaan" verrattuna minulla lienee etuna se, että ymmärrän hiukan paremmin, miten esimerkiksi yritysten viestintä toimii.

Hesari uutisoi tänään, kuinka rautatieaseman Jääpuiston jatkoa mietittäessä kaupungin liikuntatoimi tarkkaili myös sitä, mitä aiheesta kirjoitetaan keskustelupalstoilla, chateissa ja blogeissa.

"Perinteisesti veronmaksajat ovat voineet yrittää vaikuttaa kaupungin palvelujen kehittämiseen muun muassa tekemällä kansalaisaloitteita valtuustolle, ottamalla yhteyttä lautakuntien poliitikkoihin sekä kirjoittamalla lehtien yleisönosastoihin.

Internet-seurannassa kaupunki haki itse aktiivisesti tietoa kaupunkilaisten näkemyksistä."

Kuten jutussa todetaan, niin tällaisiin yksittäisiin hankkeisiin seuranta sopii. Ja kun sitä tekee kaupunki, niin hyvä, että he siitä avoimesti kertovat. Tietysti yritykset käyttävät vastaavia seurantapalveluita, mutta eivät tietysti paljasta sitä samalla tavalla. Kukaan tuskin toivoo, että nettikeskustelut alkavat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon massiivisesti.

Julkishallinnon puolelta olisi tietysti ollut kiva kuulla sekin, kuinka paljon heidän julkisuudenseurantansa kokonaisuudessaan maksaa.  Aika suuri merkitys on kuitenkin sillä, mitä Google kertoo, ja sen saa selville varsin vaivattomasti. Nytkin hakusanalla ‘jääpuisto’ Googlessa pompahtaa esiin ensimmäisellä sivulla Janne Saarikon blogikirjoitus ja vähän myöhemmin hänen You Tube -videonsa (jossa talvinen jääpuisto näyttäytyy aika viehättävänä, matkailumainosaineista!).

Tietysti on myös hyvä, että julkisuuteen nostetaan näitä seurantasysteemejä. Sitä kautta ehkä ihmiset tajuavat, miten nettikirjoituksia tutkaillaan. Ja kaltaiseni yksittäinen blogaaja saa myhäillä ajatellessaan, että ehkäpä voin johonkin vaikuttaa.

Toisaalta se tietysti saattaa houkutella siihen, että joku ryhtyy suuresti kampanjoimaan jonkin asian puolesta tai sitä vastaan vaikuttamisen toivossa. Mutta sitäkin on tapahtunut aina: jo ennen nettiä on huudeltu kylillä ja yleisönosastoissa tai pommitettu paikallisia poliitikkoja omilla mielipiteillä.  

Tammikuun lopulla kirjoitin:

"Vaikka äänestäjää ei ole vielä taidettu suoraan korvata kuluttajalla, niin ei se varmaan kaukana ole. Sunnuntain Hesarin kolumnin Jaakko Lyytinen lopetti toteamukseen: "Arvon ehdokkaat, kannattaa miettiä, miten niitä kuluttajia siellä soppatykkien ääressä kontaktoi. Kamerakännykkä käy."

Olin väärässä, sillä kyllä se kuluttaja on näihin vaaleihin jo tullut selvästi mukaan. Esimerkiksi Maine-lehden pääkirjoituksessa VTT Pekka Aula toteaa:

"Mainonnan ja poliittisen kampanjoinnin julkisuuspelissä ehdokas ei ole ihminen. Hän on tuote, joka pitää myydä. Menestyksen takeeksi ehdokas pitää tuotteistaa, koska äänestäjä ei ole vain äänestäja vaan politiikan kulutta. Tarvitaan tapoja luoda julkisuutta, jotta ehdokas pystyisi vastamaan kuluttajan asettamiin haasteisiin ja vaatiumuksiin.  - - -

— politiikkaa kulutetaan samalla tavoin kuin päitittäistavaroita tai muita hyödykkeitä. Kuluttaja-äänestäjä vertailee poliittisia mainoksia, hakee ehdokkaiden blogeista emotionaalisia ostokokemuksia, valitsee vaalikoneesta tarjouksessa olevan poliitikon ja lopulta osaa TV-kampanjan perusteella aatteiden alfa romeon."

Lisäksi päivän Hesarin Vieraskynässä (A 2) Lontoossa asuva, väitöskirjaa viihdetaiteilijoiden politisoitumisesta suurissa kysymyksissä valmisteleva Riina Yrjölä kirjoittaa:

"Puolueiden olisikin tärkeää analysoida ja ymmärtää, miten "poliittiset kuluttajat" tekevät ostopäätöksensä. - - - Niin viihteen globaaleille supertähdille kuin poliitikoille on loppujen lopuksi tärkeää uskottavuus, aitous ja kuluttajaläheisyys." 

Eli täällä se siis on, poliitiikan kuluttaja, joka raapustaa äänensä vaalilappuun mielikuvamarkkinoinnin perusteella.

Pitäisikö sitten vielä voimakkaammin rummuttaa myös kuluttaja-äänestäjän oikeuksia? Voiko vaalilupausten toteutumattomuudesta pian ilmoittaa kuluttajavalituslautakuntaan? Kuluttajavirastolle lisää voimavaroja poliittisen markkinoinnin valvontaan?

Lisäys äänestyspäivänä eli 18.3:

Olavi Koistinen (ei ainakaan läheistä sukua itselleni!) kirjoittaa päivän Hesarin näkökulmassa:

"Jos tuote ei käy kaupaksi, yritys tavallisesti miettii, kuinka voisi tehdä siitä houkuttelevamman.

Jos demokratiatuote ei kelpaa, kuluttajaa syyllistetään: senkin hölmö, kun et ostanut. Tämä herättää häpeäntunteen ja lisää vastenmielisyyttä politiikkaa kohtaan." 

Eli siellä se äänestäjä-kuluttaja taas on. Toisaalta onhan kuluttajiakin aiemmin syyllistetty "vääristä" hankinnoista tai "turhasta" kuluttamisesta.

Mutta nykyisin kuluttaja on vallankäyttäjä, jolle sallitaan myös epärationaalinen toiminta. Ehkä pian voidaan myöntää sekin, että äänestyspäätöksen saa tehdä ihan fiiliksellä ja niiden markkinoitujen mielikuvien mukaan.   

Uusia, perehtymisen arvoisia tekstejä ja tutkimuksia tipahtelee tietysti koko ajan. Viimeisimpinä seuraavat:

 - Social Issues Research Centren (SIRC) raportti Life online: The Web in 2020 (via Marjut). Koko raportin saa sähköpostiin tilaamalla. Suosittelen!

Raportissa ennustemtaan mm. shoppailuun kehittyvän virtuaalisia 3D-katuja. Ostamisessa ja markkinoinnissa lisääntyvät yksilöllisyys ja kohdentaminen. Perinteinen ihmisten kategorisointi on hylättävä, kun kuluttajista koostetaan tietopankkeja (kuten Amazon.Comin suosittelut tyyliin "Ne, jotka ostivat tämän, hankkivat myös nämä"). Mutta koska shoppailu on vapaa-ajan aktiviteetti, niin edelleen tunnusteluun, kokeiluun ja ystävien tapaamiseen liittyvä ostostenteko kuuluu elämäämme.

Länsimaissa paikallisten, alkuperäisten ja reilun kaupan tuotteiden suosiminen pakottaa bisnestä muuttamaan toimintatapojaan.

Yhteisöllisyydestä raportti toteaa, että vuonna 2020 emme enää ajattele virtuaalisia yhteisöjä "vaihtoehtoina" todellisille, vaan lisäfoorumeina puhumiseen, ostamiseen, työskentelyyn, elämiseen ja vapaa-ajan viettoon. Netti tulee kaikkialle, kuten pyörät ja muste sitä ennen, joten virtuaalisuus ei ole erillinen osa muusta maailmasta, ja muuttaa käsitystämme siitä, kuinka jattelemee, tunnemme ja toimimme.

- Pirkalta löysin Vizu Answersin tekemän kyselyn (pdf) blogien lukijoista. Mitään suurempia yllätyksiä edellisiin blogitutkailuihin ei äkkiseltään pompannut silmään: blogeissa arvostetaan hyvää kirjoittamista ja aihepiiriä. Lähes 70 prosenttia lukee blogeja päivittäin ja uusia blogeja löydetään erityisesti toisten blogaajien linkeistä.

Blogista tuntuu tekevän blogin kirjoittajan omat mielipiteet, kirjoitustyyli, "toimituksellinen vapaus" ja layout. Blogeja luvetaan huviksi ja oman henkilöjohtaisen kiinnostuksen vuoksi: kolmannes lukee saadakseen tietoa tai opiskellakseen, jotkut työn vuoksi. Tämän kyselyn vastaajista kolme neljästä lukee blogeja, 12 prosenttia kommentoi ja 11 prosenttia kirjoittaa omaa blogia.   

- Lisäksi Sedis linkkasi Tampereen yliopistossa tehtävän Blogipäivyriprojektin osana olevan Heli Sillanmikon raporttiin (pdf) "Blogien käyttö viestinnässä". Hyvä yhteenveto ja tietopaketti blogeista muutamalla esimerkillä höystettynä.

Päädyin Springwise-sivujen kautta tutkailemaan pari sosiaalisen netin ajatuksia hyödyntäviä, shoppailuun liittyviä jenkkisivustoja: Crowdstorm, ThisNext ja Stylehive.

Crowdstorm-sivuilla kuluttajan valintaa halutaan helpottaa tuotteiden netissä aiheuttaman "hälinän" (buzz) perusteella. "Hälinä" arvioidaan tuotteet herättämän aktiivisuuden perusteella: kuinka monta kertaa tuotetta on katsottu, kuinka moni blogaaja on siitä kirjoittanut ja kuinka moni Crowdstormin käyttäjä on siitä kirjoittanut. Näin määrittyvät parhaat tuotteet, jotka menevät viikon top-listalle, ja heikoimmat katoavat. Tässä käytetään siis samaa ideaa kuin uutisia jaottelevassa Digg.comissa.  

Lisäksi käyttäjät voivat nimetä toisiaan ystäviksi. Tulevaisuuden laajennuksina lupaillaan mm. top-listalla ylimmiksi arvioiduiksi käyttäjille mahdollisuutta päästä testaamaan isojen brändien uusia tuotteita.

Stylesive- ja ThisNext -palveluissa käyttäjä voi nostaa esiin pitämiään tuotteita ja suositella niitä. Käyttäjät voivat lokeroida itsensä miten haluavat, vaikka juhlakenkien tai kahvikuppien ryhmiin. ThisNext mahdollistaa liittää blogiinsa pieniä bannereita fanittamistaan tavaroista. Varsinainen toivelistan ("Tässä on tuotteet, joista pidän") lähettäminen vaikkapa kaverille kuulostaa ainakin omiinn suomalaiskuluttajan korviini vielä hiukkasen vieraalta.

Trysumerit tietävät ja kuluttavat

Trendwatch-sivuilta sattui silmiin kiinnostavaa tekstiä (PDF) Trysumers-termillä nimitetystä nykyajan kuluttajajoukkiosta.  

"TRYSUMERS are transient, experienced consumers who are becoming more daring in how and what they consume, thanks to a wide range of societal and technological changes."

Siis tätä Kuluttaja 2.0 -joukkiota: tietoisuutta ja uskallusta ja teknologian mahdollistamaa tiedon jakamista (yllä mainitut sivustot ovat tietysti osa tätä). Trendwatch esittelee lisää sivustoja, tuotteita ja palveluita, joissa trysumers’it ovat esillä. Mutta kuten artikkelissa muistutetaan, jokainen kuluttaja ei ole tällainen ja roolit vaihtelevat itse kullakin tilanteesta toiseen.

Tanskalaislehdessä arvioidaan, kommentoidaan ja blogataan

Journalismin puolella päädyin jotakin kautta tanskalaisen Nyhedavisenin sivuille, joissa käyttäjälähtöisyyttä on hyödynnetty eri tavoin: artikkeleita voi arvostella ja kommentoida ja käyttäjät voivat kirjata niistä omat blogitekstinsä, joihin jutusta on linkki.

Eli samaa sarjaa, josta tänään esimerkiksi Lintulahden Matti kirjoittaa.  

Ilmoittauduin Tampereella 29. päivä järjestettävään, maksuttomaan Sosiaalisen median seminaariin (via Some Lab). Ohjelman perusteella mukana näyttäisi olevan monta mielenkiintoista aihetta ja puhujaa.

Lisäksi aion osallistua (kun työnantaja maksaakin!) huhtikuun puolessa välissä Mediapäivien yhteydessä järjestettäviin journalismin ja markkinoinnin ammattilaispäiviin. Mukana on useita on mainetta niittäneitä henkilöitä (esim. Dan Gillmor, We the Media -kirjan kirjoittaja) kertomassa näkemyksiään.

Taloussanomien verkkosivuille on tulossa lähiaikoina, noin parin viikon kuluttua, Oma sana -osio. Sinne   kirjoittaja voi tehdä tekstiä ja koota esimerkiksi itseään kiinnostavia uutisia.

Toimituspäällikkö Mari Flinkin mukaan tavoitteena on antaa tilaa henkilöille, joilla on paljon sanottavaa. "Maailmalla on paljon fiksuja ihmisiä, jotka pystyvät tätä kautta tuomaan oman äänensä kuuluviin", Flink perusteli tänään, kun olin kuuntelemassa häntä Procomin järjestämän vierailun yhteydessä (olen siis työn puolesta jäsenenä kyseisessä tiedottajien järjestössä).

Oma sana -osioon on tällä hetkellä kuulemma tiedossa muutama kirjoittaja ja lisää haetaan.

Pisteytystä ja uutiskoontia 

Kysyin, miten palvelu eroaa blogeista. Oma sana -systeemiin on lisätty vuorovaikutteisuutta ja kiinnostavuutta lisääviä palikoita: kirjoittaja voi napata talteen itseään kiinnostavat TalSan jutut helposti ja tekstejä voivat muut lukijat arvioida. Parhaimmiksi rankatut saattavat sitten päätyä lehden sivuille.

Erityisesti tämä viimeinen eli arvioinnin mahdollisuus on itsestäni hyvä lisä. TalSan sivuilla lukijajoukko on sen verran suuri, etteivät ihan vain omat kaverit käy laittamassa huippuarvioita kirjoituksille. Toki nämä Blogispotit ja muut pyrkivät vastaavaan pisteyttämiseen, mutta kriittinen käyttäjämassa ei ainakaan vielä niissä ylittynyt.

Mari Flink sanoi, että Oma sana -palvelusta karsitaan pois kaupalliseen hyödyntämiseen pyrkivät. Työnantajansa toki saa tuoda esiin, ja oman asiantuntijuuden ilmaiseminen on luonnollisesti suotavaa. Ei siis puffausta, vaan omia näkökulmia.  

TalSassa nettiin panostetaan siis vahvasti: Flink painotti, että koko toimittajakunta tekee sekä sähköistä että paperista tuotetta. Oma sana -tyyppisillä palveluilla tietysti halutaan lisää aktiivisia kävijöitä. Ja kävijöiden avulla voidaan myydä lisää mainoksia jne.

Saa nähdä, miten Oma sana pyörähtää käyntiin. Mutta onhan se selvästi taas yksi osoitus siitä, että tiivis kisa myös suomalaisten talousalan nettisivuilla jatkuu ja ihmisiä halutaan koukuttaa tiettyjen sivujen käyttäjiksi.

(Kysyin Mari Flinkiltä luvan asiasta blogaamiseen, joten ei tarvitse edes salamyhkäistä kansalaisjournalismia harrastaa.) 

Lisäys seuraavana päivänä: TalSa on saanut huomiota myös suomalaisen verkkomedian Grand One -kisan finaalissa kahdessa kategoriassa (via TalSan uutinen).

"Ensimmäisenä sanomalehtenä Suomessa Taloussanomat käänsi verkon ja painetun lehden suhteen toisin päin ja asetti verkon etusijalle viime lokakuussa."

Muut kisan finalisteista löytyvät Grand One-sivuilta. Kisan kategorioissa on niin parasta verkkomainontaa kuin julkishallintoa sekä nettikampanjoita.

Kävin tänään moikkaamassa Kuluttajatutkimuskeskuksen Petteri Repoa, koska hänestä on jo tähän mennessä ollut mukavasti apua ja iloa aloittelevalla jatko-opiskelijuudelleni. Hän kysyi, aionko tehdä monografian (eli yhtenäisen teoksen) vai artikkeliväitöskirjan.

En ollut oikeastaan edes ajatellut artikkeliväitöskirjan mahdollisuutta, mutta kun Petteri esitteli sen hyviä puolia, niin kieltämättä ajatus alkoi kiehtoa. Sopisi ehkä paremmin tutkimusaiheeseen ja omaan mielenlaatuuni, jos kokoaisin hyväksyttyjä, tieteellisiä artikkeleita ja näin koostaisin työni pienistä palasista sen sijaan, että yrittäisin juntata yhden ison ulos.

Jään siis puntaroimaan, miten työni lopulta tekisin.

Toki Petteriä oli muutenkin mukava nähdä. Tapasin hänet ensi kerran vuosi sitten, kun minut pyydettiin Ylen aamutelevisioon puhumaan netin kuluttaja-aktivistina. Pidin tuolloin Kuluttavasta elämästä -blogia itsekseni, eli edustin "tavallista kuluttajaa" (enhän vielä tuolloin ollut jatko-opiskelija). Petteri oli asiantuntijahaastateltavana. Nyt sitten tiet ovat kohdanneet täällä kuluttajatutkimuksen maailmassa.

Petteri vinkkari Kuluttajatutkimuksen Ruoka ja vastuullisuus -blogista, joka pitänee ottaa seurantaan. KTK:lla on muitakin blogeja, joista ainakin Asumisen kehitysareena on tällä hetkellä kohtuullisen aktiivisena.  

Lounaskeskustelussa jutusteltiin mm. ubiikista ja kanta-asiakastietojen keräämisestä. Sieltäkin jäi ajatusmuruja pohdittavaksi.  

Nettimaailman mainioihin puoliin kuuluu linkittäminen ja mahdollisuus jäljittää sivuille tulleita linkitysten kautta. Näin päädyin Suoramarkkinointiliiton Suoran vuosi 2007 -julkaisuun lukemaan Minna Ritoluoman artikkelia Consumer Empowerment - voiko aktiivisia asiakkaita hallita.

"Melkoinen osa suomalaisista yrityksistä tuntee asiakkaansa yhä vain ikäryhminä, tuloluokkina, ostouseutena ja kulutettavana rahana ei ihmisinä joilla on ääni ja ajatuksia muustakin kuin suhteestaan brändiin ja kuluttamiseen.

Haaste tässä demografisessa näkökulmassa on siinä, että vaikka se tuottaa tietoa siitä mitä ihmiset tekevät ja kuinka heidät tavoittaa, se ei kerro yhtään mitään siitä, miksi ihmiset tekevät asioita. Tieto siitä, mitä asiakas tekee tänään ei kerro sitä, mitä hän tulee tekemään huomenna.

- - -

Mutta ehkä kaikkein tehokkain ja helpoin kerätä tietoa markkinoinnin pohjaksi ja myös rakentaa omaa brändiä on seurata mitä netissä omasta tuotteesta tai brändistä puhutaan – ja osallistua keskusteluun."

Kiinnostavaa tekstiä oli myös asianajaja Elina Koivumäeltä kuluttajalta kuluttajalle -markkinointikonseptien lainsäädännöstä.

Kannattaa vilkaista myös Suoran vuosi -opuksen sisällysluettelo, mikäli kiinnostaa tietää, mitä suoramarkkinoijien mielissä liikkuu niin sähköisistä laskuista, sähköpostimarkkinoinista, asiakkaiden kanssa käytävästä dialogista jne. Tietysti lukiessa on syytä pitää mielessä, ketä kirjoittajat ovat ja mistä lähtökohdista käsin tekstinsä ovat tuottaneet (ja sitähän on syytä ajatella aina, myös näitä sanoja tavatessa).

- - -

Eilen professorin kanssa tuli puheeksi myös tutkimusten ym. aineiston kopiointi ilman lähdeviitteitä. Blogeissahan on mainio ja hyvä tapa viitata sinne, mistä tiedon löysi ja linkkaaminen on tärkeä osa blogien vuorovaikutusta. Tästä taisi mm. Majavan Jere syksyllä puhua konfabulaarissa ja totesi, että tiedemaailma voisi ottaa oppia.

Kun turha tässä on kuvitella, että suoraan omasta päästään hienoja ajatuksia keksisi. Myös ne ajatusten alkusiemeniä antaneet ansaitsevat usein linkkinsä. Tietysti viittaamisen syyt ovat samat kuin muuallakin, eli lukija voi tarkistaa lähteen, pohtia itse, vetääkö samoja johtopäätöksiä tai mikä on lähteen luotettavuus jne. Kaikkia virikkeenantajia ei tietysti edes hahmota, joten linkkaaminen on sikäli mahdotonta.

Ja toki ainakin itse olen linkkien kautta päässyt käsiksi kiinnostaviin teksteihin ja tiedonpätkiin, joten tietysti toivon, että omalta osaltani voin tarjota vastaavaa myös muille.