Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opiskelua

Olin tänään Divia-seminaarin kick off-tilaisuudessa kuuntelemassa mm.  Petteri Järvisen Web 2.0 -pohdintaa ja Sami Salmenkiven ajatuksia yritysblogaamisesta (esitys saatavilla DigiTalikko-blogissa).

Avauksessa Mika Raulas alusti hyvin digitaalisen markkinoinnin saloja, nykytilaa ja visioi tulevaisuutta, ja Järvinen taas toi mukavasti hieman skeptisempääkin näkemystä. Lopuksi Sami kävi läpi yritysblogaamista meillä ja muualla, sen hyötyjä ja haittoja ja yleisiä näkemyksiä blogaamisesta ja sen vaatimuksista.

Mitäs minulle sitten jäi mieleen? Taas tajusin sen, että itse taidan olla esimerkiksi blogeissa usein liian "sisällä" puhuessani niistä ihmisille, jotka eivät blogaa ja pyöri netissä jatkuvasti. Asiat, jotka ovat minulle olleet arkipäivää jo pitkään (kuten nämä blogit), eivät sitä näköjään markkinoinnin kanssa puuhasteleville ihmisille (joita pääosa tilaisuuteen osallistuneista oli) välttämättä ole. 

Tiedätkö lukevasi blogia? 

Tilaisuuden jälkijutustelussa eräs markkinointi-ihminen sanoi, ettei hän ole koskaan lukenut yhtään blogia. Veikkaan, että kyse voi olla siitäkin, ettei henkilö tiedä lukeneensa blogia. Kuten Sami esityksessään osoitti, blogit nousevat Googlessa nopeasti hakutulosten kärkeen, joten kuka tahansa tiedon hankkija voi päätyä blogiin. Hän vain mieltää sen nettisivuksi siinä kuin muutkin.  

Muistiinpanoihini kirjailin jotain. Ajatukset jäivät muhimaan, joten pistän tähänkin vain muutamia poimintoja.

Ensinnäkin Mika Raulakselta: 

- brändi määrittyy kuluttajan kautta, joten on oltava asiakkaan elämässä mukana, eikä brändiä voi enää hallita –> "let go" -ajattelu

- hakukonemainonta merkityksellistä ja sopii pienillekin yrityksille

- nettisivuille visuaalisuutta, pelimäisyyttä ja yhteisöllisiä elementtejä

- yritysten mahdollistettava asiakkaat tekemään yhdessä (esim. mainokset, tuotekehitys)

Petteri Järvinen:

- huolestuttavaa tuotekehityksen väheneminen

- markkinoinnista tullut epätoivoista?

- 10 vuodessa netti kulkenut melkoisesti eteenpäin (esim. nettikaupan kasvu)

- termiä Web 2.0 viljellään nyt surutta melkein mihin tahansa, vaikeaa määritellä

- yhteisöllisyys sinällään ole netissäkään mitään uutta, vaan laajakaista on mahdollistanut eri asioita: yhteisöllisyyttä on kaikissa medioissa (paikallisradiot jne), ihmiset ovat kiinnostuneita ihmisistä

- "kotikutoisuuden tuntu" on nyt pinnalla: kyllästytäänkö siihen? tehdäänkö virheitä jopa tarkoituksella, että saadaan käyttäjät nettiin niitä korjailemaan? 

- ajatus "ihminen voi luoda maailman omaksi kuvakseen" –> menossa sosiaalinen kokeilu, joka voi epäonnistua 

- hyvä tuote on tähänkin asti myynyt itsensä

- yhteisöllisyyden arvo syntyy käyttäjämääristä (kuten You Tube): suomalaisen palvelun on vaikeaa ylittää kriittisen massan raja 

- sattumalla sormensa pelissä esim. You Tuben menestyksessä

- jonkinlaista kuplaa ollaan rakentamassa, järkiintymisvaihe tulee aikanaan 

- kaikki pitävät blogeja, mutta kuka niitä lukee?

- todelliset ilmiöt syntyvät perinteisessä mediassa, esim. Cola-Olli television kautta

- täsmämarkkinointia: tietojen kerääminen ja säilyttäminen asiakkaista helppoa ja edullista 

- Web 3.0 tulee aikanaan, semanttinen web, älykkyys tulee kaikkialle

- - - 

Sami Salmenkiven esityksestä en sen tarkemmin mitään kirjoittanutkaan, sillä blogiasia tuntui niin tutulta. Kehun vain sen, että kannattaa Samin tyyliin personoida Googlen etusivu ja ottaa ne RSS-lukijat käyttöön. Helpottaa blogienkin lukemista kummasti, eikä se niin vaikeaa ole: itsekin jostain syystä niitä vierastin, kai teknisen termistön vuoksi, mutta lopulta rohkaistuin ja aika vaivattomasti se sujui.   

- - -

Diviassa olen mukana työpaikan kautta, eli se ei suoraan liity jatko-opintoihin. Mutta tällä kertaa siis osui hyvin kohdalleen tämänkin suhteen.  

Niin sanotun Engelin lain opin aikoinaan kuluttajaekonomian perusopinnoissa:

"Ravintomenojen osuus kokonaiskulutuksesta laskee tulotason kohotessa."

Nyt olen päässyt KUMUn klassikkolukupiiriin kuuluvassa Kai Ilmosen "Johan on markkinat" -teoksessa  siihen kohtaan, jossa hän tarkastelee lakia, sen toteutumista käytännössä ja lain heikkouksia (sivut 126-140). Ja kiinnostavaahan tämä on: jos en tutkisi blogeja, niin ruoka olisi toinen hyvin kiinnostava osa-alue, sillä se on välttämättömyys, mutta siihen liittyy kulutuksen kannalta paljon muutakin.

Ruoka nykyisin noin 15 prosenttia menoista

Ernst Engel teki perheiden tulojen käytön erittelyjä 1850-luvulla ja muotoili lakinsa näiden analyysiensä perusteella. Ilmonen kirjoittaa, kuinka laki on yllättävän hyvin pitänyt paikkaansa myös 1900-luvulla. Suomessa ravinnon kulutusosuuden on arvioitu olleen vuonna 1900 noin puolet, mutta vuonna 1952 enää runsaan kolmanneksen. Vuonna 1985 ravintomenojen prosenttiosuus oli 19 ja vuonna 2002 oli laskeuduttu 13 prosenttiin (16 prosenttiin, jos ruokailu kodin ulkopuolella lasketaan mukaan).   

Ilmonen huomauttaa, että erot eri tuloryhmien ruoan kulutuksessa olivat vielä sotien välisenä aikana huomattavan suuret, eli maan vauraimmat käyttivät ruokaan noin viidenneksen, mutta maatalaisköyhälistö yli puolet tuloistaan.

Edelleen pienituloistan ruoan kulutusosuus on edelleen korkeampi kuin muissa tuloryhmissä, ja se on omiaan jopa kasvamaan, kun heidän tulotasonsa nousee. Tämä on Engelin lain vastaista ja kertonee siitä, että pienituloisilla on jonkinlainen kulutusvaje ruoan hankinnoissa.

Ruoasta tingitään jonkin muun hyväksi 

Engelin laki kuuluu ns. kuluttajan valinteorian piiriin, jossa oletetaan, että kuluttaja toimii rationaalisesti punniten yksityiskohtaisesti ja yksilöllisesti tulossa olevan valinnan hyötyjä. Tämän vuoksi Engelin laki ei kykene selittämään, miksi samalla tulotasolla elävät ihmiset voivat poiketa systemaattisesti toisistaan ravintokäyttäytymisessään.  

Engelin laki näyttää siis Ilmosen keräämien tutkimustietojen ja pohdintojen mukaan toimivat silloin, kun jonkin maan kansantalous irrottautuu köyhyyskulttuurista ja siirrytään aineellisen vaurauden kulttuuriin. Mutta hyvinvoinnin jatkaessa kasvuaan laki voi törmätä rajoihinsa. Esimerkiksi Suomessa 1970-luvun laman aikoihin osa kuluttajakuntaa tinki ruoasta esimerkiksi asumisen tai auton hyväksi.

"- - - on mahdollista, että esimerkiksi asumis-, elektroniikka- ja liikennemenot saattavat muuttua yhtä joustamattomattomiksi tai jopa joustamattomammiksi kuin ruokamenot. Se näkyy tosin vasta, kun tulojen kasvu hidastuu tai polkee paikallaan. - - - Välttämättömyys on toden totta historiallisesti muuttuva kategoria." (Ilmonen 2006, 137.)

Ruoka on muutakin kuin energiaa 

Lisäksi Ilmonen huomauttaa, että Engel pohjasi lakinsa vain ruoan ravitsemukselliseen puoleen.

"Kun tulot kasvavat, on todennäköistä, että ruoan muut kuin energian saantiin liittyvät ulottuvuudet, sen symbolis-kulttuuriset merkitykset kuten oletettu terveellisyys ja eettisyys, korostuvat. Tällöin saatetaan olla pikemminkin olla huolestuneita ravintoarvojen ylittämisestä kuin riittävän ravinnon saannista."

Ruoan tarjonnan tavaranomaistuessa siihen liittyy siis paljon muitakin merkityksiä.

Itse pohdin, että omalta kohdaltani kieltämättä helpommin tinkisin ruosta kuin jostakin muusta. Nettiliittymään on löydyttävä rahaa, mutta voin sitten jättää kalliimmat ruoka-aineet hyllyyn.  

- - -

Foodsterit suhtautuvat kokkaukseen intohimolla 

Ruokaan liittyen opi tänään Yhteishyvä-lehdestä uuden termin: foodsteri. Hän on ruoanlaittoon intohimoisemmin suhtautuva harrastaja, jonka tunnistaa venyvistä hankintamatkoista ja kasvavista keittokirjapinoista, innostaan ammattislangiin ja syvästä kiinnostuksesta ruonlaiton eri puoliin. Moni ruokaohjeblogia pitävä harrastelija lienee laskettavissa foodsteriksi.

Väliin vähän blogilinkkivinkkejä tuolta mainosmaailman näkövinkkelistä katsottuna: 

DigiTalikossa Sami Salmenkivi kirjoittaa crowdsourcingista. Hän käy myös läpi suomalaisia mainoskampanjoita, joissa on haluttu saada kuluttajia mukaan sisällöntuotantoon.

"Miksi kuluttajat luovat sisältöä? 

Yksinkertaistettuna, netissä sisällön tuottamiselle mielekkyyden luo kiinnostus aihetta kohtaan (brändi?) ja yleisön olemassaolo - kilpailuissa myös palkinnot."   

Aihetta käsitteli myös Antti toisen Antin innoittamana Mainonta on syvältä II:ssa.  

"Se, mikä toimii, riippuu tietysti kohderyhmästä. On päivänselvää, että aikuisempikin väestö on oppimiskykyistä. Uudet kommunikointimallit, yhteisöllisuus ja tapa jäsentää tietoa leviävät väistämättä. Parrasvaloihin pärähtävä viides valtiomahti on melkoinen."

Viime aikoina olen suomalaisessa blogistaniassa ja muutenkin törmäillyt aiheeseen "Kuinka tienata blogaamisella" (mm. Tulkinta.net, Oikeita totuuksia) ja itsekin aiheesta kirjoitellut (hyviä kommentteja sinnekin olen saanut, kiitos!). Sinällään ei yllätä, että aihe nyt kiinnostaa, kun blogeissa on jo ylitetty se tietty vaihe, jossa vain ihmeteltäisiin, että missä näistä on kyse.

Mutta omalta kannaltani ja myös hamassa tulevaisuudessa toivottavasti syntyvän tutkimukseni näkökulmasta tämä rahanhankintakysymys ja blogimainostus on kuitenkin toisarvoinen seikka.

Tulevaisuudessakaan blogaaminen ei tule tuomaan suoraa elantoa kuin harvoille, eikä taskurahaakaan kuin pienelle porukalle: suurin osa kirjoittaa joidenkin muiden tekijöiden innoittamana.

Toki blogi voi välillisesti olla tekijä, joka saa tienaamaan. Turha on kieltää sitä, etteikö tämäkin blogi olisi myös minulle oman osaamiseni ja itseni markkinointia: minä tiedän näistä ja sukelten suomiblogeissa sujuvasti (Mieto Marinadi on suurelta osin myös sosiaalista verkottumista), jaksan pohtia kuluttajuuteen liittyviä kysymyksiä huvikseni (Kulutusjuhla.com on tietysti osa tätä) ja osaan tuottaa tekstiä suhteellisen sujuvasti. 

Minulle blogit ovat silti ennen kaikkea harrastus, joka on tosin saanut harvinaisen laajoja seurauksia. Harvempi kuitenkaan tienaa millään harrastuksellaan.

Mediassa on toki kiehtovaa pohtia, josko bloginpitäjä voisi tienatakin. Tietysti raha liikkuu ihmisten arkimielessä niin paljon, että sitä kautta on helppo lähestyä monia aiheita, myös harrastuksia: mitä maksaa autojen tuunaus, kuinka paljon voi tienata tatteja keräämällä, maksaisiko joku kotileivonnaisista, miksi ihmiset maksavat kuntosaleille huikeita vuosimaksuja.    

Blogaamisen motivaattoreista on blogeissa kirjoiteltu paljon, ja jokainen sitä varmaan omalla kohdallaan pohtii. Oma pitkällisempi tekstini aiheesta on viime syksyltä. 

(Talouselämässä vähän toisenlaisesti nettimainontaa: Hakumainonta on hakuammuntaa.) 

- - -

Pirkka esitteli Slifeshare-palvelun ja esittää lopuksi hyvän kommentin:

"Susan Kurosen innoittamana kysymyksen voisi kääntää myös muotoon: Mitkä asiat haluaisin myös muiden pitävän vain omana tietonaan?"

Ainakin itselleni on tullut jo kyllääntyminen ns. paljastusblogien suhteen. On niin paljon muita hyviä, asiallisia blogeja, etten jaksa enää lukea seksiselontekoja ja suuria ihmissuhdedraamoja. Itse asiassa tämä suomalaistenkin blogien määrä on jo oikeasti sellainen, että on jo pakko rajata huomattavasti tarkemmin, mitä lukee. Blogilueskeluni alkuaikoina ehti kaikki blogiuutuudetkin tsekkaamaan, mutta se on pitänyt unohtaa jo kauan sitten.

- - -

Vielä sekin tiedoksi, että lopultakin sain väännettyä LinkedIn-profiilini johonkin kuntoon. Siis tuttavat saavat nyt minua pistää verkostoonsa tuotakin kautta (mailiosoite on tuo sivupalkissa näkyvä).  

- - -

Opintoihin liittyviä lupauksia itselle: tutkimussuunnitelman laadintaa ennen professorin kanssa sovittua tapaamista (5. maaliskuuta), Ilmosen Johan on markkinat -kirjan luentaa ja Kuluttajatutkimus.Nyt -julkaisuun artikkelin pohdintaa (jos vaikka tekstini hyväksyttäisiin).

Lisäksi työn alle ensi lukuvuoden opintosuunnitelman laadinta, jotta oikeasti tapahtuisi edistystä opintopisteiden keräämisessä.  Syksyllä on esimerkiksi Consumer 2007 -konferenssi, jota kiinnostuneena odotan.

Filosofian tohtori Mirkka Lappalainen näkee kovin negatiivisesti (€, Hesarin Tiede & luonto) sen, mitä jälkipolville meistä tallentuu jälkipolville :

"Tavallinen nykyihminen jättää itsestään lähes yhtä vähän jälkiä kuin 1700-luvulla elänyt talonpoika. Merkkihenkilötkään eivät arkistoi asioitaan yhtä tunnollisesti kuin ennen, kun maailman mahtavat halusivat tehdä itsestään historian voittajia. Päiväkirjojen tilalle ovat tulleet blogit."

- - - 

"Värittömät digi-ihmiset tuskin edes kiinnostavat tulevaisuuden historiantutkijoita. Hekin tulevat luullakseni rakastamaan 1800-lukua, kirjeiden vuosisataa."

Näkemys on mielestäni outo. Tulevaisuuden historiantutkijoille jää paljon aineistoa ns. tavallisten ihmisten arjesta, eikä tarvitse tutkailla vain yläluokan tekstien kautta. Blogit ovat monipuolista ja värikästä aineistoa: miksi ne olisivat jotenkin vähempiarvoisia tutkimisen kannalta kuin ns. perinteiset päiväkirjat?

Tietysti paljon tuotettuja tekstejä häviää, mutta varmasti myös säilyy: jos ei digitaalisina tallenteina, niin jotenkin muuten. Minäkin olen printannut omia blogitekstejäni ajatellen, että paperi säilyy varmemmin (onhan itsellänikin isoisäni sota-aikaan kirjoittamia kirjeitä).  

Lisäksi näitä nettitekstejä yms. tutkitaan jo nyt. 1800-luvulla aikalaiset eivät käsittääkseni suuresti analysoineet toistensa tuotoksia, mutta nyt tilanne on aivan toinen.

Seppo Kangaspunta pohtii, mikä on ero, jos television katsoja mielletään kuluttajaksi tai kansalaiseksi:

"Jos sanon, että digi-tv:n markkinoinnissa yleisöä on lähestytty kuluttajana ja sitä on kehitetty nimenomaan kulutusvälineeksi, ruokin kahtiajakoa. On syytäkin. Vaikka alkuvaiheen missio vuorovaikutteinen lisäpalvelutelevisio ei toteutunutkaan, jäi kehityslinja elämään. - - -

Kun avaan television, voin leikkiä ajatuksella, lähestytäänkö minua nyt kuluttajana vai kansalaisena. Aktivoidunko ajattelemaan ja toimimaan kansalaisena? Vai innostunko kuluttamaan ohjelmatuotteita pureskelematta ja mainoskatkolla lämpenenkin jo tavaran estetiikalle?"

En minä osaa nähdä tv:tä katsovaa kuluttajaa ihan tuollaisessa roolissa kuin Ahveninen. Kyllä kuluttajakin mielestäni voi ajatella ja toimia, ei vain vastaanottaa. Kuluttaminen mielletään nykyisin nimenomaan aktiiviseksi toiminnaksi, ei vain passiiviseksi, ylhäältä ohjailluksi toiminnaksi. 

Jokin aika sitten pohdiskelin sitä, että äänestäjiäkin kutsutaan pian kuluttajiksi. Median kohderyhmää mietittäessä kuluttaja-kansalainen -jako on tietysti jo hämärtynyt, kuten Kangaspunta osoittaa.

- - -

Kulutusjuhla-blogimme nautti taas pienen siivun julkisuutta, kun tämän viikon Annassa blogia kehaistiin. Kävijämääriä tämä ei ainakaan toistaiseksi ole näyttänyt mittavasti lisäävän, mutta kaikki on tietysti plussaa. (Kuvan saa klikattua isommaksi).

- - -

Hesarin Internetin kirjeenvaihtaja-blogin Miska Rantanen oli kirjoittanut taas pätevästi sunnuntain lehteen siitä, miten verkko on ainakin näennäisesti peruskäyttäjän kannalta siistiytynyt.  

"Keskustelupalstojen kurinpalautus on osa yleisempää internetin siistiytymistä. Verkossa ei voi enää elää yhtä pellossa kuin takavuosina. - - -

Laittoman tai arveluttavan aineiston löytämiseksi on hallittava perustiedot erilaisten alakulttuurien luonteesta ja koodikielestä. Tämä puolestaan vaatii alakulttuurin tuntemusta, teknistä taitoa tai motivaatiota oppia.

Keskivertokäyttäjä eksyy törkysaiteille täysin vahingossa yhä harvemmin."

Mielestäni tämä sunnuntain Hesarin palsta on ainakin tähän asti ollut hyvä lisä: valottaa varsin järjellisellä tavalla internetin maailmaa myös niille, jotka eivät siellä tolkuttomasti pörrää.  

Optimointi.com pisti syksyllä ilmoille blogikyselyn, joka herätti jo silloin kysymyksiä esimerkiksi ButtUgly-Jannen ja Tuijan blogeissa.  Nyt Nicolas Fogelholm on julkaissut kyselyn vastaukset, ja on valitettavasti pakko olla samaa mieltä kuin Marjut:

"Hmm.

On vielä pakko erikseen mainita, että raportin lukemista häiritsevät lukuisat kirjoitusvirheet. Kannattaisi korjata ne, sillä virheet syövät ikävästi uskottavuutta, joka ei muutenkaan taida olla kovin kummoisissa kantimissa."

Kyselyyn oli saatu 350 vastausta. Vastaajamäärä on varsin pieni: kun marraskuussa pidin yhden viikon verran Mieto marinadi -blogissa omaa ei-niin-vakavaa -blogikyselyäni, siihen tuli 146 vastausta. 

Blogikyselyn raportissa todetaan, että varsin moni vastaajista tuli Pinserin kautta:

"Tämän viitos kysymyksen osalta pita huomauttaa että sitä vääristää se tosiasia että blogikyselyn vastanneista aika moni on tullut Samin blogin kautta ja Samihan on Vihreiden ehdokas."

Kuinkakohan monta tuli siis juuri tuolta? (Ja itse asiassahan Sami ei ole ehdokkaana, vaan Pinserin toinen puolisko eli Riitta.) Eli kertooko kysely suurelta osin Pinserin kävijöistä? Raportissa itsessään todetaan:

"BlogiSuomi 2006 kysely ei pyri olemaan eikä ole totuus suomalaisista bloggaajista. Kyselyn avulla meillä on kuitenkin huomattavasti parempi tai suuntanantava käsitys suomalaisesta bloggaajasta."

No jaa. Voisiko kyselyn nimikin olla sitten jotain muuta, nyt otsikon perusteella syntyy kuva siitä, että on kartoitettu kunnolla blogaavia suomalaisia? 

Enpä nyt valitettavasti tuntenut suuresti viisastuneeni. Tulokset pitäisi myös ehdottomasti kirjoittaa paremmin auki. Avoimissa kommenteissa olisi varmaan myös kiinnostavia pätkiä, mutta kyselyn tekijän työnä näkisin sen, että hän käy ne läpi ja analysoi niitä. Marinadin blogikyselyä pohdin parin blogitekstin verran, esimerkiksi Tietoa blogini lukijoista ja Hyvästä blogista on moneksi.

Kyselyni tavoitteenahan oli lähinnä se, että itse hieman testailen kyseistä kyselyohjelmaa ja saan omaan päähäni selvyyttä Mieto marinadi -blogin lukijoista.

- - -

Lisäys:

Myös Tuija katsastelee blogikyselyn vastauksia:

"Fogelholmin toteuttama blogikysely on mukava vilkaisu siihen vastanneiden joukkoon. Kiinnostavaa aikanaan verrata, eroaako tulos merkittävästi sellaisten tutkimusten tuloksista, joissa on huolehdittu otoksen edustavuudesta."

Ruotsalainen PR-toimisto Mahir on tutkinut blogitekstien vaikutusta lukijoiden ostokäyttäytymiseen (via):

"Bland annat hävdar närmare 60 procent att de genomfört ett köp efter att ha läst om en produkt på en blogg. Undersökningen visar också att förtroendet för bloggarnas kunskap och den upplevda kvaliteten på bloggarnas innehåll är mycket högt, vilket kan vara en del av förklaringen till att bloggläsandet i så hög grad leder till faktiska köp."

Eli juuri sitä samaa, jota olen jo varmaan kyllästymiseen asti toistellut: blogaajista muodostuu vastaava puskaradio kuin mistä tahansa muusta yhteisöstä. Luotan erityisesti jollain lailla tutuksi kokemani blogaajan kommentteihin ja kokemuksiin yhtä lailla kuin kenen tahansa ns. IRL-kaverin.

Kävin etsimässä käsiini Mikan Absolut-blogissa mainitun Dagens Nyheterin artikkelin (Ekonomi, s. 13, toimittajana Anne Parichart Eriksson), ja juttu sisälsi mielenkiintoista tietoa naapurimaamme blogeista ja blogimainostuksesta.

Kysely oli tammikuun lopulla toteutettu niin, että 25 suosittua blogia seuraavaata, runsaalta 1 700 vastaajalta oli kysytty, miksi ja kuinka he lukevat näitä blogeja. Vastaajista kolme neljäsosaa oli naisia.

• 87 % lukee blogeja huviksi ja ajankuluksi
• 84 % lukee blogeja päivittäin
• 82 % mielestä blogien vinkit ja jutut ovat hyviä tai todella hyviä
• 75 % luottaa blogaajan aihealueen tuntemukseen
• 59 % on joskus ostanut tuotteen saatuaan vinkin jostain blogista
• 87 % uskoo, että blogeissa on luotettavaa tietoa
• 47 % sanoo, ettei mainonta blogissa vaikuta luotettavuuteen; 30 % mainonta vähentää luotettavuutta, 6 % lisää luotettavuutta, 17 % ei vastannut 

Juttuun haastateltu Mahir-toimiston Fredrik Pallin toteaa, että blogaajat voisivat hankkia rahaa mainoksilla ilman, että menettäisivät kovinkaan montaa lukijaa. Ruotsissa yritykset tekevät jo pienissä määrin oikeaa yhteistyötä blogaajien kanssa, mutta tarkempaa tietoa Pallin ei paljasta.

H&M uskoo blogimarkkinointiin 

H&M sen sijaan kertoo yrityksen ensimmäisestä blogi-pr-kampanjasta: 15 muotiblogaajalle oli annettu mahdollisuus arvioida tuotteita ennen niiden tuloa kauppoihin. Yrityksen mukaan blogien avulla tavoitetaan nuoria ja saadaan laajemi näkyvyys, ja tavoitteena on rakentaa blogaajien kanssa pitkäaikaisempaa yhteistyötä.

Lisäksi juttuun on haastateltu Hannahsthlm-muotiblogin Johanna Törnqvistiä. Hän kertoo saavansa yrityksiltä muutamia sähköposteja viikottain, ja lisäksi yritykset ovat lähettäneet hänelle tuotteita, jotta hän kirjoittaisi niistä. Blogaaja on saanut yrityksiltä myös tarjouksia siitä, että jos Johanna mainostaa, niin hänelle lähetetään tuotteita.

Johannan mukaan valtaosa tuotteista, joista hän kirjoittaa, ovat kuitenkin sellaisia, jotka hän on itse löytänyt. Hänen lukijansa eivät kuitenkaan saa tietää, onko jonkun tuotteen taustalla pr-kampanja. Johanna sanoo valitsevansa aina itse, kirjoittaako vai ei, eikä tunne, että häntä pakotettaisiin jonkin tuotteen mainostamiseen.

Suomi tulee perässä?

Varmasti suomalaisiin blogeihinkin markkinointi tekee tuloaa, kunhan vauhtiin päästään. Toistaiseksi en ainakaan ole kuullut tuollaisista merkittävimmistä pr-toiminnoista, mutta jos joku lukija tietää, niin voisi vinkata.

Oman tutkimuksen kannalta pohdin, että ehkä joku vastaava kysely suomalaisissa blogeissa voisi toimia edes jonkinlaisena pienenä alkusoittona: ei välttämättä mitään vankkaa tieteellistä pohjaa, mutta hieman hahmottelua siihen, missä täällä mennään.

Aamupäivällä kävin kuuntelemassa 15/30 Researchin tekemän Kansallisen nuorisotutkimuksen julkistustusta ja tulosten herättämää keskustelua. Tutkimuksesta tammikuussa julkisuuteen tulleista tiedoistahan keskusteltiin mm. Kari Haakanan blogissa.

Itse väkersin muistiin muutamia huomioita oman kiinnostukseni johdattelemana, ja kiitokset myös tilaisuuden jälkeisesti pienestä ajatuksenvaihdosta Pirkalle ja Tuijalle. (Kuten Tuijalle totesin, niin medioista keskusteltaessa radiota ei mainittu: nettiä, printtiä ja televisiota sentään kommentoitiin. Mutta ehkä yleläisiä lohduttaa, ettei kirjoistakaan puhuttu).

Tutkimuksen perusteella nuoriso siis kokee tiettyä ahdistuneisuutta nykyhetken ja tulevaisuuden vaatimuksesta ja siitä, mistä se onni löytyy. Tämä tuntemus yhdistää monia nuoria riippumatta siitä, mihin elämäntyylisegmenttiin (trenditietoiset, itsevarmat, perinteiset, älyköt, maailmanparantajat, kapinalliset, syrjäänvetäytyvat) he kuuluvat. Nuorisolla on "hiljaista kapinaa" ajankuvaa ja nyky-yhteiskuntaa vastaan.

"Olen tarkka, otan Pirkan" 

Kun tutkimuksessa oli kysytty tuotemerkkiä, joka sopii parhaiten omaan elämäntyyliin, oli ykköseksi noussut Pirkka: tuttu ja turvallinen, tasalaatu ja sopiva hinta.

Tämän perusteella mietin itse, että ei siis liene yllättävää, jos nuoret hakevat netissä kommunikaatiota (joka tuli esiin IRC-Galleriasta keskusteltaessa) ja yhteisöllisyyttä. Se tuo minullekin tiettyä turvallisuudentunnetta: mm. blogeissa saan huomata, että muut painiskelevat samojen ongelmien parissa ja on olemassa tietty verkosto, johon voin jollain lailla tukeutua, niin arjen kysymyksissä, elämänkatsomuksellisissa näkemyksissä kuin vaikkapa niissä ostopäätöksissä.

Lisäksi netti on toki kanava ylläpitää suhteita jo olemassa oleviin tuttuihin, kuten nuoret toivat esiin.

"Mielipiteelläni on merkitystä" 

Tutkimusta tekevä Antti Kasanen totesi, että netissä näkyy yhteisöllisyyden lisäksi omien mielipiteiden esiintuonti, ja tämä pätee myös kulutuskysymyksiin. Toisaalta esimerkiksi trendikäs nuori voi olla hyvinkin kriittinen ja tiedostava kuluttaja. 

Kommenttipuheenvuorossaan OSKU ry:n Petri Rajaniemi ilmaisi kulutusmuutoksen niin, että kulutus ei vähene, vaan se muuttaa muotoaan ja uncool on uusi cool. Tälle näkemykselle on tietysti helppo nyökytellä. Rajaniemi mietti nuoruuden ongelmallisuutta: varmat menestyjät eivät välttämättä menestykään, joten ihmekös tuo, jos nuoriso kokee epätietoisuutta tulevaisuudesta. 

"Etsä tiedä kuka mä oon?" 

Tilaisuus päättyi keskusteluun, jossa oli mukana useampi nuori, niin ammattiin opiskelevia, tuplatutkinnon suorittajaa kuin lukiolaista. Erityisesti heistä jäi mieleen Ressun lukiossa opiskeleva, IRC-Gallerian nimimerkkinsäkin paljastanut nuori mies, joka heitti räväkämpiä kommentteja.

Sapiskaa voisin hieman antaa yleisöstä kysymyksiä esittäneille. Jos nuoret kerran tulevat avoimesti esiin ja kertovat itsestään, niin olisi mielestäni reilua, että myös kysymyksen esittäjät sanoisivat oikeasti edustamansa firman nimen sen sijaan, että kuvailevat "eräs suuri netin parissa toimiva yritys" tai "aikakauslehdistö".

Yleisön edustaja oli huolissaan siitä, tajuavatko nuoret, että heidän esittämänsä kommentit jäävät nettiin ja ovat siellä vaikka kymmenen vuoden päästä luettavissa. Minä sen sijaan olen huolissani siitä, jos kymmenenkään vuoden päästä ei ole tajuttu, että suuresta osasta nykynuorisoa on netissä valtaisasti informaatiota ja sitä pitää osata katsoa oikeanlaisten lasien läpi. Kuten tilaisuuden jälkeen todettiin, on meistä jokaisella oikeus muuttaa mielipidettään ja se on jopa suotavaa.

Kyllähän minustakin ja erityisesti blogi-identiteetti Marinadista löytää vaikka minkälaista tietoa (esimerkiksi lukuisat kommenttini toisten blogeihin ovat asiayhteyksistään irrotettuna taatusti epäilyttäviä), mutta en nyt jaksa olla kovinkaan huolissani siitä, horjuttaako se esimerkiksi ammatillista uskottavuuttani.  

Vielä muutama tieto tutkimuksesta:

- Tehty nettipaneelina, johon vastasi 1825 nuorta (15-25-vuotiaita): tutkimuksen tekijöiden mukaan on pyritty siihen, että vastaajissa eivät painottuisi aktiiviset netinkäyttäjät.

- Kun tutkimuksessa mainitaan, että 83 prosenttia on tuottanut nettiin sisältöä, tarkoittaa se myös mm. kommentointia, eli ei välttämättä kovin aktiivista tekemistä. Toki suurella joukolla on esim. kuvia IRC-Galleriassa. Muita mainittuja nettipalveluita olivat mm. Huuto.net, Suomi24.fi, MySpace, Last.fm, City.fi, Wikipedia, Demi.fi, YouTube, Habbo (kovimmassa kasvussa kuulemma MySpace, YouTube, Wikipedia).

- Perinteinen media tavoittaa nuoret edelleen hyvin, eli kaikesta huolimatta kaikki eivät todellakaan vielä pörrää vain netissä. 

Puhelin-lehdessä (1/2007, 6-8) on tutkimusprofessori Mika Pantzarin haastattelu, jossa hän ottaa kommentoi mm. uusia laitteita ja tietotulvaa. Hän puhuu non-connecting people -maailmasta, jossa vapaa-ajassa koetaan tärkeimmäksi oma aika ja kiireettömyys. Se, että saa vain olla ja tehdä, mitä haluaa.

"Tekniikka voi muutta nopeasti, mutta ihminen ei. Inhimillisen kommunikaation perusluonnetta tutkineet filosofit lienevät oikeassa: kahden ihmisen kohtaaminen ilman väliin tulevia koneita on yksi suurimmista arvoista - eilen, tänään ja huomenna."

Pantzar itse puhuu ennemmin viihde- kuin tietoyhteiskunnasta.

 "Puhumalla viihdeyhteiskunnasta olen halunnut korostaa, että teknologiaa ohjaavat valtavasti ne voimat, jotka ovat ihmisten elämässä tärkeitä. Se voi olla viihde, mutta se voi olla tulevaisuudessa myös liikunta, rauha, vapautuminen kohusta ja hälinästä. Minusta palvelut, jotka tekevät viikon hiljaiseksi, ovat hyviä palveluja."

Pantzar kehottaa tuotteiden kehittäjiä suunnittelun ja tutkimisen sijasta kokeilemaan, ja hän muistuttaa, etteivät kuluttajat mitä tahansa itselleen osta.

"Ihmiset eivät osta tyhmiä laitteita. Markkinoilla voi luoda keinotekoisesti tarpeita, mutta ihmisiä ei voi hallinnollisesti käskeä ostamaan jotain käyttöön."

- - -

Reilu viikko sitten tissihamsteri-bloginimimuuttelu näkyi blogilistalla, ja itsekin silloin osallistuin Mieto marinadi -blogissa toimintaan. Ilahduttavasti pikaisesti hujahtanut ilmiö on kiinnostanut myös blogien sosiaalista puolta enemmänkin pohtia. Hyvä kooste tapahtuneesta ja taustoista (joita esimerkiksi itse en todellakaan hahmottanut nimien muuntelun ollessa kuumimmillaan) löytyy mm. Katri Lietsalan kirjoituksesta.   

Tällä viikolla kuulin YleX:ltä Vili Lehdonvirran haastattelun, ja häntä oli myös jututettu Tekniikka&Talouteen. Olen seuraillut Vilin blogia, mutta nyt vasta kiinnostuin toden teolla hänen virtuaalisen kuluttamiseen liittyvästä tutkimuksesta. Lehtijutussa todetaan:

Lehdonvirran mielestä kaikki kuluttaminen on enemmän tai vähemmän virtuaalista. Vain pieni osa kulutuksesta menee fyysisten tarpeiden tyydyttämiseen. Etenkin nuorison trendikuluttamisessa vaatteet valitaan aivan muiden perusteiden, kuin niiden suojaavuuden tai kestävyyden pohjalta.

Radiohaastattelussa Vili puhui myös siitä, kuinka virtuaalisesta kuluttamisesta tulee samalla tavalla "pakko" kuin vaikkapa puutarhanhoidosta. On pidettävä huolta tästä identiteetistä ja siitä, millaisen kuvan annamme itsestämme muille, ja siksi siihen käytetään rahaa.

Vili myös kertoi haastattelussa siitä, miten ristiriitaisesti pelimaailmassa suhtaudutaan siihen, jos joku ostaa asemansa pelaamisen sijaan. Asetelma on sama kuin "vanhan rahan" ja nousukkaiden suhteessa.

Näitä samoja juttujahan se Thorstein Veblen kirjaili Joutilas luokka -teoksessaan sata vuotta sitten. Nyt olemme vain siirtynyt toisen tyyppiseen ympäristöön. Kuten Vili toteaa:

"Kriitikoiden mielestä virtuaalisilla tavaroilla ei ole mitään arvoa. Taloustieteissä arvo on kuitenkin subjektiivista. Tavaran tai hyödykkeen arvo on se, mitä ihmiset ovat valmiita maksamaan niistä."

Blogeissa arvo on suurelta osin sisällössä. Mutta ei kai se olisi kovin ihmeellistä, jos joku haluaisi päästä blogosfäärissä arvostettuun asemaan ja ostaisi joltain muulta jo läjän valmiita tekstejä. Koska myös linkitykset tuovat arvoa, niin onhan jo nyt suomalaisissakin blogeissa ollut tätä ilmiötä, että blogaaja saa sähköpostia "linkitä minuun, niin linkitän sinuun". Vaihdantatalouttahan se on.

Itseäni tietysti kiinnostaa se, mitä ihmiset kertovat kuluttamisestaan blogeissa: mitä sillä halutaan viestiä? Miksi minä lähetän kuvia joistakin ostoksistani kännykkäkuvablogiini ja olen valmis maksamaan sen tekstiviestin hinnan joka kuvasta?

Blogihan tarjoaa myös mahdollisuuden kertoa, mitä ostaisi, jos ei tarvitsisi mammonasta välittää. Muotiblogit ovat tässä hyvä esimerkki. Kaikkea ei tarvitse siis hankkia itse, vaan riittää jo se, että viestii, mistä olisi kiinnostunut.

Videopätkällä voi kertoa huomattavasti pelkkää tekstiä tehokkaammin senkin, mistä web 2.0:ssa on kyse (via).

Pätkän tekijänä mainitaan Michael Wesh Kansasin yliopison kulttuurisen antropologian puolelta. Hänellä näyttää YouTubessa olevan useampikin video: "My videos explore mediated culture, seeking to merge the ideas of Media Ecology and Cultural Anthropology."

Mies tuntuu siis todellakin elävän niin kuin opettaa. Samainen web 2.0 -video on myös Mojiti-palvelussa kommentointia varten. Tuolla sivulla käyttäjät voivat näköjään kirjoittaa kommenttinsa suoraan videoon. Wesh aikoo kommenttien perusteella tehdä videosta lopullisen version.  

Miia kirjoittaa osuvasti viestinnän kanavista MikroBitin kahden kolumnin innoittamana: 

Mitä ihmettä minäkään olisin tietänyt ympäröivästä maailmasta viimeksi kuluneen 12 vuoden aikana ilman teksti-tv:tä? Yksi ja sama viestinnän kanava on tarjonnut aina tuoreen uutissisällön, pohtinut ilmiöitä niiden takana, ja valaissut kouriintuntuvasti sekä yhteiskunnallista murrosta ("chattiviestit vain 0,84 euroa kpl") että mielipide- ja kirjeenvaihtoilmoitusten kautta yksittäisen ihmisen taistelua arjessa tahattoman ja ehtymättömän huumorin säestyksellä.

Vaikka itse en ole teksti-tv:tä käyttänyt, voin hyvin tunnistaa tilanteen, ja varmasti jatkossakin on tarvetta teksti-tv:n tyyppiselle toiminnolle.

- — - 

Tuijan blogissa pohditaan tageja ja tagittelua (tai suomalaisisittain tägäämistä, täggäämistä, leimaamista, merkkaamista…): 

Täggääminen edistää yhteisöllisyyttä, koska se auttaa asioista samoin ajattelevia löytämään toisensa, sanoo David Weinberger, Harvardin Berkman Center for Internet and Societyn tutkija.

Kommenteissa Perttu toteaa:

Matkalla kohti semanttisempaa webiä olemme toki, mutta vasta kun automaattinen tagien laittelu alkaa kasvamaan, niin alamme tosiaan edetä semanttisen webin tiellä. Ihmisten tekemä tagittaminen ja sisällön kuvailu on vasta "ihan kiva juttu" asteella, mielestäni. Ennenkuin tätä ihmisten ryhmässä puuhastelua ruetaan hyödyntämään automaattisesti ja laajassa mittakaavassa, niin esim nämä social bookmarking palvelut ovat aika tyhmiä.

Itse en ole erityisen ahkera tagittaja, mutta sentään jonkin verran käytän erilaisia systeemejä. Kuitenkaan vielä en ole mitenkään hurahtanut niihin, vaikka tiettyjä mukavia piirteitä niissä onkin. Pertun esittämä ajatus tajien lajittelun kasvusta kiinnostaakin siksi mielenkiintoiselta. Perttu peräänkuuluttaa myös yhteistä sanastotyötä, missä onkin varmasti ideaa.  

Eilen siis oli KUMUn klassikkolukupiirimme. Ei ehkä kuulosta mitenkään erityisen riemukkaalta tavalta viettää aikaa, mutta minulle nuo kokoontumiset ovat hyvin antoisia.

Ensinnäkin tulee edes jollain lailla perehdyttyä tiettyihin alan teoksiin, joiden lukemiseen tuskin tulisi muuten varattua aikaa. Näin oma tiedollinen pohja paranee, ja kun kirjoista vielä pääsee keskustelemaan ja kuulemaan muille niistä heränneitä ajatuksia, niin mikäs sen parempi tapa oppia. Tosin olen tässä joutunut tajuamaan sen, miten hatara oma tieteellinen pohja kuitenkin on: kapea-alaisesti tiedän jostakin, mutta kattavampi tietous puuttuu. En pysty vertailemaan eri tieteentekijöiden ajatuksia toisiinsa kovin laajalti jne. Mutta ehkä se tästä vähitellen paranee.

Toinen, kenties jopa merkittävämpi lukupiirin ansio, on sosiaalinen kanssakäyminen muiden jatko-opiskelijoiden kanssa. En juuri näe muita muuten, joten KUMUn kautta tarjoutuu väylä päästä juttelemaan arkisemmista opiskeluun liittyvistä asioista. Porukassahan on muitakin kuin kuluttajaekonomisteja (siis taustaltaan kauppatieteililjöitä ja talous- ja sosiaalihistorioitsijoita, edustettuina niin Helsinkiä, Turkua kuin Tamperetta), eli hyviä tyyppejä, joiden kanssa löytyy sopivasti yhdistäviä ja erottavia tekijöitä.

Siis ehdottomasti mainio ja viihdyttävä tapa viettää ilta kerran parissa kuukaudessa. Tästä huvista pitäisi vielä muutama opintopistekin aikanaan tipahtaa, joten sinällään saa myös konkreettisempaa hyötyä. Lieneekö vastaavia muilla jatko-opiskelijoilla?

Seuraavaan lukupiirin valittiin vaihteeksi aivan uunituore teos eli Kai Ilmosen Johan on markkinat. Lukupiirissä saadun vinkin perusteella tilasin kirjan heti Ad Libriksestä (22 euroa).

Samalla tipautin ostoskoriin Kari Narsin Raha ja onni -teoksen. Optimistisesti kuvittelen, että muka ehtisin senkin jossain välissä lukea: lukemista odottaa nytkin jo monta kirjaa, ja blogeihin sekä sosiaaliseen nettiin liittyvää aineistoa tuntuu syntyvän muilta liiankin vauhdikkaasti. Olisi pakko rajata ja valikoida tarkkaan, mutta mites sitten käy sen kaipailemani laaja-alaisemman pohjan?  

- - - 

Eilen tuli puhetta myös oppiaineemme perustutkintoon kuuluvasta Kvalitatiiviset menetelmät -kurssista, jonka pitää tänä vuonna KTT Johanna Moisander. Ajattelin koettaa ehtiä ainakin välillä kuuntelemaan maaliskuun 19. päivä alkavia, maanantaisin pidettäviä luentoja. Itse kurssinhan olen jo aikoinaan suorittanut, mutta uskon, että Johannan opeissa olisi paljon tarpeellista ja uutta.